On päiviä, jolloin levollisuus ei tule suurena helpotuksena. Se ei saavu minään uutena oivalluksena tai palkintona, ei vuoden oivallus -palkintona. Se vain vyöryy yli reunojen, kuin paksu pilvilautta tai varjopeite, jota ei ensin edes huomaa.
Luulen kokeneeni joskus kirkkaan rauhan. Niin tutulta ja turvalliselta se tuntuukin. Herätä lempeään keinuntaan keskellä merta niin, että näkee ikkunasta vain tyhjää. Kuulee vain hiljaista huminaa. Mutta se kokemus on harvinainen. Harvoin rauha edes on täysin kirkas. Se ei vaadi valintoja eikä suunnitelmia, mutta ei huuda eikä pyri vakuuttamaankaan. Se on hetki kun huomaan pysähtyväni ilman syytä. Seisovani ehkä parvekkeella, tai rannassa, tai porttikongissa. Hieman erillään ja yksin. Hengittämässä, vain vähän, mutta tarpeeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja
Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!
Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.