HAM

Mä en sitten koskaan ole vinkkieni kanssa kauhean ajoissa. Kävin tänään katsomassa paljon kehutun, viimeistä viikkoa esilläolevan Ai Weiwein näyttelyn Helsingin taidemuseo HAMissa. Ja joo, tykkäsin. Ostin samalla vihdoin ja viimein kauan havittelemani Museokortin - mikäs parempi tapa tappaa tylsyys kuin museoreissu? Ei enää ikinä tylsäpäiviä!

Ai Weiwei on kiinalainen toisinajattelija. Ja taiteilija ja aktivisti. Ai Weiwei uskaltaa luoda kriittisiä teoksia, jotka eivät miellytä Kiinan valtiota. Hän on saanut sakkoja, maastapoistumiskieltoja ja vankeusrangaistuksia, eivätkä nämä ole hiljentäneet taiteilijan protestointia. ArtReview on taannoin valinnut Ai Weiwein 2000-luvun vaikutusvaltaisimmaksi taiteilijaksi, joten näyttely kannattaa katsastaa ihan vain nimenkin vuoksi.

Helsingin näyttelyn teemaksi taiteilija valitsi puun. Veistokset olivat vaikuttavan kokoisia, näyttelytilojen seiniä hallitsi velkakirjatapetti. Ai Weiwei uudelleenkäyttää monissa teoksissaan antiikkipuuta, jota uudistuva nyky-Kiina ei oikein pidä arvossaan. Taiteilija tuhoaa esineen käyttötarkoituksen, mutta antaa sille uuden muodon ja takaa sen pysyvyyden.

Äkkiseltään kauniilla ja viattomalla puukaapilla saattaa olla ruma tarina kerrottavana: se onkin roskakaappi, jonne kadulle jääneet lapset olivat kiivenneet kylmältä suojaan, sytyttäneet tulen ja kuolleen häkämyrkytykseen. Tragedia, jonka kiinalaishallinto yritti haudata maton alle, jonka taiteilija toi tietoisuuteen. Ai Weiwei näyttää keskisormea ruotsinlaivalle ja tanssii Gangnam Stylea. Esineet ovat ajatuksia herättäviä, merkityksellisiä, jopa hämmentäviä.

HAMin tiloissa on nyt näkyvillä myös nuoren Karoliina Hellbergin VILLE-näyttely, joka päättyy sunnuntaina Ai Weiwein tavoin. Värikäs näyttely kertoo kuvitteellisesta paikasta, ehkä Ranskassa, joka ainakin selittäisi näyttelyn nimen. Karoliina Hellbergiä pääsee katsomaan ihan ilmaiseksi HAM-galleriassa, joka on omistettu suomalaiselle nykytaiteelle ja jossa näyttely vaihtuu aina seitsemän viikon välein.

Tänään oli päivä, jolloin harppasin mukavuusalueitteni ulkopuolelle. Mä en esimerkiksi tykkää käydä yksin missään. Musta on kiusallista olla julkisilla paikoilla yksin, siellähän voi tulla vastaan vaikka joku paha ihminen, joka haluaa ilkeillä mulle... Tänään suljin silmäni kanssaihmisiltä ja poistuin yksin kotoa. Keskityin taiteeseen, en pelkäämiseen.

Ryhdyin myös toteuttamaan taidetta HAMin taidepajalla, kouluaikojen kuvistunnit kun aiheuttivat lievät traumat opettivat itseäni hyväksymään symmetriatajuttomuuteni ja taiteelliset lahjattomuuteni. Palaute ruotsinvärisestä teealusesta oli taidepajalla vain hyvää ja kannustavaa. Vaikka se oli yksinkertainen ja alakoulutasoinen... Poistuin HAMista ihmeellinen, kevyt hyvän olon tunne niskassani. Jälleen omia pelkoja haavoitettu itseään satuttamatta.

