Kirsikankukat Japanin

Yksi ruksi henkilökohtaiselta Helsinkinähtävyyslistalta jälleen rastittu. Mun on pitänyt iät kaiket mennä katsomaan Roihuvuoren kirsikkapuita, mutta kukinta-aika on aina mennyt hetkessä ohi. Kukinnan alkua on odotettu kuin kuuta nousevaa. Tämän vuoden Hanami-juhla sattui sopivasti helatorstaille, (joka on sivumennen sanoen yksi turhimmista arkivapaista koskaan) joten lähdettiin viettämään vapaapäivää kirsikkapuiden katveeseen.

Mulla ja Väinöllä oli olo tuolla kuin festareilla, joilla ei ole mitään nähtävää. Mikään ei oikein napannut, me ollaan vain väärän genren ihmisiä tuonne. Kirsikkapuut jäivät armottomaan sivurooliin tungosta väistellessä. Kauniitahan ne ovat, mutta ihmismassa vetää huomion kukkapaljoudesta ja herkkyydestä. Vähemmän maanis-depressiivinen sää ja piknikeväät todennäköisesti olisivat saaneet meidät viihtymään paremmin.

Alun perin meillä oli suunnitelmana syödä paikan päällä japanilaisen keittiön antimia, mutta kaikki oli joko loppu, tai jonot olivat pituudeltaan Kiinan muurin luokkaa. Miitattiin nopeasti Väinön kavereita, maalautettiin Mymmelin nimi ja käytiin katsomassa lähistöllä sijaitseva, paljon väljempi ja luonnonläheinen japanilaistyylinen puutarha (jossa myös on niitä kirsikkapuita!) Koko tapahtuma nähty reilussa tunnissa. Puistoon palataan varmasti ensi keväänä - mutta ei enää Hanami-juhlan aikaan.

Hemma hos mamma

Aina ei loman tarpeessa tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Saati sitten edes lähelle merta. Varsinkaan jos ei kalastusluvat ole kunnossa.

Äidin luokse on helppo mennä lomalle. Ensinnäkin autoilukiintiö saadaan täyteen aina pariksi kuukaudeksi. Väinö oli ensimmäistä kertaa koskaan mun kyydissä, joka ei kuulemma ollut ihan niin hirveää. Kuskinroolia tuskin silti lunastetaan, kauniista sanoista huolimatta.

Äidin luona huomaa kantapään kautta oman vieraantumisensa luonnosta. Kuinka helppo metsään on eksyä alle kymmenessä minuutissa, kun se lapsuudesta tuttu kiva näköalakivi ei ollutkaan tuon mäen varrella. Kuinka aurinko laskee väärään länteen. Ja kuinka supikoiranraato nostaa palan kurkkuun.

Äidin luona "jotain pientä tarjottavaa" tarkoittaa seitsemää sorttia, tyyliin kylmää ja lämmintä keittoa, salaattia, voileipäkakkua ja pääruokaa. Äidille ei ikinä uskalla sanoa että olisi nälkä, muuten on riskinä kuolla ylensyömiseen.

Ja äidin luona on sauna. Ihan oikea, lempeä puusauna, jossa viihtyy tuntitolkulla. Äidin luona on hyvä olla, edes kerran-kaksi kesässä.

Viikkokertomus

Tällä viikolla aikaa on dominoinut paitsi historianopinnot, myös jääkiekko. Ja mä kun ajattelin viettää välivuotta. Korkeintaan katsoisin Suomen pelatessa mitaleista. Tai skippaisin nekin, suoraan torille! Kummasti ömmöm-kisat vain on alkaneet kiinnostaa. Niinkin paljon, että jopa yleensä jääkiekkoon vähemmän intohimoisesti suhtautuva Väinö haluaa seurata jokaisen pelin - mieluiten mun selostamana.

Helsinki on hiljalleen otettu haltuun. Stadikantornit, suomenlinnat, hakaniemenrannat ja töölönlahdet on koluttu läpikotaisin. Ikeaan voi lähteä ihan vain lihapullille ostamatta mitään kotikrääsää. Illalliskutsuja on kiva järjestää, nyt kun koti alkaa näyttää kodilta (mulla on silti jostain syystä ollut viime aikoina paha pelko, että koti näyttäisi juurikin Ikean kuvastolta.) Eikä vapaa-aika rajoitu pelkästään Helsingin keskustaan. Onneksi on seutulippu.

Äitienpäivää vietettiin tänään ilman äitejä, meidän molempien äidit asuvat niin kaukana ja työt tuppaavat ikävästi tulemaan tielle tällaisina tärkeinä päivinä... Kerettiin onneksi kahdestaan brunssille, yksi maailman parhaista jutuista on laittaa asiat uimaan vadelmavinaigretteen!

Huomenna vietetään post-äitienpäivää Lahdessa. Ensi viikolla mulla ja Väinöllä alkaa viimeinen yhteinen viikko, tiivis ja läheinen. Musta tulee kesäleski.