Tsekkipäiväkirja, osa 3

Prahaanpaluuiltana ratikkamatkailtiin Prahan linnalle. Kyseessä on itseasiassa suuri linnoitus, alueella on lukuisia kirkkoja, palatseja, museoita, ja jopa ratsastuskoulu. Harmikseni Vituksen katedraali oli jo mennyt yleisöltä kiinni. Kirkon pohjoisosaa koristavat Alfons Muchan lasimaalaukset, joita olisin halunnut käydä ihastelemassa. Naishahmoistaan tunnettu tsekkiläinen art nouveau-ikoni kun on yksi suosikkitaiteilijoistani.

Viime reissulla en ehtinyt ollenkaan tutustua linnan puutarhoihin. Tihkusateesta huolimatta aika kului kuin siivillä sievässä Kuninkaallisessa puutarhassa yksinkertaisen kauniita kukkaistutuksia, salaisia käytäviä ja perin väkivaltaisia patsaita ihmetellessä ja tutkiskellessa.

Pahan burgerin John Lennon Pub. Tai sitten mä olen vain liian nirso hamppareiden suhteen. Okei, en kyllä ole, sillä esimerkiksi euron juuston söisin koska vain... Mutta jos maksan yli kymmenen euroa hampurilaisesta, sen tulisi maistua jollekin muullekin kuin liian hyökkäävälle sipulille ja kaupan jauhelihapihville.

Ennen Orloj-kellon aamuesitystä nousin kellotorniin maisemia ihailemaan. Tämä raatihuoneen kellotorni kannattaa ehdottomasti katsastaa! Lippu maksoi noin neljä euroa, ja tornista avautui maisemat joka puolelle matalaa Prahaa, kukkuloita myöten. Kaukoputket mahdollistivat tarkemman vakoilun. Matkalla ylös sai lukea kellon toimintamekanismia ja historiaa, hätäisimmät pääsevät hissilläkin. Eksyin poistullessa vahingossa vain hääparille tarkoitetulle ovelle, jonka eteisen upeita freskoja pidetään syyttä suotta piilossa.

Postikorteille sopiva kirjoituspaikka löytyi Josefovin kaupunginosasta vain pari tuntia ennen paluukoneen lähtöä. Siirtomaa-aikaiseen tyyliin sisustettu, menneiden vuosisatojen Kolonial oli rempseä mutta rauhallinen. Kolonialissa tuli nautittua myös reissun paras ateria, pinaatilla ja sinihomejuustolla täytettyjä herkkusieniä yrttipatongin päällä.

Jugendtyyliin uudelleenrakennettu entinen juutalaisghetto on lähtöisin jo 1200-luvulta. Josefov on sellainen kaupunginosa, jonka epäsäännöllisillä kaduilla haluaisi vain kuljeskella päämäärättä. Harmi, että tähän ei ollut enää reissun viime minuuteilla aikaa. Esimerkiksi Josefovin antiikkikaupat ovat ihan omaa luokkaansa!

Siperian harjoitusreissu

Blogin parissa pidempään viihtyneet tietävätkin mun ehkä vähän erikoisesta suhtautumisesta Venäjään. Ja tietävät sen, että junamatka Siperiaan on varmaan se mun suurin matkailuhaave. Viime vuonna ei huono kompromissireissu oli Pietarin opintomatka. Ei huono-titteliin oikeuttaa matkamuistoksi tarttunut elämäni valo. Tänä vuonnakin on tehtävä kompromissireissu.

Tässä sitä istutaan Tolstoin sisällä, ja huomisaamuna herätään Moskovasta! Hyttiseuranani on noin nelikymppinen pelkkää venäjää puhuva Inga, joka on järkyttynyt kun en ole perillä Venäjän ajankohtaisesta populäärikulttuurista. Tämä reissu on huonosti suunniteltu ja todennäköisesti myös hutiloiden tehty, mä kun en ole järjestelmällinen ihminen. Mulla ei ole aavistustakaan mitä mä Moskovassa teen, mitä mä haluan nähdä. Edes karttaa ei ole hankittu! Vaan eipä sitä karttaa tuijottaen olla aiemminkaan matkustettu.

Joskus Venäjällä oli laki, jonka mukaan ulkomaalainen saa oleskella vain kolme päivää yhdessä paikassa ilman rekisteröitymistä. Koska rekisteröityminen on monimutkainen prosessi ja inhoan vain harvoja asioita yhtä paljon kuin venäläistä byrokratiaa, ajattelin olla fiksu ja suunnitella viikon reissulleni toisenkin etapin. Vasta vähän aikaa sitten sain kuulla että tuo kriittinen kolme päivää on nykyään se kokonainen viikko. Ajan olisi saanut siis kulumaan vaikka pelkässä Moskovassa.

