3x huulipuna

Kerran oli aika, jona hamstrasin useamman sävyn luomivärejä. Diorin kausikokoelmaa odotettiin kuin kuuta nousevaa. Mitä erikoisempi yhdistelmä, sitä enemmän mä sitä himoitsin. Kunnes havahduin todellisuuteen, jossa en juuri käytä luomivärejä. Kerran kaksi kuussa, mahdollisimman neutraaleja sävyjä. Turhaan mä hilloan luumuisia ja omenanvihreitä sävyjä kun ne eivät luomille eksy käytännössä ikinä. Uusi turhailutuhlailun kohde oli saatava. Mä aloin ostamaan huulipunia.

Huulipuna on maailman helpoin tapa päivittää ilmettä. Sipaisu - ja se on siinä. Kaikki oikeaoppiset meikkaajat kääntyvät nyt haudassaan tahi elävältä, mutta mä en ikinä jaksa käyttää rajauskynää, saati sitten pohjustajaa. Ei, mun huulipunaamiseni on juuri se sipaisu ja menoksi!

Meikkaamiseni on harvoin muuta kuin ripsiväri, joten huulipuna tekee jo paljon lisää. Tällä hetkellä mulla on kolme huulipunasuosikkia: korallinen Guerlainin Kiss Kiss, kirkkaanpunainen YSL:n Rouge Volupte Shine ja vaalea barbipinkki Clarinsin Joli Rouge.

Clarins Joli Rouge 735 Baby Pink

Clarinsin Joli Rouge ei meinaa pysyä huulilla paikoillaan, mutta mun mielestä tää on kiva vaikka vähän karkaileekin reunoilta. Sävy vaatisi ehkä ruskettuneemman kantajan kuin meikäläinen koko kesä sisätiloissa-värityksellään. Itse huulipuna on niin kevyt, ettei se yhdellä sipaisullä jätä mitään mainittavaa sävyä. Tämän kanssa saa vähän kerrostella ja kenkkuilla. Lopputulos on pinkki ja kimalteleva kuin mikä!

Guerlain Kiss Kiss 343 Sugar Kiss

Guerlainin Kiss Kiss on superpigmenttinen ja kestävä huulipuna olematta kuiva ja vahamainen. Tämä pitää huulet pitkään kosteutetun tuntuisena. Mä en ihan osaa päättää onko toi sävy enemmän koralli kuin pinkki. Mutta sitä kutsutaan tietyissä piireissä iidanpunaiseksi sävyksi. Niin paljon olen tuota käyttänyt.

YSL Rouge Volupte Shine 4 Rouge in Danger

Jos olisi valittava vain yksi huulipunatyyppi loppuelämäksi, olisi valintana ehdottomasti Rouge Volupte Shine. Pigmentin määrä on uskomaton suhteutettuna siihen, kuinka pehmeä ja mehevä itse huulipuna on. Tuntuma on ihan kuin huulirasvaa laittaisi! Kosteuttava tunne jatkuu kauan, ja kun se haihtuu, jää huulille silti vielä hyvin väriä. Voin laittaa tätä aamulla lähtiessäni, ja vielä illalla palatessani huulilla on aavistus väriä.

Tallinn, Tallinn

Koska satunnaisia vapaapäiviä satelee mulle nyt kuin sieniä sateella, päätettiin viime viikolla laittaa lippuun lukemaan "Tallinna". Lyhyt loma lupasi yhteistä aikaa, hyväksi ennustettua säätä, ostoksia sekä kahviloissa notkumista. Ja taksikuskien kanssa juttelemista, koska taksikuskit joutuvat ihan työnsä puolesta ymmärtämään suomensekaista epämääräistä kieltä, taksilla ajelu on kivaa ja Tallinnassa myös halpaa, sekä puhun mielestäni suorastaan loistavaa "eestiä". Eli tiputan sanojen viimeisen kirjaimen pois, muutan diftongit kaksoisvokaaliksi, äännän konsonantit j-voittoisesti ja viljelen tolkuttomasti deetä sekä geetä.

