Kuin Jeesuksen pääsiäinen

Mitäpä tähän sen enempää selittelisi? Terveisiä sängynpohjalta! Tätä viikkoa on hallinnut liian isosti selkäkipu, johon ei auta hieronnat eikä kellunnat. Verenpaineet ovat kohonneet pilviin. Tuntohäiriöitä on suunnilleen joka ruumiinosassa. Maanantai meni käytännössä täysin vuoteenomana, tiistaina lähdin itsevarmuutta uhkuen luennolle. Se kostautui, keskiviikon vastainen yö oli nukuttava istualtaan ja sain rauhan vasta aamun sarastaessa puolison lähdettyä töihin saadessani pedata tyynyistä itselleni vuodetuet. Alan hiljalleen ymmärtää eri huoneissa nukkuneita isovanhempiani. Sängyn käyttöoikeus 24/7 olisi mahtijuttu! Tänään meno näyttää jatkuvan samanlaisena, kun aamupäivän vessareissulla jalat flippasivat alta. Ei uskalla riskeerata, pysytään sängyssä.



Patalaiskuus on yksi hallitsevimpia luonteenpiirteitäni. Ei ulkona käyminen ja sosialisointi ole vastenmielistäkään, en peruuta kuin hätätapauksessa sovittuja asioita enkä välttele asioiden sopimista. Mutta sitä ei auta kiistäminen ettenkö kivun keskellä hieman nauti tästä. Voin katsoa ohjelmia ja neuloa tässä samalla! Katsoin juuri Eaglesin uuden kauden yhdeltä makaamalta. Olen kirjoittanut auki papyruksia, ihan vain harjoitusmielessä erilaisiin käsialoihin tutustumiseksi. Olen opettanut Svanteakin makaamaan käskystä, onnistuu vaihtelevasti. Olen lukenut kolme kirjaa, joista yksi oli asiallinen ja opintoja tukeva kirja. Siinä vaiheessa kun sormien turvotus esti käsin kirjoittamisen, sivujen kääntämisen ja langan manipuloinnin, pystyin kuitenkin kirjoittamaan koneella. Taas on luotu sivukaupalla metatekstiä myöhempää pähkäilyä varten! Jumpatessa sänky erkani seinästä ja osa minua romahti sinne väliin. Onneksi en tehnyt siltaa, siinä olisi varmaan mennyt niskat katki. En ymmärrä ihmisiä, jotka sanovat sairastamisen olevan tylsää, musta on mahtavaa tehdä kaikki toiminnot vaakatasossa! Vaihtaa uudet lakanat, keittää teetä, käy suihkussa ja rojahtaa peiton kätköihin aikomuksena tuntea itsensä produktiiviseksi.

Tämä on siis ollut varsin hiljainen viikko. Puuttuu enää että ystävät kavaltaisi! Enhän sitä vielä tiedä vaikka olisivat, mutta onneksi tänään ei ole illallista luvassa. Elämme siis jännityksessä.

Ei kommentteja

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.