Moskovasta kiskot kuljettavat minut Tveriin. Suurkaupungista pikkukaupunkiin. Tver tulee olemaan minulle Moskovaakin suurempi mysteeri. En tiedä kaupungista yhtikäs mitään muuta kuin että sen läpi virtaa Volga, ja siellä sijaitsee Pauligin kahvipaahtimo. Pian eletään jänniä aikoja, ystävät hyvät.

Reissun ajaksi olen ajastanut loput Tsekkipostaukset, vihdoin ja viimein! Reaaliajassa en tule postaamaan yhtään mitään, vaikka läppäri mukana kulkeekin. Instagramia todennäköisesti spämmin päivittelen mahdollisuuksien mukaan, venäläiset langattomat verkot kun ovat hitaita mutta epäluotettavia. Instagramista minut löytää nimimerkillä mmymmeli

Edessä on siis kymmeniä tunteja ja tuhansia kilometrejä junassa. Varsinkin lyhyt Moskova-Tver-pätkä venäläisessä lähijunassa kammottaa jo valmiiksi. Kun viimeksi matkustin sellaisella Viipurista Pietariin noin kymmenen vuotta sitten, penkin sisässä oli matoja. Vähintään. Matkustusta pienellä Länsi-Venäjän kierroksellani tulee noin kymmenesosa mitä haaveideni Siperianreissulla. Otetaan tämä sitten harjoituksena. Josko ensi kesänä viimeistään lopetettaisiin haaveilu ja alettaisiin toteuttamaan?

Suttura

Olen jo vuosikaupalla ihaillut kaiken maailman letti-nuttura-kombinaatioita, mutta toteutukseen ei rohkeus ole riittänyt. Hiuksillani kun ei ole kauheasti pituutta eikä varsinkaan paksuutta. Kaikki leteistä kieritetyt nutturat on suljettava pois laskuista. Tuttu kampaaja kertoi mulle teoriassa helpot ohjeet yhdenlaiseen letin ja nutturan yhdistelmään, joka onnistuu myös ongelmatukkaan. Arkajalkana kokeilin lettinutturaa ensin serkulleni, jolla on noin kolme kertaa enemmän hiuksia kuin mulla. Kivannäköisen lopputuloksen myötä uskalsin kokeilla myös itselleni. Näiden selkokielelle selitettyjen neuvojen avulla varmasti kuka tahansa onnistuu:

1. Roikota päätä alaspäin
2. Tee niskasta päälakea kohti kulkeva ranskalainen letti
3. Kasaa letti ja loput hiukset ponnariksi päälaelle, tupeeraa reilusti saadaksesi muhkean nutturan
4. Pujota ponnari valkin läpi, kieputa hiukset valkin ympärille ja viimeistele muutamalla pinnillä.

Siloiteltu ja sliipattu versio olisi täysin etikettikelpoinen (ehkä jopa minun versiotani nätimpi!), mutta mun hiusmassa ei sellaiseen riitä. Suttunuttura eli suttura on henkilökohtaisesti itselleni se sopivin nutturatyyli. Koska mulla on seitinohuet hiukset, tupeerasin tukkani ihan överiksi. Myös ranskanletti sai luvan olla löysä ja sotkuinen. Volyymi on se joka mun hiuksistani tekee hiuksiksi tunnistettavat.

Hiusten väristä ei tässä postauksessa saa realistista kuvaa. Väri vaihtelee radikaalisti ihan valon mukaan. Kohdevalossa hiukset ovat normaalia tummemmat, illan viimeisissä säteissä kullanhohtoiset. Pelkän kattolampun alla väri näyttää todella kellertävältä, juuri siltä vihatulta pissablondilta. Todellisuudessa kun hiusteni väri on ihan eri sfääreistä.

Tupeerausvaiheessa meni lähes puoli tuntia, vaikka muuten kampauksen näpertämisestä olisi selvinnyt viidessä minuutissa. Tällä välin luonnonvalo kerkesi loppumaan. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä ja kuvata nuttura kirkkaassa päivänvalossa, mutta koska minulla on ystäviä joiden kello kuusi tarkoittaa kello kymmentä, omatkin aikataulut saavat kellua muutoksen virrassa. Tämähän oli pakko saada tänään julkaistua.