Spontaanin reilaamisen haasteita Ruotsissa

Enpä olisi uskonut, että suurimmat itse reilaamiseen liittyvät kommervenkit tapahtuisivat rakkaassa länsinaapurissa. Ruotsissa on kiva matkustaa junalla, kun tiedät minne olet menossa. Verkostot ovat hyvät. Kun tiedät hyvissä ajoin, se on myös edullista. Menomatkalla yöjunasänkypaikkani Berliiniin maksoi muistaakseni nelisenkymppiä reilikortin päälle, Snälltåget oli kiltti ja nukkuminenkin mukavaa. Mutta kun päätät vasta ihan viime tingassa menemisistäsi, hintalappu kohoaa pilviin ja mahdollisuuksien määrä kapenee.

Herään Kööpenhaminassa varhain. Tarkoituksena olisi matkustaa Tukholmaan, ja siitä edelleen Uppsalaan. Reiliappista pitäisi pystyä ostamaan paikkaliput kolme tuntia ennen lähtöaikaa, mutta niitä ei ole ilmeisesti enää jäljellä. On suunnattava asemalle. Automaatit eivät tarjonneet kansainvälisiä yhteyksiä, tai sitten en vaan osannut niitä taaskaan käyttää. Tanskantaitoni ei ole mairittelevaa. Niinpä päädyin suuntaamaan lippuluukulle, jossa kansainvälisten yhteyksien jono oli mittava. Kello kävi ja stressitasoni alkoivat nousta.

Järkytyksekseni seuraava juna, jossa on reilaajapaikkoja jäljellä, ei lähtisi kuuden minuutin päästä vaan vasta kahden jälkeen. Olin suunnitellut pääseväni Uppsalaan vielä päiväsaikaan, mutta nyt arvioitu saapuminen lähenteli kymmentä. Ystävällinen lippuluukkumies ehdotti minulle lähijunia, jolloin en tarvitse paikkavarausta. Ensin Malmöön ja Malmösta sitten Tukholmaan, jossa oltaisiin kuuden aikaan. Tämähän oli loistava diili, miksei reiliappi neuvonut minulle tällaista?

Ruotsissa operoi lukuisia eri junayhtiöitä. Kaikissa ei käy Interrail-lippu lainkaan, suurin osa vaatii paikkavarauksen, erityisesti pitkänmatkan junissa. Informaatiota paikkalipun tarpeesta saa huonosti jopa junayhtiöiden omilta sivuilta. Ennen kuin astuin Malmösta lähtevään lähijunaan, varmistin laiturilla konnarilta että pääseehän tähän pelkällä interrail-lipulla ilman paikkalippua. Juu kyllä, kyytiin vaan. Sitten paikalle syöksyy kuin tilauksesta joku asioista tarkemmin perillä oleva, ilmeisesti eri yhtiön konnari joka kertoo kuinka paikkalippu vaaditaan självklart. En edes osaa litteroida sanan skånelaista asua. Niinpä se juna meni menojaan ja minä lähdin etsimään lipunmyyntiä.

Koko Malmön asemalta ei löytynyt ihmisvetoista lipunmyyntiä. Epätoivon tippa vierähti linssiin, tai sitten se on orastavaa nälkäkiukkua. Tässä vaiheessa tarinaa on syytä tarkentaa, että reissulla hajonneen puhelimeni ilmaiseksi lainaksi saatu korvike on niin sanottu vähä-älypuhelin. Sellaiset ylellisyydet kuten hakukone, Google Maps tai kosketusreunan oikean reunan paineleminen onnistuvat noin kolmiprosenttisesti. Avaan SJ:n sivut, ja alan etsimään paikkalippuja, yhdessä puolison kanssa. Niitä olisi jo seuraavaan junaan saatavilla, hintaan 1132 kruunua, nej tack. Seuraava juna, joka ei räjäyttäisi pankkia, lähtisi vasta neljän aikaan. Arvioitu saapuminen Uppsalassa yhdeltätoista. Apua. Puoliso nappaa mulle tuon lipun ja otan hengähdystauon.

Eilisen illallisen ollessa pussikeitto ja aamupalan unohdus, lähden tallustelemaan Malmön kaduille. Aikaahan tässä olisi. Kaikkialla on täyttä, tai mua jopa kielletään tulemasta rinkan kanssa sisälle. Paikallinen Biden & Leskinen on myötämielisempi, ja saan kahvia ja leipää. Ja wifin, joten pystyin avaamaan koneen. Löysin kuudenkympin paikkalipun kahdelta lähtevään junaan, siihen mikä oli aiemmin täysin loppuunmyyty.

