Ateenan tuoksuvilta kujilta

Siellä täällä vaellellessani olen törmännyt tavallaan melko kiehtovaankin ilmiöön, joka on herättänyt uteliaisuuteni: lukuisat kopiohajuvesiliikkeet sikin sokin ympäri kaupunkia. Vaikka en voi varmaksi sanoa, onko niiden olemassaolo täysin laillista, saati eettistä, on myönnettävä oma ihastumiseni näihin liikkeisiin.

Nämä kaupat tarjoavat eklektisen valikoiman tuoksuja, jotka jäljittelevät trendaavimpia designertuoksuja. Varsinaisesta kopioinnista ei puhuta, vaan alkuperäisestä tuoksusta on "inspiroiduttu". Lopputulos vaihtelee yllättävän tarkoista dupeista kiehtovan ainutlaatuisiin tulkintoihin. Jotkut luomukset eivät juurikaan muistuta inspiraation lähteitä, mutta toiset hämmästyttävät laadullaan, ollen toisinaan jopa alkuperäistä parempia! Esimerkiksi voisin nostaa Tom Fordin Soleil Blancin, joka on aina ollut liian terävä ja liian kookosmainen ihollani. Löytämäni versio oli kuitenkin yksinkertaisesti kaunis, ympäröiden minut lämpimällä, kutsuvalla syleilyllä, joka tuntui juuri oikealta. Helletuoksuni on tässä.

Kehoitankin Ateenan matkalaisia tutustumaan avoimin mielin näihin lumoaviin kohteisiin. Yksi yhteen -kopioita ei kannata kuvitella lähtevänsä ostamaan, vaan suhtautua tuoksuihin tulkintoina. Aivan kuin karaoke-esitykset, helmiäkin voi olla joukossa. Harmillista on vain näiden liikkeiden trendihakuisuus. Lempituoksuni on Diorin Dune, ja nimenomaan se ysäriversio. Uudelleentuotannon tuloksessa on jotain pahanlaatuisesti pielessä, mutta elättelin toivoa josko kopiotuoksu olisi inspiroitunut hyvään suuntaan. Vaan en ole löytänyt tuota vielä mistään liikkeestä. Etsintä jatkunee...

Kolonakissa sijaitseva The Scent on vierailemistani liikkeistä ylellisin. Tuoksut voi sekoittaa useisiin eri pohjiin ja ostaa vaikka suihkusaippuana, huonetuoksuna, hoitoaineena tai jopa aftershavena. Suosikkini on kuitenkin Ermoun rinnakkaiskadulla sijaitseva pikkuruinen Feromon. Liikkeen myyjä on uskomattoman ihana, tietää tarkkaan tuotteidensa sisällön (synteettiset aineet minimissä!) ja muisti tarkkaan edelliset ostokseni ja piirteet joista pidän, osaten suositella uusia tuoksuja kokeiltavaksi. Paras puoli liikkeessä on kuitenkin se, että tutustuttuamme hän suostui sekoittamaan eri tuoksuja uniikin lopputuloksen aikaansaamiseksi. Voin paljastaa, siinä on Bal d'Afriqueta, L'Interditia, aavistus Tobacco Vanillea ja vielä pienempi aavistus Thierry Muglerin Angelia.

Meri Kreikan

Ehdinpäs uimaan vielä maaliskuun aikana! Sanotaan, että talven ote alkaa jo löystyä, mutta olen ihmetellyt voiko tätä vuodenaikaa edes talveksi kutsua. Joka tapauksessa, meri on vielä kylmä. Huhujen mukaan maaliskuu on kaikkein kylmin uimakuukausi. Joulu-helmikuussa meri alkaa hiljalleen jäähtyä kesän jäljiltä, eivätkä päivälämpötilat riitä lämmittämään vettä.

Astuminen raikkaaseen ja virkistävään veteen oli pienoinen shokki alkuun, vaikka talviuinti ei olekaan minulle uusi asia. Kirkkaissa, taivaansinisissa aalloissa uiminen kääntyi kuitenkin pian positiiviseksi. Lämpötilakin vastaa tavanomaista suomalaista toukokuun lopun merivettä. Mitä nyt värikkäämpää ja suolaisempaa. Jokainen sammakkouintipotku herätti minussa elinvoiman tunteen, jota vain Välimeri voi tarjota. Auringon lempeän lämmön ympäröimänä veden kylmyys jäi lopulta vain jälkiajatukseksi.

