Medusan kuva

Antiikin Kreikka ei ole tarustoltaan kaikkein tasa-arvoisin. Tänään julkaisemani instagrampäivityksen vanavedessä jäin pohtimaan Medusa-myyttiä tarkemmin.

Hesiodos kertoo Theogoniassa Medusan olevan Forkuksen ja Keton, primäärijumalten tytär ja yksi Gorgo-sisaruksista, Stheinon ja Euryalen ohella. Gorgot olivat terävähampaisia hirviönaisia, joiden hiusten virkaa ajoivat myrkkykäärmeet. Se, joka katsoi gorgoa silmiin, muuttui kiveksi.

Useissa myyteissä Medusan kohtaloksi koitui testosteronia tihkuva puolijumalallinen Perseus, itsensä Zeusin poika. Saaren kuningas halusi päästä vikittelemään Perseuksen äitiä, joten Perseus piti lähettää jollakin tekosyyllä pois. Hän keksi vaatia hevosia lahjaksi. Perseus ei tunnetusti ollut hevosmiehiä, joten kuninkaalle kelpasi korvaukseksi gorgon pää. Medusa, toisin kuin sisarensa oli kuolevainen, eli pään irroittaminen olisi täysin mahdollista.

Gorgojen löytäminen oli hankalaa, jolloin jumalat puuttuivat asioihin lahjoittaen erinäisiä apuvälineitä. Athene esimerkiksi lahjoitti peilin lailla heijastavan kilven, jotta Perseus voisi katsella gorgoja kivettymättä itse. Perseus otti jumalallisesta vihjeestä vaarin, ja suuntasi länteen kultaisten omenoiden saarelle. Perseus löysi nukkuvat gorgot tarkkailemalla maailmaa kilven heijastuksesta. Yhdellä liikkeellä hän katkaisi Medusan kaulan, josta pomppasi esille jättiläinen nimeltä Khrysaor sekä siivekäs Pegasos-hevonen, Poseidonin jälkeläiset. Perseuksen irroittama Medusan pää annettiin lopulta Athenelle, joka kiinnitti sen kilpeensä.




Ovidiuksen Muodonmuutoksissa Medusa kuvataan alkujaan kuvankauniina kultakutrina. Merenjumala Poseidon viehättyi näistä hiuksista niin paljon, että raiskasi Medusan Athenen temppelissä. Athene raivostui tästä häpäisystä ja kosti Medusalle muuttaen tämän viettelevät hiukset myrkkykäärmeiksi ja kasvot niin karmeiksi, että jokainen, jonka kanssa hänen katseensa kohtasi, muuttui kiveksi. Sankarillinen Perseuskin komppasi että kyllä tämä oli ihan oikea rangaistus Medusalle. Tämä Ovidiuksen tallentama runo lienee se tunnetuin näkemys Medusasta.

Fundamentalistisesti luettuna kuulostaa aika epäreilulta. Nainen raiskataan, häntä syytetään tapahtuneesta, muutetaan kostona rumilukseksi ja sitten vielä joku sankari tulee ja teloittaa nukkuvan, puolustuskyvyttömän. Raiskaaja pääsee kuin koira veräjästä. Vastaavat tarinat eivät ole tavattomia antiikin patriarkaalisessa maailmassa. Jumalat raiskailivat ristiin rastiin muita olentoja, eivätkä mahdolliset rangaistukset olleet mainittavia.

Hieman vähemmän patriarkaalisessa nykymaailmassa on tilaa ajatusleikeille. Entä jos Athene naisten välisen solidaarisuuden nimissä tekikin uhrille palveluksen? Muodonmuutoksen ansiosta miehet eivät enää päässeet satuttamaan häntä. Sen sijaan hän pääsisi nyt myös kostamaan katseellaan. Jos kirous ei olekaan rangaistus, vaan lahja?




Ihan jo etymologisestikin tarkasteltuna, "μέδουσᾰ", medusa, on aktiivin partisiipin preesensin feminiinimuoto antiikin kreikan μέδω-verbistä (medo, suojella). Täten Medusan voisi tönkösti kääntää "naispuolinen, joka suojelee." Athene kiinnitti Medusan pään kilpeensä suojellakseen itseään. Näin naiset tukevat naisia.

Kuvat Medusa-aiheisista veistoksista Kööpenhaminan Glyptoteket-museosta viime kuulta.

Miksi en treenaa?

En ole ikinä tuntenut paloa treenaamiseen. Ja sen kyllä huomaa, voi joku ilkeäsieluinen ajatellakin päätteen toisessa päässä. Mulla on tähän lukemattomia tekosyitä, taustasta terveyden kautta omakohtaisiin kokemuksiin. Tai voiko niitä sanoa tekosyiksi, jos ne ovat todellisuudessa rajoittava tekijä?

