Miksi en lennä?

Lentomatkailun välttäminen on asia, josta Instagramini viestilaatikko käy ajoittain kuumana. Olen saanut jo pari vuotta keskustella tuttujen ja tuntemattomien kanssa asian tiimoilta, eikä konflikteiltakaan ole vältytty. Ajatus nostattaa tunteita! Mun on toivottu perustelevani kantaani enemmänkin instastoorien puolella, mutta koska en ole luonteva höpötellessäni videolle ei-spontaanisti, koin paremmaksi kirjoittaa asiasta sen sijaan postauksen tänne blogin puolelle.

Luovuin lentämisestä ennen kaikkea ilmaston vuoksi. Halusin rajoittaa matkustelua vapaaehtoisesti. En usko, että kaikkea vastuuta voi kuitenkaan sysätä yksilöille. Riittävän moni ei ole valmis vapaaehtoisesti luopumaan lentämisestä. Kannatan ehdottomasti lentoveron käyttöönottoa, sillä tarvitsemme myös rakenteellisia uudistuksia. Jos valtio investoisi junainfrastuktuuriin lentotukien ja verohelpotusten sijaan, useampi ihminen matkustaisi kiskoilla yhteyksien parantuessa ja junalippujen hintojen laskiessa lentolippujen hinnan vastaavasti noustessa. On suorastaan järkyttävää, että lentokerosiini on edelleen verovapaata!

Vaikka fossiilisten polttoaineiden haitallisuudesta ja käytön rajoittamisesta on puhuttu vuosikaudet, mitkään konkreettiset toimet eivät ole kohdistuneet lentoyhtiöihin. Miksi lentoliikenne ei osallistu ilmastotalkoisiin? Kuinka rankasti muita polttoaineita verotetaankaan, jopa biopolttoaineita! Maksamme veroja ruokakauppakäynnistä, muttemme lentämisestä. Ja kumpi näistä olikaan elämiselle välttämätöntä? Käsittääkseni lentokerosiinin verovapaudesta päätettiin hieman toisen maailmansodan päättymisen jälkeen "kansainvälistymisen hengessä". Uskoisin, että kansainvälistyminen on ehtinyt näinä vuosikymmeninä jo hyvälle tolalle.

Veikkaan, että verotuksessa piilee myös osasyy siihen, miksi junamatkailu vaikuttaa kalliimmalta kuin lentomatkailu. Junalipusta pääsee maksamaan veroja, mutta lentolipusta ei. Ja koska lentäminen on niin halpaa kuin se on, junamatkailu tuntuu kalliimmalta tähän verrattuna.



Seuraavaksi otteita kommenteista, joita olen saanut Instagramissa maata pitkin matkustamiseen liittyen. Omat vastineeni eivät ole aina menneet sanasta sanaan, mutta mielipiteeni asioista ei ole muuttunut.

Aina voi maksaa kompensaatiot lentämisestä, jos ei ole köyhä.

Kompensaatioiden maksamisen ei tulisi olla ensimmäinen keino ja automaatio. Mä suhtaudun hyvin skeptisesti lentokompensaatioihin, sillä käytäntöjä on runsaasti eikä toiminta ole aina läpinäkyvää. Jos korvauksena tekemästäni lennosta istutetaan kolme puuta periferiaan, kuka valvoo ettei vierestä kaadeta samalla kuutta? En myöskään pidä siitä, että jatketaan ylikuluttamista kompensoimalla kaiken rahalla.

Olet lentänyt joskus itse, miksi minä en saisi?

Tämän takia en saarnaa asiasta sen enempää. En sano, että kukaan ei saisi lentää enää koskaan. Mä en omasta mielestäni tuputa elämäntapaani ystävilleni, saatan toki pitää sen keskustelussa läsnä muistuttaakseni vaihtoehdoista.

Lyhyellä lomalla ei voi kuluttaa suurinta osaa päivistä junassa kököttämiseen, että pääsee edes perille.

Lyhyellä lomalla voisi mielestäni matkustaa jonnekin lähemmäs. Jos haluaa rannalle mutta ulkomaille, lähellä on esimerkiksi Gotlanti. Mä en itse mieti kuluttavani päiväkausia matkantekoon, koska ne päiväkaudet ovat täynnä taukoja vieraissa kulttuureissa. Mulle matka alkaa jo junassa, ei kun olen perillä siellä reissun kauimmaisessa paikassa.

Laivojen päästöt ovat huomattavasti suuremmat kuin lentämisen. Olisi fiksumpaa lentää Tukholmaan jos haluaa aloittaa sieltä reissun.

Tämäkään ei ole sääntö, että laivaliikenne olisi automaattisesti saastuttavampaa. Mä en halua toistaiseksi tukea yhtään lentoyhtiötä, koska toimintaa ei haluta kehittää ympäristöystävällisemmäksi. Laivayhtiöt ovat alkaneet tehdä jo jotain, varsin ympäristöystävällinen vaihtoehto on käyttää nesteytetyllä maakaasulla kulkevia uusia lauttoja. Esimerkiksi Turusta Tukholmaan liikennöivillä Viking Gracella ja Viking Glorylla päästöt ovat keskimäärin 8 kiloa matkustajaa kohden. Vertailun vuoksi päästöt lentämällä Helsinki-Vantaalta Arlandaan olisivat 59,6 kiloa matkustajaa kohden, ainakin ICAOn laskurin mukaan.

