Vuosikatsaus

Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? Olen kyllä.
Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Varmasti olen, mutta nyt en saa äkkiseltään mieleen mitään yksilöityä. Olen tehnyt paljon myös asioita, joita olen tehnyt viimeksi vuosikausia sitten. Esimerkiksi leiponut riisipiirakoita.
Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? Kyllä.
Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Pikkuleijonien MM-kulta, Rooman reissu ja Pietarin opintomatka, kuluva joululoma täällä erämaassa.
Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? Valitettavasti. Joskaan en peruuttamattomasti.
Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Ainakin musta on tullut viisaampi ja joustavampi. Ulkoisesti en juurikaan.


Oletko lihonut? Mun paino heittelee aika laajalla skaalalla. Olen lopettanut vuoden aikana vaa'an jatkuvan kyttäyksen, joten tarkkaa tietoa painostani mulla ei ole. Vaatteet mahtuvat vielä päälle, joten tuskinpa hirveästi.
Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? En ole. Olen kyllä langettanut itse itselleni porttikiellon useaan paikkaan.
Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana? En ole. Kotona voin katsoa elokuvat yksin, mutta elokuviin meneminen on mulle sosiaalinen tapahtuma.
Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? Rannetatuoinnin.
Kuka oli paras uusi tuttavuus? Vähitellen elämääni roikkumaan jäänyt parempi (?) puoliskoni.
Synnyttikö kukaan läheisesi? Serkkujen parissa tapahtui perheenlisäystä. En ole vielä kerennyt näkemään tulokkaita.
Kuoliko kukaan läheisesi? Ei onneksi.


Missä maissa kävit? Ruotsissa, Venäjällä, Italiassa ja Virossa.
Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014? Muutto Helsinkiin. Riippuu pitkälti siitä, miten lahtelaisasuntojen hinnat kehittyvät.
Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014? 5.1.
Kärsitkö vammoista? Ihan kyllästymiseen asti. Tässä vuodessa on ollut enemmän "sairaita" kuin "terveitä" päiviä.
Mikä oli paras asia, jonka ostit? Pakko sanoa, että olen ostanut näköjään todella paljon vähäpätöisiä asioita. Yksikään kun ei noussut ylitse muiden.
Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Mä osaan olla todella vaikea luonne, joten poikaystävällä on ollut kestämistä.
Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Eniten varmaan omani. En mä muiden käytöshäiriöistä ota itseeni.
Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Elämähän on diorisointia... Ei vaan, valtaosa taisi mennä ruokaan sun muihin elämiskuluihin.


Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? Mä en muista miltä musta on tuntunut vuosi sitten, mutta en jaksa uskoa, että olisin voinut olla yhtä onnellinen kuin nyt.
Lihavampi vai laihempi? Varmaan ihan samankokoinen.
Rikkaampi vai köyhempi? Rikkaampi.
Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Matkustellut ja tehnyt töitä, opiskellut tehokkaammin, nähnyt enemmän sukulaisia.
…entä vähemmän? Varmaan laiskotellut :D Ja murehtinut tekemättäjättämisiä.
Miten aiot viettää uuden vuoden? Katsomalla ilotulitusta ja juomalla skumppaa. Ei mitään villiä, mä oon jo vanha ja väsynyt.
Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Sen tarkemmin erittelemättä, pari viikkoa alkuvuodesta.
Rakastuitko vuonna 2014? Niinkin pääsi käymään, yllättävää kyllä.


Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Pakko myöntää, että Syke. P.C. Holopainen <3
Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? En vihaa ketään, vihaaminen on kuormittavaa. Joistakuista pidän nykyisin huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten.
Mikä oli paras lukemasi kirja? Mä luin hävettävän vähän kirjoja tänä vuonna. Suosikkini niistä muutamasta oli varmaan Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa.
…entä musiikillinen löytö? Atomirotta. Vanha rotta oppii uusia temppuja.
Mitä teit syntymäpäivänäsi? Söin kettukarkkeja ja jouluruokaa, kävin saunassa, nautin läheisyydestä ja yhdessäolosta.
Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Mymmeli. Vuodesta toiseen.

Viimeisiä viedään

Ennakkotiedoista poiketen paluu etelään koittaakin jopa vähän liian aikaisin. Mä kun olen todella nauttinut ajastani täällä. Minä, urbaani ja helposti tylsistyvä kaupunkilaissielu.

Olen nauttinut pitkistä aamuista sängyssä elokuvan ja aamiaisen parissa, paikallislehdestä, uusista tuttavista, juhlista, lyhyeltä tuntuvista pitkistä välimatkoista, koiraseurasta, saunasta ja lähes jokailtaisista seurapelituokioista. Selitellä olen osannut aina, mutta enpä olisi uskonut olevani Aliaksen kruunaamaton ja voittamaton kuningatar.

Henkilökohtaisesti viikon suurin järkytys on ollut peräti kahdessa miljoonakysymyksessä esiintynyt Pipin Pieni. Helpolla on päästy.

Laskiainen

Eilen viittasin ohimennen sivulauseessa lapsuudentraumoihini, kuinka en päässyt koulun talviurheilupäivänä laskettelemaan, koska en ollut ikinä aikaisemmin lasketellut. Olisin omasta mielestäni voinut vaikka pulkkailla laskettelukeskuksessa. Opettaja oli eri mieltä ja mä jouduin pilkkimään. Tästä tarinasta inspiroiduttiin, ja mut päätettiin viedä pulkkamäkeen.

Aikaa viime pulkkailusta on kauan, ja muistot ovat kultautuneet. Epäilin tokkopa edes mahtuisin lasten selkänojalla varustetun pulkan kyytiin, mutta onneksi yhteen pulkkaan upposi jopa kaksi. Yksin en olisi uskaltanut mäenlaskuun, edes pulkalla ajaminen ei ollut jäänyt selkäytimeen. Kökötin kyydissä kädet ja jalat ristissä, silmät kiinni. Naruja katkesi ylämäkeen kiskottaessa ja lunta meni niskaan litrakaupalla, mutta hauskaa oli. Niin hauskaa, että itse kukin sai epäillä henkistä ikäänsä.

Ja hei, en mä ihan korvessa joululomaani vietä. Täällä on pitseria.