En raaski luopua mistään. Vajaassa kahdessa vuodessa olen tottunut kodin kellertäviin mummolatapetteihin, joihin Svante on jättänyt pikkupentuna omat jäljensä. Surettaa, ettei niille kertynyt kuin ehkä kolmekymmentä elinvuotta. Mua säälittää alhaalta avoin keittiötaso, jota kukaan ei ole osannut omaksua baaripöytäkäyttöön. Ja niin tylsä, mutta sinänsä ihan siisti vitivalkoinen laminaattitaso, joka on aikanaan asennettu miellyttämään massaa. Koen omantunnontuskia kokiessani nuo kelvottomiksi. Fakta on kuitenkin se, että vanha keittiö ei toimi, ja pienimuotoinen remontti on täysin perusteltua. Mun Rosita Wachtmeisterin kissakahviastiasto on sijoitettu tilanpuutteen vuoksi kellariin. Kaappitilasta taistelevat kristalli- ja cokislasit. Mausteet ovat jääneet käyttämättä niiden hautautuessa kaapin syvään päähän. Ei ihme, että woltittaminen maistuu paremmalta kuin kotiruoka.
Ja koska keittiöstä lentää kivinen silppu ja tomu, eikä asunnossa voi hyperaktiivinen kissa tahi ääniherkkä mamma asustaa, sama se pintaremontoida koko komeus tähän konkurssiin. Olen yrittänyt etsiä maali-inspiraatiota ja sisustusinspiraatiota laajemminkin. Haastavaa, kun ei osaa tunkea tyyliään mihinkään muottiin.
Tikkurilan värilastut pursuilevat toinen toistaan ihanempia nimiä: Keisarinna, Jääruusu, Andante, Amaretto... Nyt monen viikon tuijottamisen jälkeen näyttää, että meille sopivin sävy on Herkkusieni. Onneksi ei sentään Nefriitti, kelatkaa nyt, munuaistulehdus seinällä.
Makuuhuoneeseen mun suosikkiehdokas olisi sentään ollut runolliselta kuulostava Nocturne, mutta tästä on varoiteltu tädin kummin kaimaa myöten sen olevan liian tumma. Eihän nyt oma makuuhuone voisi olla muiden maun vastainen! Sitten mulle opetettiin, ettei värikartta rajoitu niihin valmiisiin lastuihin. Eipä tietenkään, sävyttämällähän vaalennokset ja harmaannokset onnistuvat melko yksinkertaisesti. Kelpaisikohan Hillevi-Hilmalle lähes yhtä runollinen L348?
Mun ongelma on, etten enää tiedä miltä kotonani tulisi näyttää. Olen aina nähnyt itseni art-ympäristössä. Art Nouveau, Art Deco, Arts and Crafts. Nyt kotina on kuitenkin 30-40-lukujen vaihteen sekasikiö. Viime vuosisadan vaihteen perintöhuonekalut näyttävät kornilta alle 250-senttisessä huonekorkeudessa ja viidessäkymmenessä neliössä. Olen syövyttänyt mieltäni Bauhausilla, pula-ajan ihanuudella ja regionalismilla, vain huomatakseni että en taivu. Haluan silti nähdä kauneutta kaikessa, ja harkita jotakin uskomatontakin. Siksipä ehtoot vierähtävät Pinterestissä ja Instagramissa. Luin tässä taannoin Instagramin hashtagin #modernijaskandinaavinensisustus muodossa Moderni Jaskan divaanin sisustus. Tilapäinen lukihäiriö nielee kirjaimia pois. Ei ihme ettei mikään inspiroi.
Remonteilla on tapana venyä, niin meidän keittiölläkin. Mun piti viikonloppuna poistaa vanhat tapetit, mutta minkäs teet kun olkkari ja makkari pursuaa roinaa. Vapaata lattiapinta-alaa on noin kymmenen neliötä, siinä ei pahemmin luoda purkutilaa seinien äärelle. Ja mä kun luulin että mulla on vähän tavaraa! Mutta kun mitään ei voi heittää pois. Uuteen keittiöön ei tule uutta mattoa, uusia verhoja, uutta pöytäryhmää eikä edes uutta pöytäliinaa. Haaveilin hetken mustista lankavetimistä ja uusista patalapuista, kunnes minun tuli surku nykyisiä. Eivät he ole huonoja, vaan ansaitsevat tulla käytetyksi jatkossakin.
Yhden seinän olen saanut sentään selvitettyä, alta paljastui kaunis kukkakuosinen tapetti. Valitettavasti niin likaisella pohjalla, ettei se enää ollut pelastettavissa. Pohjalevyyn oli laskettu joko remppabudjettia tai matematiikan tehtäviä. Vanha talo tulee varmasti paljastamaan vielä paljon yllätyksiä.
Jotakin uutta keittiötä varten sentään ostetaan: meille tulee tiskikone! Tämä perheenlisäys on harkittu ja toivottu, ja oletettavasti ratkaisee edes hieman parisuhdekonflikteja. Minä tiskaan kaiken saman tien, puoliso taas vasta sitten kun astiat loppuvat. Kumpikin nyrpistelee toisen tavoille: puoliso luulee etten tiskaa ikinä ja mua vaan yksinkertaisesti ällöttää pursuava tiskihelvetti. Josko jatkossa keittiöstä tulisi taas vähän mieluisampi paikka.
