Keskiviikkoisin naapuristossani on katumarkkinat. Laiki agora tarkoittaa kirjaimellisesti kansan toria, kaupungin kaduille levittäytyvää, voimakkaasti kausielintarvikkeisiin painottuvaa myyntitapahtumaa. Usein tuottajat itse ovat myymässä viljelyksiään. Olen ottanut tavakseni mennä keskiviikkoisin vähän myöhempään töihin, ja hoidan laikiasiani heti aamusta. Ostan ainakin tomaatteja ja kananmunia, usein myös villivihanneksia, mansikoita, kesäkurpitsaa, punasipulia ja sitrushedelmiä. Marinoitu punasipuli on elämäni suola, ja tomaatti leipä! Avokadoja viljellään Kreetalla, koen tämän vähän pienempänä syntinä kuin toiselta mantereelta rahdatun tuontihedelmän. Jokaviikkoista herkkua se ei kuitenkaan ole.
Laikilla tunnen olevani yksi paikallisista. Muina kreikankielisinä pyydän neljänneskiloa tätä ja puolta kiloa tuota. Joskus jopa valitsen itse, mutta silloin joudun vastaanottamaan vapaavalintani pienessä, värikkäässä muovipussissa. Haluaisin vältellä turhaa muovipussien käyttöä, ja yritän tarjota kestokassiani myyjille vaihtelevalla menestyksellä. Välillä tuntuu, että koko maa rakastaa kääriytyä muoviin. Ne voi toki kierrättää aina vessan roskapussina, jota sattuneista syistä saa viedä useita kertoja viikossa. Kunpa tuolle vielä joskus mahdollistuisi jokin järkevä vaihtoehto, kuten vessapaperin vetäminen pöntöstä alas.
Laiki agora on muutakin kuin vihannestori kaduilla. Myynnissä on myös kalaa, lihaa, elintarvikejalosteita, kukkia, kotitaloustavaroita, jopa vaatteita. Laikia ei tarvitse erikseen mainostaa, kyllä naapurustossa tiedetään milloin on se päivä, ja ne ajat. Laikipäivä pysyy samana vuosikaudet ja myyjät pystyttävät kojunsa viikosta toiseen mahdollisimman samaan paikkaan. Myyjät ovat harvoin valmiina ennen kello kahdeksaa, ja lopettavat usein kahden-kolmen aikoihin. Hintataso laskee loppua kohden, mutta liian täpärälle ei kannata odottaa. Laadukas tavara loppuu aikaisemmin.
Lähilaikini on varsin rehellinen ja turvallinen. Pari vuotta sitten viinirypälepariskunnaksi ristimäni kaksikko myy nyt appelsiineja. Sesonki vaikuttaa voimakkaasti valikoimaan. Tomaatinmyyjä kyselee aina kuulumisia ja antaa kaupanpäällisiä. Herttainen munamies on vakiinnuttanut kojunsa kotikatuni kulmaan, ja toivottelee mukavaa päivää kiiruhtaessani ohi ei-asiakkaan roolissakin. Jos puhuisin parempaa kreikkaa, olisin varmasti osallisena päivänpolttavissa keskusteluissa ja juoruissa. Lojaaliudesta palkitaan, mutta jotkut jaksavat yrittää huijata hinnoissa. Aina voisi toki kieltäytyä maksamasta, mutta harvoin yksinkertaisesti kehtaan. Tänään parsanippuni maksoi kahdeksan euroa. Jatkossa en aio palkita parsapappaa lojaaliudella.
Tänään oli julkisen liikenteen lakko, joten jäin etätöihin. Kerkesin koluta laikikatuamme kunnolla vain huomatakseni, etteivät tuotteet juurikaan halpene etäämmällä. Päin vastoin, mitä lähemmäs metroa noustaan, nousevat hinnatkin. Parempi siis pysyä uskollisena, ja hoitaa normaaleina viikkoina vihannesostokset parin korttelin säteellä, parissakymmenessä minuutissa.