Tyttöjen pyjamabileet

Tiedättehän ne stereotyyppiset, amerikkalaiselokuvien välittämät mielikuvat siitä, mitä tyttöjen pyjamabileissä tapahtuu? Hihittelyä ja ihastuksista puhumista. Tyynysotaa, satiinialusvaatteita ja pullonpyöritystä. Kuin Siskonpeti-sarjan tunnarista.

Mulla oli tiistaina ensimmäinen kuumeeton päivä, joten keskiviikkoiltana uskalsi lähteä ulos. Oli muutenkin aika juhlia jälleennäkemistä! Koska päätös pyjamabileistä syntyi hetken mielijohteesta, vasta lähempänä iltayhtätoista, skumppaostosten sijaan päätettiin hoitaa juomapuoli niillä antimilla, mitä kaappien kätköistä löytyikään. Mun tapauksessani se oli vajaat pullot jekkua ja jallua. Very classy, indeed.

Pyjamabileistä loisti poissaolollaan kaikki jenkkikliseet. Kuten myös kasvonaamiot, kynsilakat ja muu teiniglamour. Sentään käytimme pyjamia, mikä on itselleni varsin poikkeuksellista. Sen sijaan kuunneltiin Genesistä vinyyliltä, katsottiin varhaisten tuotantokausien Pasilaa ja musikaalisesti lahjakkaat ystävät improvisoivat säveliä maailmalta. Kamppailin jälleen kerran mikropopcornien mysteerin parissa. Kuinka puolet pussista voi jäädä paukkumatta, ja vähintään neljäsosa paahtua harmaanruskeiksi?

Se, joka aluksi uhosi ettei väsytä sitten yhtään meni nukkumaan ensimmäisenä. Ilmeisen tyypillistä pyjamabilekäyttäytymistä. Itsehän tavoilleni uskollisesti paransin maailmaa läpi pikkutuntien aamuun asti. Kun puhelimen laturi unohtui kotiin, eikä hereillä ollut enää ketään, voi sentään esimerkiksi lukea Aku Ankkaa. Kylässä kaikella on uutuudenviehätyksensä.

Kun muutin vuodenvaihteessa poikaystäväni luokse, jouduin uudelleensijoittamaan lähes koko omaisuuteni. Mukaanlukien ihanan, 160 senttiä leveän jenkkisänkyni, jossa on henkilökohtaisesti jousitettu patja ja kehon lämpöön reagoiva petari. Sofia yhdisti sen omaan sänkyynsä, ja lopputuloksena oli lähes kolmimetrinen sänkyunelma. Varsin mainio paikka järjestää pyjamabileitä, lattialla nukkuminen kun on loppupeleissä koleaa ja epämukavaa.

Itselleni oma sänky oli juuri nyt parasta, mitä toivoa saattoi. Väkevien tissuttelu ehkä laimensi uneni laatua, mutta kokonaisuus oli silti positiivinen. Jotenkin mukavampi herätä omasta sängystä vieraassa paikassa, kuin vieraasta sängystä kotona. Kymmenessä kuukaudessakaan en ole vielä tottunut poikaystäväni sängyn irvikuvaan. Tämä lokakuun lopun aamu valkenikin pilvisenä ja selkäkipuisena. Aika totuttautua marraskuun mielentilaan ja päättymättömältä tuntuvaan pimeyteen. Olen jo varustautunut villasukin ja D-vitamiinilisin.