En ole päässyt neljään vuoteen ulkomaille, koska...

Milloin matkustamisesta on tullut ihmisoikeuteen verrattavissa oleva asia? Sellaisella tunteella jotkut ovat heti huutelemassa, kun varovasti yrittää kysyä miksi se matka on tarpeellinen. Kun Suomessa ei ole mitään kiinnostavaa! Ilmastokin on kamala, matka parempaan on ihan ansaittu!! Jep, kohta se ilmasto vasta kamala onkin täällä Suomessa.

Tuupovaaran Tarjan vuosittaista Malaganreissua isompana ongelmana pidän niitä ihmisiä, jotka eivät edes harkitse muuttavansa runsaita matkailutottumuksiaan. Että hups vaan, palasin eilen kotiin, mutta tuli ostettua huomiselle uudet lennot koska mä voin!

Jossain vaiheessa matkustamisen suhteen on tapahtunut arkipäiväistyminen hintojen laskettua ja saatavuuden parannuttua. Lapsuudessa matkustimme perheen kanssa harvoin kahta ulkomaanmatkaa enempää vuodessa, joskus ei ainuttakaan. Nykyään useampi ulkomaanmatka tuntuu olevan suorastaan normi.

Lentäminen ei koskaan lopu, joten miksi tinkiä kuitenkin suhteellisen pienestä mukavuudesta, jossa tekee hyvää tukemalla turismia? Oma maailmankuvasi on suppea kun et matkusta kauas.

En koe, että matkailu on ainoa keino avartaa maailmankuvaa. Itse tykkään esimerkiksi ottaa selvää jonkun alueen ruokakulttuurista, ja yrittää loihtia kotioloissa minulle uuden keittiön antimia. Tai keskustella kulttuurin x edustajan kanssa ajoista ja tavoista. Luen paljon ja virtuaalimatkailen.

Itsensä ajatteleminen hyväntekijänä on helppoa, mutta kuinka moni oikeasti ottaa selvää kenelle rahat menee? Jos majoittuu keinotekoisessa lomakylässä monikansallisessa ketjuhotellissa, paikallisille jää käteen ehkä ne pienet palkkatulot turistien palvelusta. Vaikka joisi altaalla kymmenen daiquiria päivässä!

Lisäksi, mikään elinkeino ei ole ikuinen. Vaarini oli viilari, mutta vähissä ovat hänen ammattikuntansa työt tänä päivänä. Mitä käy turkistarhaajille, kun ammatinharjoittaminen toivottavasti pian kielletään? ? Lentäminen voi ihan oikeasti joskus loppua, kun ollaan ilmastokriisin kanssa siinä pisteessä, että monet paikat ovat elinkelvottomia. Nämä ovat kauhuskenaarioita, mutta mielestäni jokaisen tulisi ne tiedostaa.




Mielestäni ihmisten olisi ylipäätään syytä muuttaa ajatustaan siitä mikä on loma. Jos vapaata on neljä päivää, tarvitseeko ehtiä kovin kauas? Miksei matka voisi alkaa jo rautatieasemalta? Voisiko reissuja yhdistää?

Lentäminen on länsimaisten, yltäkylläisyydessä elävien ihmisten etuoikeus. Sen suosioita selittää varmasti ihmisten sisäänrakennettu mukavuudenhalukkuus. Itsekkyys. Valitettavasti ilmastonmuutoksen myötä joudumme lähiaikoina kaikki tinkimään mukavuudesta! Emme voi enää kauaa pitää yllä nykyistä elintasoamme, koska planeetta ei kestä sitä. Ja taistelussa ilmastonmuutosta vastaan tarvitaan nopeampia toimia.

Mitä väliä sitten lentoliikenteen päästöillä ylipäätään on? Nehän ovat vain muutama prosentti kaikkien päästöjen globaalista kokonaiskertymästä. Maailman mittakaavassa lentäminen on hyvin pienen porukan luksusta, joka aiheuttaa kuitenkin suuret päästöt. Asukaslukuun suhteutettuna suomalaisten lentopäästöt ovat maailman toiseksi suurimmat. Yksilötasolla lentämisen osuus hiilijalanjäljestä on huomattava. Siksi juuri meidän tulisi kiinnittää huomiota lentomatkailumme tarpeellisuuteen. Harvemmin lentäminen on välttämätöntä.

Totaalikieltämisen sijaan lentoliikennettä tulisi ohjata kehittämään ympäristöystävällisempään tekniikkaan ja/tai biopolttoaineisiin. Suurten matkustajamäärien sijaan  lentoliikenteen kokoluokka voisi olla kestävää kehitystä tukeva. Matkustajamäärä hajaantuisi muihin kulkuneuvoihin, ja maata pitkin matkustaminen lisääntyisi.

En lennä, koska olen havainnut pystyväni hoitamaan oman tarpeellisen ja tarpeettomammankin matkailun muilla tavoin. Iloitsen keskustelusta, jota nykyisin käydään lentämisen ympärillä. Ja iloitsen siitä, että lentämiselle pohditaan vaihtoehtoja. Koska asioista pitää pitää meteliä, jos haluaa nähdä muutoksen tapahtuvan.

Ei kommentteja

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.