Kööpenhaminan klassikot

Mulla on kaksi paikkaa Kööpenhaminassa, joihin palaan aina lyhyelläkin visiitillä kaupungissa. On ruokapaikka ja on juomapaikka.

Oysters & Grill. Sjællandsgade 1B

Rakastan mereneläviä. Olen iloinen, että niistä on Suomessakin tullut trendiruokaa, jolloin saatavuus on parantunut. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs syömään. Merenrantakohteissa ruokaillessani ykkösvalintani on aina merenelävät, ja Köpishän on merenrantakohteiden aatelia.

Kööpenhamina ei ole halpa kaupunki, mutta täällä hintataso on maltillinen. Eikä ruuan laadusta ole tingitty! Ravintola on vinkeästi sisustettu. Eripariset kerniliinat pöydissä. Halkopino tiskin takana. Akustiikka on melko heikkoa, joten tämä ei olisi ykkösvalinta romanttiselle supatteluillalliselle. Onneksi sellaiset eivät kuulu omiin matkailutapoihini.

Tällä kerralla paikka oli ruuhkainen, ja mut istutettiin yläkertaan baaritiskille. Mikäli haluaa istua oikeassa pöydässä, sellainen kannattaa varata. Yksin matkustavana baaritiskipaikka oli pelkkää plussaa, sillä työntekijä pystyi esitelmöimään syömieni ostereiden eroavaisuuksista lasinkiillottelun ohessa.

The Shamrock Inn. Jernbanegade 7

Tämä irkkupubi sijaitsee vähän epämääräisellä alueella - suoraan skientologikirkkoa vastapäätä! Siitä huolimatta pieni baari on rauhallinen ja viihtyisä. Tässä on jotain selittämätöntä kodinomaista tunnelmaa! Seuraavassa korttelissa sijaitsevat irkku- ja skottibaareiksi itseään kutsuvat bilehelvetit, mutta täällä voi vain nauttia oluesta ja keskustelusta normaalilla äänenvoimakkuudella.

Ateenanmenomatkallani pistäydyin pubissa keskellä maanantaipäivää. Meno oli sen verran verkkaisa, että pystyin hostaamaan ainejärjestön kokouksen stouttilasi kourassa. Tuttu baarimikko oli vapaapäivän vietossa työpaikallaan, ja hän kyseli Helsingistä opiskelukaupunkina. Kiinnostaisi tietää onkohan hän jo muuttamassa.  Nyt uudemmalla reissulla töissä oli mulle uusi tyyppi. Kohdattiin kaupungilla dagen efterinä ja vastaanotin iloisen tervehdyksen.

Hanoja löytyy reilu parikymmentä, mikä on vaikuttavaa noin pienelle paikalle. Olutvalikoima on omaan makuuni sopiva, eli ei pelkkiä ipoja. Mun suosikkini oli vierashanan Pumpkin Ale. Lisäksi irkkuviskien ystäville löytyy varmasti mielekästä juotavaa. Itse olen maistanut, mutta en osaa arvostaa.

Baari tarjoaa ilmeisesti myös majoitusta, mutta enpä muistanut ottaa siitä selvää nyt yöpyessäni Kööpenhaminassa. Vielä joskus tulevaisuudessa! Nautin ajatuksesta kävellä suoraan baaritiskiltä omaan sänkyyni sen yhden oluen liikaa nautittuani. Takuuturvallinen kotimatka.

Muita palaamisen arvoisia paikkoja ovat 

Glyptoteket, jossa kävin tälläkin reissulla. Tämä museo sisältää vaikuttavan kokoelman antiikin veistotaidetta, esineistöä ja vähän uudempaa maalaus- ja veistotaidetta, kuten esimerkiksi Rodinia. Sisääntuloaulaa seuraava talvipuutarha kutsuu rauhoittumaan ja on kiinnostava myös niille, jotka eivät ole niin suuria taiteen ystäviä. Itse rauhoitun parhaiten hämärässä muumiohuoneessa, jonne on jännittävää laskeutua ramppimaisia portaita pitkin. Museo perustettiin, kun Carlsbergin panimon perustajan poika halusi asettaa suvun taidekokoelman muillekin nähtäväksi. Museo on itselleni henkilökohtaisesti erittäin tärkeä, sillä siellä on tehty uraauurtavaa tutkimustyötä antiikin veistotaiteen koristelemiseksi käytetyistä väripigmenteistä.

