Nyt havaitsen sen itsekin, kun tarkastelen tätä avauskuvaa: maireassa perusilmeessäni on jotakin perin ärsyttävää. Ehkä se johtuu itse termistä 'mairea', mikä minun korvaani yhdistyy teennäiseen hymyilyyn. Mutta minä hymyilen aidosti maireasti, en saa kasvoilleni ilmeitä käskystä. Ja Manarola suorastaan pakotti hymyilemään. Kuvassa olen juuri noussut merestä, nähnyt uidessani puna-ahvenia ja auringon lämpö tuntuu villiltä meren viilentämällä iholla. Olin Manarolassa niin onnellinen.
Eräs lakko pakotti minut lähtemään Milanosta yli puolta päivää aiottua aiemmin. Nää on näitä reilaamisen yllätyksiä. Niinpä saavuin La Speziaan ja hostellilleni jo aamusesta. Alkuperäissuunnitelmani mukaan olisin mennyt illasta syömään johonkin kylään, mutta yhtäkkiä minulle avautui aiottua enemmän aikaa, sillä lakko ei koskenut Cinque Terren paikallisjunaa. Juttelin hostellinpitäjäni kanssa toiveistani: hyviä mereneläviä, mahdollisuus uida ilman uimakenkiä, kaunis auringonlasku. Vastaus oli yksiselitteinen: mene Manarolaan.
Manarolassa ei ole varsinaista rantaa, mutta mereen menee ramppi ja tikkaat. Luonnonmuodostelmaan on lisätty sementtinen terassi, jolta ihmiset hyppivät veteen. Arimmat käyttävät niitä tikkaita.
Bongasin suunnilleen ikäiseni pariskunnan matkalla uimaan, ja lyöttäydyin heidän seuraansa. Yksin matkustaessa uiminen ei ole aina helppoa, joten yritän aina bongata kiltin näköisen porukan, joiden lähistölle leiriydyn. Tästä kehkeytyikin hauska päivä, kun pariskunta otti ihan kirjaimellisesti seuraansa!
Etelämmästä Kalliovuorille kausitöihin muuttanut pariskunta oli häämatkalla Euroopassa, ja ollut Cinque Terren alueella jo muutaman päivän. Uimme yhdessä, keskustelimme kotimaidemme eroavaisuuksista ja kerroin vinkkejä Kreikkaan, jonne he suuntasivat myöhemmin lomallaan. Sain uusia näkökulmia moniin asioihin - en ole aiemmin miettinyt, kuinka tärkeä vasemmisto hyvinvointivaltioperiaatteineen on pohjoisessa: maissa, joissa ihminen ei pärjää omillaan. Jos verrataan esimerkiksi Meksikoon ja unohdetaan mahdolliset pahaa tahtovat kanssaihmiset, hedelmiä kasvaa puissa ja ulkona on tarpeeksi lämmin nukkumiseen. Mutta yritäpä käydä Suomessa omenavarkaissa talviaikaan... Toinen havainto oli kippis-sanonta amerikkalaisen korvaan - onko se johdettu lauseesta keep piss vai keep peace?
Jälkikäteen on jäänyt vähän harmittamaan, ettemme vaihtaneet mitään yhteystietoja. Toisaalta reissututtavuuksien viehättävyys piileekin tietynlaisessa etäisyydessä ja ainutkertaisuudessa. Pariskunta lähti suuntaamaan kohti pöytävaraustaan toisessa kylässä, mutta minä päätin jäädä Manarolaan. Olin matkalla junalta rantaan bongannut kivannäköisen terassin, ja palasin ylemmäs kylään pöydän toiveissa.
Terassille en päässyt, mutta sain pöydän sisältä Il Porticciolosta. Pizzat houkuttelivat, listalla vilisi vaikka mitä herkullisen kuuloista: monessa pestoa kuten Liguriassa kuuluukin, kurpitsankukka-simpukka-aurinkokuivattu tomaatti, gorgonzola-hunaja-saksanpähkinä-tryffeli, mortadella-pistaasi-burrata... Silti, koska suurin rakkauteni on merenelävät, otin mustekalan musteella värjättyä rapu-simpukkapastaa. Mä en tiedä mitä muste tekee pastalle, siitä tulee jotenkin niin erilaista. Täyteläistä. Lisäksi halpa talon viini oli suorastaan erinomaista. Söin ehkäpä reissun parhaan aterian täällä!
Aurinko alkoi laskea, ja suunnittelin kipuavani Nessun Dorma -nimiseen baariin lasilliselle auringonlaskua katsomaan, sillä minuakaan ei nukuttanut. Jonottaminen ei kuitenkaan huvittanut, eikä Turandot kuulu lempioopperoihini, joten istuin alemmas rinteelle tuijottamaan auringonlaskun voimasta muuttuvaa kylää. Valoja alkoi syttymään ikkunoihin. Ja niin ne valaisivat merenkin.
Ei kommentteja
Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!
Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.