Tämä ei ollut mikään satama-aluehengailureissu tyylillä superalkon kautta takaisin laivaan. Ei, uskallettiin jäädä ihan yöksi!

Vanhasta kaupungista löytyi alle satasella hotellihuone keskiaikaiselta kauppiaskadulta. Hissiä ei ollut, saatiin kävellä ylimmän kerroksen huoneeseemme sokkeloisia käytäviä pitkin ja kivuta rappusia, joista ei paljoa minua lihavampi olisi enää sopinut. Ja ullakkohuoneen leveältä ikkunalaudalta avautuivat näkymät kattojen yli kirkontornille. Että mä rakastan punaisia kattoja! Olivat ne sitten tiiltä tai peltiä.

Mä olin hotellihuoneeseen päästyä ihan uskomattoman väsynyt, joten katsoin oikeudekseni nukkua päikkärit. Ehkä ensimmäisellä uneenvaipumisminuutilla kirkonkellot ilmoittivat helvetin repeämisestä. Käsittämättömän kovaäänistä pimpelipompelikilkatikalkatia kesti valehtelematta vartin verran. Ja viisi minuuttia tämän jälkeen alkoi huutaa puhelin. Väinön kaveri (joka varsin hyvin tiesi meidän olevan Tallinnassa) käski tulemaan raatihuoneen torille vartin päästä. Se siitä nukkumisesta.

Turismin ytimessä meitä odotti ei yksi vaan kaksi ystävää. Pohjoisessa asuvat pojat näkevät meitä ihan liian harvoin, joten he päättivät tulla yllätysvierailulle, mutta me kerettiin lähteä karkuun. Tulivat sitten perässä, suloista.

Käytiin syömässä about joka paikassa hypetetyssä F-Hoonessa (Hooneella?), joka vastasi kyllä täysin odotuksia: naurettavan halpa, rento ja viihtyisä. F-Hoone oli juuri sellainen paikka, jota kaikki Kallioon jämähtäneet menneen ajan hipsterit rakastaisivat pyyteettä. Ihan oikeasti, siellä on korkealla seinässä ovi joka ei johda mihinkään - how cool is that?

Hieman kauhulla odotan, milloin Kalamajan alueen kupla puhkeaa. Aluetta on jo viimeiset pari vuotta markkinoitu juurikin tuollaisena rappioromanttisena hipsterkaupunginosana. Sinne on helppo kävellä, se näyttää mielenkiintoiselta (pysähtynyt aika, oikeasti rumaa neukkuarkkitehtuuria ja pieniä puutaloja), ja siellä on vaikka millä mitalla viihtyisän oloisia terasseja, pikkuputiikkeja ja ravintoloita. Mun kuvissa näkyvä valtava simpukka-annos oli "pieni" ja maksoi kuusi ja puoli euroa. Luoja ties missä kokosfääreissä iso annos olisi ollut... En vain usko aluen hintatason pysyvän kauaa edullisena, valitettavasti.

Väinö parka ei ole ikinä joutunut shoppailemaan mun kanssani ennen tätä reissua. Paitsi kerran kävin kahdessa minuutissa kipaisemassa Zarasta korkkarit "ohikulkumatkalla" (=tarkkaan suunniteltu käynti.) Onneksi mä olen tehokas shoppaamaan, eikä mun kanssa tarvitse ryömiä ja roikkua kaupoissa tuntitolkulla. Kierrän kaupat läpi ja haluan "ton, ton ja ton." Hylkään about puolet materiaalisyistä, ja näistä nyt jatkoonpäässeistä Väinö tyrmäsi puolet, koska "liian Afrikka", "liian saamelainen", "eh", tai "siis toi on ohut neule jossa on jotain ..tanan norsuja rivissä??? Liian Afrikka JA tyhmän näköinen."

Mutku mä tykkään etnokuoseista.