En ollut ainoa rantaleijona, mutta uimareita ei ollut tungokseksi asti, ainakaan vielä toimistoaikaan perjantaina. Ateenan Riviera saattaa olla täyteen ahdettu lämpimämpänä aikana, mutta ainakin toistaiseksi rannikko on noin tunnin matkan arvoinen. Ruuhkasta riippuen, meno oli paluuta sutjakkaampi. Maaliskuun uinnit saattavat vaatia sisua, mutta väitän tuota iloa vilunväristysten arvoiseksi!

Vierailemani ranta on julkinen ranta Glyfadassa, 2i Glyfadas -bussipysäkin lähellä. Ateenan keskustasta paikalle pääsee ainakin A1- ja A2-busseilla. Ranta ei varsinaisesti lumoa kauneudellaan, palvelut ja vuokratuolit loistavat poissaolollaan, ja hiekkakin on kaukana hienosta. Mutta arvostan eniten rauhaa ja hiljaisuutta. Se on Ateenassa harvinaista herkkua, jota tämä ranta pystyi vielä tarjoamaan. Toiveissani on tutustua vielä laajemminkin Ateenan lähirantoihin kevään edetessä!

Kuka pelkää prosessoitua ruokaa?

Olen saanut jonkin aikaa tarkastella omassa tuttavapiirissäni kiertävää ilmiötä, jossa ylistetään varsin kyseenalaisia terveystrendejä. Milloin demonisoidaan siemenöljyjä, intoillaan raa'asta lihasta, eletään energiajuomilla ja lisäravinteilla tai käytetään kallista ja vaarallista, potentiaalisesti raskasmetalleja sisältävää taikavuoristosuolaa luullen sen olevan jotain terveellistä ihmeainetta. Jokainen trendi hiipuu aikanaan, mutta uusien villitysten kierto on jatkuvaa ja kerta kerralta typerämpää.

Jaan tämän, koska minusta on huolestuttavaa havaita, kuinka helposti ihmiset sortuvat näihin äärimmäisiin, usein jopa epäterveellisiin trendeihin. Trendeihin terveyden nimissä. Sitten ei kuitenkaan täysin ymmärretä niiden takana olevaa tiedettä, lobbaajaa tai riskiä. Nämä trendit lupaavat usein nopeita tuloksia ja helppoja ratkaisuja, perustuen vanhentuneisiin tai harhaanjohtaviin tutkimuksiin. Esimerkiksi siemenöljyviha pohjautuu 1960-luvulla tehtyyn tutkimukseen, jossa aikansa margariinit transrasvoineen ovat vääristäneet tuloksia verrattuna nykypäivän kasvirasvoihin. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun kaivetaan jokin historiallinen tutkimus vahvistamaan omaa agendaa, välittämättä tutkimustulosten relevanttiudesta.

Prosessoitu ruoka rinnastetaan usein sokeastikin johonkin vaaralliseen ja pahaan, ymmärtämättä täysin mitä tämä tarkoittaa. Prosessointia on esimerkiksi raaka-aineiden kuoriminen, pilkkominen, fermentoiminen, kuumentaminen ja pakastaminen. Moni prosessoitu ruoka on siis oikeastaan välttämätöntä elintarviketurvallisuuden ja ravitsemuksen nimissä. Ruisleipäkin lasketaan ultraprosessoiduksi tuotteeksi. Transrasvojen ja raakojen eläinperäisten tuotteiden syöminen ei ole vain harhaanjohtavaa, vaan myös potentiaalisesti vaarallista. Voi toki olla puhdasta ja luonnollista, mutta hyväksi se ei ole.

On jotenkin turhauttavaa katsella vierestä näitä villityksiä, joissa terveellisempiä vaihtoehtoja demonisoidaan epäoikeudenmukaisesti. Kyse ei ole vain trendin seuraamisesta, vaan mahdollisesti pitkän aikavälin vaikutuksesta terveyteemme. Pekonin tai punaisen maidon mainostaminen ylivoimaisena ravintovaihtoehtona ei ole vain mielipidekysymys, vaan myös kansanterveyshuoli. Eikö olisikin järkevämpää keskittyä tutkimustuloksiin, eikä pelkoon pohjautuviin ruokailutottumuksiin?

Toisaalta, en elä itsekään täysin suositusten mukaan, joten miksi valittaa? Kreikassa syön ennen kaikkea tomaattia, kesäkurpitsaa, kananmunia ja juustoja. Sitrushedelmät ovat vielä sesongissa, poimin töissä sitruunoita suoraan puusta. Kala on suhteessa kallista, kasviproteiinivalmisteet ovat kiven alla... Välimeren ruokavalioon ultraprosessoitu ruoka ei kuulu, näin minulle kerrotaan. Suolannuoleskelu tuntuu kuitenkin kuuluvan. Jätän mielelläni nuolukivet hirville.