Apollo Bar, Nyhavnin kupeessa sijaitseva kulttuurikahvila, jossa kuulee usein livemusiikkia. Tässä on vähän sellaista Harju8-tunnelmaa! Sisäpiha on mukava istuskeluun kauniilla säällä, ja samalta pihalta löytyy hieman Kaapelitehtaan tapainen nykytaiteen näyttelytila. Kahvilan yhteydessä on myös opiskelijoiden suosima lounaspuoli. Nyhavn 2

Kasvitieteellinen puutarha, keskeisen sijainnin viheralue, jossa on myös laajoja nurmialueita piknikinviettoon. Erilaisia kasveja, eritoten perennoita on paljon ja ne on nimetty tarkkaan. Kasvihuoneeseen on pääsymaksu, ja siellä pääsee maailmanympärimatkalle! Amazonin kosteaa tunnelmaa, viileän ja kuivan vuoristoalueen mehikasveja sekä tropiikin yltäkylläisyyttä. Kasvihuoneiden yhteydessä on myös perhoshuone, mutta muutaman vuoden takaisella talven reissullamme emme nähneet yhtään perhosta! Gothersgade 130

Louisianan taidemuseo kuuluu myös suositeltavien kohteiden joukkoon, vaikka se hieman Kööpenhaminan ulkopuolella sijaitseekin. Perille pääsee kolmessa vartissa lähijunalla, multa onnistui kävely jopa kyynärsauvojen kanssa. Nykytaiteen museossa myös luonto elää hienosti osana arkkitehtuuria. Täältä näkee Ruotsiin! Gammel Strandvej 13, Humlebæk

Helppo raparperimehu

Takapihaani on vaivannut tänä kesänä monelle tuttu, positiivinen ongelma nimeltään raparperin liikakasvu. Myös mun kahden neliön kokoisella kasvimaalla raparperi on pitänyt valtaa koko kesän.

Mehustaminen kuulostaa työläältä - moni ajattelee heti ensimmäisenä hikisiä tunteja mehumaijan kanssa, tai kovaäänisen mehustimen hermojaraastavaa ääntä. Tämä mehu kuitenkin valmistuu käytännössä itsestään. Aikaa se toki vaatii, mutta vaiva on minimaalinen. Tarvitaan käytännössä vain kannellinen kattila, siivilä, sokeria, raparperia ja vettä.

1 litra raparperiä paloina

1 litra vettä

1 desilitra sokeria

Raparperin varret huuhdellaan ja pilkotaan sentin-parin viipaleiksi. Kattilassa kiehautetaan vesi, jonka sekaan lisätään raparperipalat ja sokeri. Seos saa kiehua hiljakseen kymmenisen minuuttia. Tämän jälkeen levyltä voi ottaa virran pois ja jättää seoksen hautumaan ja jäähtymään kannen alle. Kun kattila on jäähtynyt kunnolla, sen voi siirtää jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

Raparperimehun tekeydyttyä (tällä kertaa annoin mehun tekeytyä lähemmäs vuorokauden) se siivilöidään joko suoraan kannuun tai vaikka pulloihin. Mikäli mehua tekee kerralla ison erän, se kannattaa pakastaa esimerkiksi lituskaisissa muovipulloissa. Koska mehussa ei ole säilöntäaineita, se säilyy jääkaapissa muutaman päivän.

Resepti on siitä hauska, että ohje on helppo moninkertaistaa saatavilla olevan raparperimäärän mukaan. Tällä sokerimäärällä mehusta ei tule liian makeaa. Jos on makean mehun ystävä, voi noudattaa puolentoista desin sokerimäärää vesilitraa kohti.

Loppuun esteettinen kevennys. Pehmenneen, siivilään jääneen raparperin voi käyttää eräänlaisena hillona, ja täten minimoida ruokahävikkiä. Epämääräisestä ulkonäöstä huolimatta tämä maistuu hyvin esimerkiksi jogurtin kanssa.

Vieläkö Cinque Terrelle mahtuu?