Puolisoni varaama paikkalippu oli refundable, vaikka se oli halvin saatavilla oleva paikkalippu. Veikkaan, että tässä Ruotsin ongelma piileekin. Ihmiset jos ei nyt hupivaraile, ainakin hyvin pienellä kynnyksellä haalivat noita paikkalippuja, jotka peruuttavat sitten junan lähdön lähestyessä, mikäli suunnitelmat muuttuvat. Olen itsekin nyt osa tätä ongelmaa ja astun hädin tuskin puolillaan olevaan Snabbtåget X 2000:n. 

Junamatkailussa ehkä hauskinta mielessäni on tarkkailla muita matkustajia, sillai vähemmän creepyllä tavalla. Käytävän toisella puolella istuu mies, joka näyttää siltä eräältä Kummeli-tyypiltä. Hetken jo näytti siltä, että hän jäisi Nässjössä, mikä huvitti mua ehkä liiankin paljon. Mutta ei, hän vaihtoi vaan paikkaa. Kukaan ei tunnu istuvan varaamallaan paikalla, ja junan konnari vain yrittää uudelleenjärjestellä ihmisiä paikoilleen. Mun lippua ei tarkasteta, istunhan omalla paikallani. Ihmettelen tätä paikkasirkusta, kaikillahan pitäisi olla varattu istumapaikka.

Jossakin vaiheessa viistosti taakseni asettuu neljän munkin ryhmä. En tiedä mitä he tekevät, mutta yhtäkkiä vaunuun leviää voimakas ja mystinen sitruunaruohon tuoksu. Heistä yhdellä on univormunsa päällä kirkkaankeltainen huppari ja hän on nukahtanut räväkänvihreän päänsuojaliinan alle. Vaikutelma muistuttaa sitruunaa, ja tämä seikka naurattaa muita munkkeja. Kieltämättä itseänikin. Kimi Räikkösen näköisen tyypin pää hipoo kattoa, ja hän vaihtaa vaunua uutta paikkaa etsiessään.

Olemme myöhässä. Kahvihammasta kolottaa, mutta junassa käy vain ruotsalaisversio Mobilepaysta. Juna pysähtelee keskelle metsää ja oudonnimisille asemille. Ruotsissa asuvan tuttuni mukaan SJ on aina myöhässä vaihderikkojen takia, ehkäpä tälläkin kertaa. Vaihtoyhteyteni Uppsalaan alkaa vaikuttaa menetetyltä saapumisarvion siirtyessä tunnilla jos toisellakin. Kuulemma jossakin palaa, mutta mysteeriksi jäi oliko kyseessä juna, maasto vai mikä. Pitkä Kimi palaa ja keskustelee konnarin kanssa uusista ja muuttuvista liikenneyhteyksistä. Onneksi Uppsalan ja Tukholman väliset yhteydet ovat tiheät ja säännölliset.

T-Centralenissa kysyn neuvoa Uppsalan junan suunnan suhteen, ja sain käskyn seurata. Vaan vastassa ovat portit kuin metroon mentäessä, eikä porttivahti ole Interrailista koskaan kuullutkaan. Näytän lippuani, joka ei kelpaa. Pitää ostaa lippu. En tottele, vaan jatkan vänkäämistä. Joku tietäväisempi ihminen alkaa kertomaan paremmalla ruotsilla mikä on interrail. Mullekin selviää, että se on toinen raide kolmonen, mistä Uppsalan juna lähtee samalla kellonlyömällä. Pistän juoksuksi ja ehdin. Lähijuna on kuin sauna, ja kontrasti jääkylmäksi ilmastoituun pitkänmatkan junaan on melkoinen. Juna hidastelee, kuulutuksia ei ole, eikä mun paikkani vieressä ole ikkunaa. Haaveilen kylmästä folksölista, sillä Systembolagetit olisivat jo kiinni tältä päivältä. Ja hyppääväni sitten Uppsalassa suoraan Fyrikseen.