February, sweet and short

Helmikuun hyvän alun kruunasi ihana aurinko! Huoleton päivä hapsunutturalle, täydellinen päivä ulkoiluun. Ja ulkoilmakahvitteluun, suunnaksi siis Regatta, arkikahviloiden ehdoton suosikkini täällä Helsingissä!

Merikannontien rantaosuudella oli pääkallokeli. Tänä talvena mulla on ollut onnea, en ole pannuttanut kertaakaan ihmisten ilmoilla. Pari kertaa on liusuttu kolmannesspagaatiin tai leikkinyt Bambia jäällä. Äiti yritti kerran maanitella mua ostamaan nastat, mutta mä en vielä suostu keski-ikäistymään. Saatoin pikkaisen yliarvioida lämpötilan, kun lähdin takki auki, ohuissa sukkahousuissa. Luut ja ytimet eivät sentään paleltuneet, ei lähellekään!

Ulkonakahvittelusta ei tullut mitään kun ei ollut sitä pipoa tai pantaa päässä eikä hiuksetkaan suojanneet korvia rantaviimalta. Oli siis mentävä ekaa kertaa koskaan sisälle. Onneksi Regatan sisätiloissa on lämmin, ja katon ja seinien viritelmiä ihastellessa kuluu tovi jos toinenkin. Ei haittaa vaikkei juttu luistaisi seuralaisen kanssa. Mun mielestä hauskin oli eräs meriaiheinen kulmataulu. Suosittelen täydestä sydämestä helsinkiläisiä tekemään jonakin päivänä pienen Regattaretken (ja käymään vaikka itse kurkkaamassa mun suosikkitaulu!) Muistakaa ottaa käteistä mukaan!

Kolme yötä

Kiirettä ja huisketta, kai ny kun jätti jouluvalmistelut tekemättä. Ja reissuvalmistelut. Ja kaikki valmistautuminen, valmistautuminen johonkin hyvään, pahaan ja rumaan. Kaikkeen kolmeen.

Nyt on lähdettävä epätoivoiselle metsästysrundille. Multa puuttuu kaikki joululahjat! Pitäisi suunnitella aatonaaton erityishyvä jouluillallinen, jääkaappi tuli syötyä tyhjäksi jo kuun puolivälissä. Eikä mulla ole pienintäkään inspiraatiota! Lomavaatteet on valittava, pestävä ja silitettävä tänään. Voisi vaikka pakata samantien kaiken. Tänään pitäisi myös käydä kasvo- , kulma- ja jalkahoidossa, mutta stressipyörremyrskyn keskellä mikään noista ei kuulosta rentouttavalta. Ainoastaan ajanhukalta.

Kuvat Esplanadin puistosta. Helsinki on kaunis vielä tähän aikaan vuodesta. Myös lumetta.

Pick up the magic of moment and work with that

Harvinaista on kahden vapaapäivän putket. Koska sellaiset napsahtivat nyt keskiviikolle ja torstaille, Johannan oli hyvä tulla vierailulle. Haluttiin ihan konkreettista tekemistä, joten käytiin aluksi Kiasmassa.

Meidän Kiasmassa käyminen oli sitten paljon muutakin kun pikavisiitti Robert Mapplethorpen muutaman riettaan seksitaulun äärellä ja paheksuen ulos. Me kierrettiin koko pytinki läpi, kerros kerrokselta. Katseltiin vartin verran ukkosta ja muuta jännittävää. Itseeni varmaan suurimman vaikutuksen teki installaatio, jossa lähes pimeässä huoneessa oli liikkuva kultainen lattia. Ei ehkä muuten, mutta kun se kultainen lattia oli niin kiva, että harkitsen jo omanikin maalaamista.

Olin jo pitkän aikaa luvannut tarjota Johannalle Suomen parasta sushia. Ikävä kyllä sitä ei saa mun keittiöstäni (jos saisi, mähän en muuta söisi!) joten oli mentävä Korjaamolle, Sushibar+wineen. Valehtelematta, en ole vielä missään muualla syönyt yhtä hyvää sushia kuin Sushibarissa. Ja mä olen sentään aika monessa paikassa sushia syönyt.