Bongasin Cinque Terren ensimmäistä kertaa jostakin Weheartit-postauksesta vuoden 2010 tienoilla. Siitä lähtien viisi kylää on kutkuttanut, muttei ole aiemmin sopinut matkaohjelmaani. Italian matkani kun ovat keskittyneet aiemmin keskelle, Rooman seuduille. Italian luoteisnurkka alkoi tuntua mahdolliselta puuttuvalta palaselta reilisuunnitelmiini, ja olen ikionnellinen päästyäni vihdoin kokemaan tämän Ligurian helmen.

Cinque Terre koostuu viidestä kalastajakylästä. Tai nykyään turistikylästä. Tiedättehän, korkeita, kapeita ja värikkäitä taloja kuin puristuksissa jyrkänteen ja meren välissä. Niin kuin keksipaketteja. Eikä se upeus ole pelkästään valokuvien luomaa illuusiota, se sama värien tulva ja kesyttömän meren tuntu tervehti myös paikan päällä! Jos ajattelemme riemunkirjavuuden kuplan ulkopuolelta, ajattelemme aluetta, jonne on entisaikoina päässyt veneellä tai vaikeakulkuisia polkuja pitkin. Alueella on rakennettu kuten luonnonmuodostelma on antanut periksi - kapeasti ja vertikaalisesti. Talojen värikkyys on ollut tärkeää kalastajille, näin alueelle on ollut helpompi suunnata mereltä päin. Cinque Terre ei ole mikään kulissi instagram-kuvia varten, vaan alueeseen tulisi suhtautua kunnioituksella.

Turismin rajoittamisesta Cinque Terrelle on puhuttu aika ajoin paljonkin. En toisaalta yhtään ihmettele miksi. Ruuhkaistahan siellä oli. Autoilu ei käsittääkseni ole edes mahdollista alueella. Junayhteys kylien välillä on helppo ja nopea, ja sitä myöten tupaten täynnä. Kokonaisena Cinque Terre -päivänäni jouduin varvistamaan ja pitämään junan eteisen katosta kiinni La Spezia-Riomaggiore -välillä. Minä, 156-senttinen ihminen! Mistään maisemareitistä ei voi puhua, sillä juna kulkee enimmäkseen tunnelissa. Ne maisemat ovat sitten perillä.

Mietin, olenko osaltani luomassa ongelmaa haluamalla tuonne? Onko oikein, että turistimassat muuttavat alueen elinkeinorakenteen täysin toiseksi? Alueelle ei voi rakentaa uutta, eivätkä megahotellit maisemaan sulautuisikaan. Kaikki halukkaat eivät mahdu alueelle! Terassiviljelmät tehdään nykyään liian usein nopeasti sementillä, mikä on maanvyöryriski. Eroosiota pahentaa kurittomat kävijät, jotka eivät malta pysyä merkityillä poluilla. Harvalla on enää aikaa kalastukselle, kun pitää kestitä vieraita. Toisaalta, ehkä elinkeinorakenteen kuuluukin muuttua kysynnän mukaan. Turismin ei tarvitse olla massaturismia, vaan hidasta ja ympäristöystävällistä. Siihen pyrin itsekin aina matkaillessa.

Cinque Terren turistoituneisuudesta kertoo jo sekin, että La Spezian hostellini oli nimennyt itsensä alueen mukaan. La Spezia oli ihan passeli tukikohdaksi, sillä kuten jo yllä kerroin, junayhteys oli nopea kyläkompleksiin. Itse La Spezian parasta antia oli mielestäni hostellin baari, jossa tuli tuhottua tuopillinen jos toinenkin Janis Joplin -olutta. Suurkaupunki Milanon ja ruuhkaisen Cinque Terren jälkeen rauhoittuminen sinisen talon sisäpihalla oli tervetullutta.

Hostellin pitäjältä sain vinkkejä Runoilijoiden lahden muista kylistä, joihin aion suunnata jollakin tulevalla reissulla. Pittoreski Portovenere, vielä kalastuksesta elävä Lerici sekä roomalaisajan reliikkejä sisältävä Tinon saari ovat saavutettavissa helpoiten veneellä. Löytyisipä Lericistä vielä paleontologinen museokin. Enkä voisi poissulkea mahdollisuutta viihtyä muuallakaan Italian Rivieralla... Ikävästi tehty, olen koukussa. Liguria on aivan omanlaistansa Italiaa, mutta juuri minulle niin sopivaa. En osaa tarkemmin sanoittaa tätä tunnetta. Ehkä tämä on yksi sielunmaisemistani.