Puolisentoista vuotta sitten aloin käydä ihan säännöllisesti salilla. Useita kertoja viikossa. Lopetin joulun 2018 tienoilla, koska salilla vallitsi ilkeä ja itsekäs ilmapiiri. Mulle saatettiin sanoa etten voi käyttää tiettyjä laitteita, koska jollakin on sarja kesken ja menee pilalle jos siihen ei pääse sillä sekunnilla kun haluaa. Mulla on kuulemma myös niin isot tissit etten voi käyttää tiettyjä laitteita koska en pysty tekemään mitään oikein. Mietin monesti, miksi juuri minä joudun aina vastaavan länkytyksen uhriksi? Onko otsassani jokin infrapunatatuointi, joka kannustaa vittuilemaan? Treenasin ilman kuulokkeita ja ilman kaveria. Olinko helppo pala, koska en voinut sulkea musiikilla huutelua pois, eikä henkivartija ollut puolustamassa minua?

Ymmärrän, että liikkeet pitäisi tehdä oikein. Aloittelijaa saa neuvoa. Mutta äänensävyllä on väliä. Ei ilmapiiri ollut ainoa syy miksi hylkäsin salitreenauksen. En edes pitänyt siitä. Mulle vain oli myyty olo salilla käymisen tarpeellisuudesta. Ikään kuin se olisi yksi perustarpeista. Nuku, syö, hengitä, 12 toistoa.

Liikkumaan opitaan jo lapsena. No, mä en oppinut. Lapsena harrastin lukemista ja teatteritaidetta, koska jääkiekko ja mäkihyppy ei sovi tytöille. Varsinkin yläasteella tunsin olevani liikunnanopettajan silmätikku. Kritisoituani suosioon perustuvaa joukkuejakosysteemiä jouduin vasten tahtoani itse jakamaan joukkueita, ja sain ryhmäytyneiden teini-ikäisten vihat niskaan. Sain kuntotestistä surkean arvosanan, kun olin tasan yhdellä osa-alueella selkeästi muita huonompi, monessa jopa parhaimmistoa. Ilmoitin, että haluaisin myös osallistua koulujenvälisiin joukkuekisoihin. Mut ilmoitettiin hiihtokilpailuun, vaikken osannut luisteluhiihtää tai edes omistanut suksia. Ja kyllä, liikunnanopettaja tiesi hiihtovaikeuteni varsin hyvin. Ei mikään ihme, etten tiedä mitä on liikunnan ilo.

Näin poikkeusaikana pyrin minimoimaan stressin. Siinä missä jollekin toiselle lääke on liikunta, mulle se on juusto ja viini. Varmasti näkyykin karanteeniarki kropassa, mietin tätä kirjoittaessani, ja lisään vielä vähän pecorinoa pastaani. Ei, täällä ei tosiaan ole vietetty mitään pääsiäispaastoa.

Onko sillä väliä, jos mulla on enemmän kiloja? Ei, se ei muuta mua ihmisenä mitenkään. Olen sama sisältä se sama Iida, hyvässä ja pahassa, vaikka mun vartalo olisi minkä mallinen tahansa. Mulla on lupa pitää omasta kehostani. Massa ei ole mikään stabiili suure. Omassa kropassani jännittävää ja hienoakin on se, että se muuttuu jatkuvasti. Paino, turvotus, jenkkakahvat ja mahamakkarat täyttävät sulassa sovussa vuoristoradan vaunut. Eihän jokainen päivääkään ole samanlainen, vaikka ne identtisiltä saattaisivatkin tuntua sosiaalisen eristäytymisen keskellä.

Eikä kenenkään tarvitse olla huolissaan siitä, löydänkö ikinä puolisoa ollessani tällainen feministin irvikuva. Olen jo löytänyt, sellaisen, joka ei ole kanssani pinnallisten seikkojen vuoksi, vaan henkilökemioiden yhteensopivuuden. Mun masu saa pömpöttää ja reisien tiikerinjuovatkin ovat oikeastaan aika jännät. Jep, feministi hänkin.

The Green Screen Queen

Rakastan kuningatar Elisabetin hahmoa. Kivenkovan kuningattaren kuorensa alla hän on herttainen crazy corgi lady. Pidän suuresti esimerkiksi tästä kuvasta, jossa Ellun koirat laskeutuvat lentokoneesta ja tästä corgifiguurein varustetusta puhelinpöydästä.

Muutama vuosi sitten internetissä hassuteltiin kuningatar Elisabetin green screen outfitina tunnetun syntymäpäiväasun kustannuksella. Vaan nyt Ellu teki sen taas! Sunnuntain puheessaan kotikolossaan Windsorin linnassa kuningatar valoi uskoa kansalaisiin - jadenvihreässä puvussa. Taas mentiin.

x

x

x

x

x

x

Tämä on juuri sitä mitä itse kaipasin tähän pysähtyneeseen arkeen.