Suurena punaviinin ystävänä ymmärrän valkkareista yhtä paljon kuin kivi kiinan kielestä. Kaino toteamukseni itävaltalainen valkkari on ainakin hyvää toi pöytään maailman söpöimmän pullon. Ja maistuvaa oli myös sen sisältö. Paljonpuhuvaa on myös se, että sushin jälkeen syötiin lisää sushia. Kohtuus unohtuu usein hauskojen asioiden äärellä. Mulla on yksi sushisuosikki ylitse muiden, grillattu kampasimpukka. Sitä pitää syödä ihan joka visiitillä! Kunpa vain Sushibar kehittelisi mustekalanigirin.

Kirsikankukat Japanin

Yksi ruksi henkilökohtaiselta Helsinkinähtävyyslistalta jälleen rastittu. Mun on pitänyt iät kaiket mennä katsomaan Roihuvuoren kirsikkapuita, mutta kukinta-aika on aina mennyt hetkessä ohi. Kukinnan alkua on odotettu kuin kuuta nousevaa. Tämän vuoden Hanami-juhla sattui sopivasti helatorstaille, (joka on sivumennen sanoen yksi turhimmista arkivapaista koskaan) joten lähdettiin viettämään vapaapäivää kirsikkapuiden katveeseen.

Mulla ja Väinöllä oli olo tuolla kuin festareilla, joilla ei ole mitään nähtävää. Mikään ei oikein napannut, me ollaan vain väärän genren ihmisiä tuonne. Kirsikkapuut jäivät armottomaan sivurooliin tungosta väistellessä. Kauniitahan ne ovat, mutta ihmismassa vetää huomion kukkapaljoudesta ja herkkyydestä. Vähemmän maanis-depressiivinen sää ja piknikeväät todennäköisesti olisivat saaneet meidät viihtymään paremmin.

Alun perin meillä oli suunnitelmana syödä paikan päällä japanilaisen keittiön antimia, mutta kaikki oli joko loppu, tai jonot olivat pituudeltaan Kiinan muurin luokkaa. Miitattiin nopeasti Väinön kavereita, maalautettiin Mymmelin nimi ja käytiin katsomassa lähistöllä sijaitseva, paljon väljempi ja luonnonläheinen japanilaistyylinen puutarha (jossa myös on niitä kirsikkapuita!) Koko tapahtuma nähty reilussa tunnissa. Puistoon palataan varmasti ensi keväänä - mutta ei enää Hanami-juhlan aikaan.

Kissakahvilla

Tämä blogi pitänee muuttaa virallisesti kissablogiksi. Vapaapäivän aamukahvit sai tänä torstaina juoda kissojen seurassa. Helsingin yliopistollinen eläinsairaala pystytti tälle viikolle pop up-kissakahvilan Viikin kampukselle. Pahoittelen jopa tavanomaista laaduttomampia kuvia, kahvilan valaistus ja Väinön kännykän kamera eivät olleet ihan yhteensopivia.

Kissakahvilan kalusto koostuu kuudesta yksityishenkilön omistamasta kissasta, joista iso oranssi Antonio ja pieni valkokirjava Patzmal tykkäsivät tehdä kanssani lähintä tuttavuutta. Tutustuminen tapahtui kissojen omalla ehdolla, toiset olivat hitaammin lämpenevää sorttia. Kahdelle kissoista aamuyhdeksän oli liian aikainen, ne nukkuivat korkealla ikkunalla.

Aamupalaksi yliopiston ruokalasta sai paitsi kahvia, myös vuohenjuusto-viikuna-cashewpähkinäpitsaa. Paras (ja varmaan ainoa "ulkona" syöty) alle viiden euron aamiainen aikoihin, päässee jatkoon kotikeittiössäkin.