Vetkuttelevista junista ja paikanvarauksen haastavuudesta johtuen aikani Uppsalassa jäi lopulta alle vuorokauden mittaiseksi. Vahingosta viisastuneena varasin paikan seuraavan päivän yöjunaan. Eikä tässäkään junassa varattu paikka ole tae mistään. Istun aina mieluiten ikkunapaikalla, ja nyt kielitaitoni meinasi joutua koetukselle perustellessani miksi haluan istua juuri tuolla varaamallani paikalla. Vieruskaveri ilmoitti, että hän ei anna tietä jos yritän nousta paikaltani, ja jos lähden, hän ottaa tuon paikan takaisin. Itkin sisäisesti huomatessani pissahädän läsnäolon.

Nainen juoksee pitkin käytäviä energisen koiransa kanssa. Syöksyn vessaan vieruskaverin lähtiessä jonnekin. Junan vanhanaikaisuudesta kertovat kyltit, jotka ilmoittavat vessan vetämisen olevan mahdollista vaikka juna seisoisi asemalla! Vautsi mitä tekniikkaa! Vessa on lääväisin tähän mennessä kokemistani, ja koiranainen ilmeisesti pissatti lemmikkinsä vessan lattialle aiemmin. Palaan paikalleni ja yritän näyttää viattomalta vieruskaverin silmissä tämän palatessa vain hetkeä myöhemmin.

Käytävän toisella puolella pidetään ikkunaa auki, ja mulla on korvat lukossa jatkuvasti. Koska kukaan muu ei kehtaa valittaa asiasta, en minäkään uskalla. Yritän saada unta valoisasta kesäillasta huolimatta. Nukahdankin varmasti hetkeksi, mutta herään polttavaan tunteeseen kädessä. Seinäpatteri on tulikuuma. Onneksi konnari saa vaunun viilenemään sulkemalla ikkunan. Vieruskaverin jäädessä pois käperryn kahdelle penkille kuin kissa. Nukun pari tuntia varsin hyvin, kunnes saavumme Bodeniin.

Bodenin asematunneli oli täynnä informatiivista taidetta. Mua huvitti jostain syystä Brändön-niminen laiva.

Aamu Bodenissa on tihkusateinen ja jääkylmä. Koiransa kanssa juokseva nainen ihmettelee vaunujen uudelleenjärjestelyä, ja sanon sen olevan ihan normaali juttu. Osa jatkaa eteenpäin, osa palaa toisaalle. Värjöttelen katoksessa kesämekossani ja huivissani, kunnes huomaan odotushallin olevan ennakkotiedoista poiketen jo auki. Tilavassa ja siistissä vessassa peseydyn ja vaihdan vaatteeni. En kuitenkaan saa enää unta, vaikka odotushallin penkit vaikuttavatkin hyvältä nukkumiseen. Joka tapauksessa vajaa neljä tuntia Bodenin asemalla vierähtää nopeasti.

Bodenin ja Haaparannan välinen juna on kenties hienoin tähän mennessä. Minä ja ruotsinsuomalainen nainen olemme ainoat matkustajat, ja konnari ei edes katso lippua vaan kysyy olenko Iida-Lotta. Hän innostuu kuuluttamaankin suomeksi, koska on niin ihanaa puhua suomea pitkästä aikaa! Onneksi ehdin jo harjoitella suomea Uppsalassa, niin kielishokki ei ole suuri.

Otin tietoisen riskin tullessani jo aamuksi Haaparantaan. Joku järkevä ihminen on suunnitellut Haaparannan ja Kemin välisen bussiyhteyden niin, että kerran päivässä kulkeva bussi menee vasta kun viimeinen juna Kemistä etelään on lähtenyt. Hätätapauksessa voisin yöpyä sitten Kemin lumilinnassa, mutta mulla on suunnitelma: nuuskakaupan pihaan liftaamaan suomalaiskilpiseen autoon. Suunnitelma ei petä, ja mukavat pohjalaispojat heittävät minut suoraan Kemin asemalle. Yli tuntia etuajassa. Etukäteen pelätyin osuus oli lopulta matkan helpoin. Soitin äidille, ettei tarvitse olla enää huolissaan. Kaikki on hyvin. Vaan eipä hän kuulemma ollut missään vaiheessa ollut huolissaan. Minä pärjään aina, ja tiedän sen itsekin.

Ruotsi ei ole mennyt vuodenajoissa sekaisin, vaan osa postauksen kuvista on reissuni alusta Tukholmasta. Kuvanlaadun huononeminen reissun loppua kohti korreloi juttujen laadun huononemisen kanssa.