Kissakahvila on auki vielä tämän viikon perjantain ja lauantain. Toivottavasti Helsinkiin saataisiin pian ihan pysyvä kissakahvila!

Regatta

Sana sunnuntaikävely alkaa olla menettänyt täysin merkityksensä mun sanavarastossa. Harvoin sitä sunnuntaisin kerkeää pidemmälle kävelylle, ajanpuute vapaapäivänä, se on traagista se. Sen sijaan ennen sunnuntaille niin tyypilliset kävelyretket - anteeksi, power walk-nimellähän ne taidetaan nykyisin tuntea - sijoittuvat nykyisin nätteihin arki-iltoihin. Kuten juuri tälle illalle.

Sympaattinen Regatta on yksi lempikahviloistani Helsingissä. Kahvinkeitin on jäänyt tarkoituksella Lahden kotiin, kahvia tulee lipiteltyä lähinnä vain kylässä tai töissä. Tänään kahvihammasta alkoi kolottaa, joten päätettiin reippailla Regattaan. Reippailla ja hypellä, aikuinen ihminen saa osakseen yllättävän paljon paheksuvia katseita ja tukahduksia kävellessään katukiveyksellä, pompatessaan tasajalkaa halkeamien yli ja hypellessään vain valkoisilla suojatien viivoilla.

Regatassa käy vain käteinen, tämä saatiin aiemmin tänä vuonna Väinön kanssa kokea lähes karvaasti kun taskussa oli vain pankkikortti. Henkilökunta kuitenkin vippasi kahvit ja pyysi maksamaan seuraavalla kerralla, jonka iloisesti yllättyneenä teimmekin.

Kahvisiepoille paikka on paratiisi. Santsikuppi ei irtoa puoleen hintaan tai ilmaiseksi, vaan santsaamisesta maksetaan! Koska sää oli mainio, pihalla keinutuolissa raski kiikkua tuntikaupalla. Ja sitä kahvia kului niin, että yöunille saa sanoa näkemiin.

Mulla on koko päivän soinut päässä Unbreak my heart - M.A. Nummisen äänellä. Armon paikka saisi mun puolestani koittaa hiljalleen.

Kronberget

Yksi mun must see-kohteita Helsingissä on jo vuosia odottanut Laajasalossa. Kruunuvuoren hylätyt huvilat. Luin männäviikolla alueen historiasta Minna Torpan ja Aurora Reinhardin kirjan Kruunuvuori - unohdettujen huviloiden tarina. Vaikka huviloiden kohtalon ajatteleminen saa mut todella surulliseksi, halusin päästä ne vielä näkemään. Aluetta uudelleenrakennetaan ja huvilat ovat lähes maan tasalla, joten nyt olivat viime hetket käsillä. Niinpä vapaan sunnuntaipäivän kunniaksi pakattiin kimpsut ja kampsut (=kännykkä ja matkakortti) ja lähdettiin seikkailuretkelle Itään kohti huviloiden hautausmaata.

Mä olen luonteeltani seikkailija, joten mun oli pakko päästä käymään jossakin huvilassa sisällä. Sisälle menoa en missään nimessä suosittele kenellekään, sillä talot ovat romahtamisvaarassa ja täynnä lasinsirpaleita. Mansardikattoinen niinkutsuttu Puutarhurin huvila vaikutti turvallisimmalta helppokulkuisimmalta tutustumiskohteelta, uskallettiin jopa yläkertaan, ja pieni itku pääsi kun näin nuo muinaisen lastenhuoneen kukkasin koristellut seinät. Yläkerrassa oli lisätaiteiltu epämääräisin graffitein, harjoiteltu jotakin jännittävää näytelmää ja tehty nuotioita. Onneksi ei ollut koko talo palanut.

Vaikka tuuli kuin tunnelissa, mä sinnittelin pitkän pitkän aikaa rantakivillä, katsellen meren kuohuja, iloiten välillä vilkkaavasta auringosta. Ja koska seikkailun ei tarvinnut päättyä taloille, kiivettiin koko Kruunuvuoren huipulle. Ja laskeuduttiin alas lähes pystysuoraa kalliota öljysataman aidassa roikkuen.

Kuinka raja tuli vastaan

Mä sitten pidän yllätyksistä, joista olen viime aikoina saanut nauttia ihan olan takaa. Kuten eilen, kun kutsuin Johannan kahville. Sain avata oven Johannalle, pitsalle ja bisselle, ja vastaanotin painokkaat terveiset, kuvittelitko että pääset lähtemään ilman läksiäisiä?

Jep, minä tosissaan muutan. Kaikki ovat varmaan yllättyneitä kun kerron, että Helsinkiin. Onhan tää ollut vuosikaudet siellä joskus-suunnitelmalistalla, mutta kun ryhdyin toimeen, kaikki sujui yllättävän nopeasti. Vaikka mä heittäydyin todella nirsoksi vaatimuksineni. Vähintään 40-neliöinen kaksio, kantakaupungista, ei 40-80-lukujen talo, julkiselle liikenteelle matkaa korkeintaan 200 metriä, julkisen liikenteen vuoroväli vähintään 10 minuuttia, ja etäisyys keskustasta sellainen, että mä osaisin ryömimiskunnossakin tulla kotiin. Vaatimuksista huolimatta mun ja Mymmelin kodinetsinnässä meni alle viikko.

Istuttiin sitten Johannan kanssa olohuoneen lattialla, ja syötiin maailman parasta pitsaa. Eli Ylämummon lätkä-pitsaa, kinkku-ananas-aurajuusto. Ruokajuomana Esaa, legendojen olutta. Kuin tilauksesta alkoi Chicagon peli. Paikallista aikaa ennen kello kahtatoista. Illanistujaiset kaaoksen keskellä matolla olivat hauskat, suorastaan railakkaat, eikä fiilis ollut yhtään haikea.

Koko ajan takaraivossa jäkättää vain ilkeä ääni, joka kysyy miksi en ole muuttanut aiemmin? Lahdella ei ole aikoihin ollut mulle käytännössä mitään annettavaa. Valtaosa ihmisistä, joita pidin ystävinä, on kääntänyt minulle selkänsä. Tuntemattomatkin ihmiset osaavat olla poikkeuksellisen ilkeitä. Elämäni valo on Helsingissä. Rauhallisesta kotitalostani on tullut viimeisen puolen vuoden aikana joku yleinen bilemesta. Jossain munkin sietokyvyllä menee rajat. Mä en halua asua pahoinvointikaupungissa, ja ratkaisu löytyy helpoimman kaavan kautta: lähden itse pois. Ruoho on vihreämpää etelässä ihan kaiken järjenkin mukaan.

Jotain hyvääkin Lahteen jää. Kuten lähisukulaiset, paras ystävä ja Ylämummo. Niiden luo on aina välillä varmasti mukava palata. Jos tulee "koti"-ikävä, takaisin pääsee kohtuullisen nopeasti. Keskimäärin tunti ja kymmenen minuuttia lähijunalla.

Suokki

Siitä on jo aikaa, kun lyötiin viimeksi tyttöjen kanssa hynttyyt yhteen jokin järkevä tekeminen mielessä. Tänään oli järkevä päivä - mentiin piknikille Suomenlinnaan! Mä leivoin mun perinteistä feta-pinaattipiirakkaa, ja Iia oli leiponut marjapiirakkaa. Ostettiin torilta herneitä ja mansikoita, ja lounastettiin sushilla. Syöminen on ihan hyvä syy elämiselle.

Eikä se elämä helpompaa voisi olla ystävien seurassa, meren äärellä auringon paistaessa ja aaltojen kuohuessa. Mä ilmeisesti ehdin tottua Venäjällä tappohelteisiin, koska mulla ei ollut tänään yhtään liian kuuma! Hymyilin vain muiden valittaessa sulamisestaan. Tiedän, että ikävöin näitä helteitä talvella.