Kalatkin vedestä

Muistan olleeni elämässäni kateellinen toisille monesta, merkityksettömästäkin seikasta. Olen kadehtinut niitä, jotka saivat ratsastustunneilla sen kivoimman hepan. Olen kadehtinut niitä, Olen kadehtinut niitä, jotka pääsevät kerta kerran jälkeen käsiksi useisiin akateemisiin apurahoihin. Mutta ennen kaikkea, yhä edelleenkin kadehdin niitä, joiden mielipiteestä välitetään. Jotka tulevat kuulluiksi.


Lukemattomia ovat ne kerrat, jolloin olen tuloksetta yrittänyt saada ääntäni kuuluviin ryhmässä. Aina välillä risukasassa välähtää, ja pystyn tarjoamaan hyviä ideoita. Jotka jäävät ignoranssitasolle, jotka lopulta monen mutkan ja erheen kautta osoittautuvat toimivaksi, ja joku toinen saa tästä ratkaisukyvystä kunnian. Ja vielä pahempaa, siinä kollektiivisesti naureskellaan miksei kukaan keksinyt tuota aikaisemmin. Tai kuinka monta kertaa olen yhtä näkymättömänä, tuloksetta pyytänyt apua, neuvoja, tai vain janonnut vuorovaikutusta... Tästä syystä olen varmaankin aina jossain määrin kadehtinut vaikuttajaskenen edustajia. Olisihan se joskus kiva saada kysymyksiinsä vastaus, tai ylipäätään laukoa mitä sylki suuhun tuo. Tai sormet lähes refleksinomaisesti näppäimistön välityksellä.


Kateus tuntuu jatkuvasti olevan läsnä vaikuttajakulttuurista keskustellessa, mutta koen sen eri tavalla, kun ringin sisäpuolella olevat. Tuo rinki kun sijaitsee maailmassa, jossa etuoikeudet ovat usein hallitsemattomia ja vastuu täysin vieras käsite. Valitettavan monet näistä digitaalisista kulttikuvista ovat joko autuaan tietämättömiä etuoikeuksistaan, tai tarkoituksella sokeita niille. Instagrammattavan arvoinen elämä on kaupitella tuotteita, joita harva uskoi koskaan tarvitsevansa. Jokainen viikonpäivä vaatii omat treenivaatteensa, kasvohoitojen ohella hehkusta halutaan kiittää myös kristallirullaa tai syötävää kollageenia, eikä Stanley Cupkaan ole enää mikään lätkäpokaali. Ja jos et suostu kieppumaan tässä materialistisessa karusellissa, se suorastaan huutaa sitä, että olet kateellinen.


Kateus on mielestäni niin väärin käytetty termi nykyaikaisessa diskurssissa. On tavallaan kiehtovaa, kuinka kaikki eriävät mielipiteet hylätään nopeasti yksinkertaisena kateutena. Nykypäivän sometasavallassa näyttää siltä, että ainoat kaksi sallittua tapaa olla vuorovaikutuksessa ovat ihailu ja kateus, ilman silmäniskuakaan rakentavalle palautteelle tai keskustelulle. Keskitien ei tarvitse olla kultainen, mutta voisiko olla jokin väylä sanoa mielipiteensä ilman kollektiivista syyttelyä vihreäksi? Jos uskaltaakin arvostella tuotetta tai mielipidettä, vastaus on usein torjuva ja hyökkäävä. Regina Georgen opettama argumentaatiokyky on nykyisin omalla tavallaan normi.


Miksi sitten elämäntapavalintoja koskeva kritiikki muuttuu eräänlaiseksi egojen taisteluksi? Olemme luoneet hektisen yhteiskunnan, jossa erimielisyydet ratkotaan someriitana pohdiskelun sijaan. Voittaja on se, joka huutaa koviten suurimman tuen takaa. Tämä tuki voi olla seuraajamassa, tai sitten jokin vieläkin vaikutusvaltaisempi puolustava taho. Virtuaaliystävä. Milloin olemme tehneet kollektiivisen sopimuksen siitä, että keskustelutaito on jotakin aivan liian vaivalloista?


Takaisin influenssereihin. Kyllä, jotkut heistä onnistuvat navigoimaan näillä petollisilla vesillä armollisesti käyttämällä alustojaan kohottamaan, kertomaan ja lisäämään tietoisuutta asioista, jotka ovat paljon tärkeämpiä kuin uusi terveysjäätelö. Monet jäävät kuitenkin vangiksi filtterin sävyttämään kuplaan, eivätkä ole täysin edes ymmärtäneet koko asiaa. He ylpeilevät etuoikeuksillaan ja pommittavat seuraajiaan tekaistuilla tarpeilla, jotka huutavat vain voimaannuttamiseksi naamioitua kulutusta.


Ratkaisu tähän olisi yksinkertainen: astutaan pois oletuksesta, että kritiikki on kateutta. Kyseenalaistetaan käsitys, että erimielisyys tai skeptisyys ovat synonyymeja kateudelle. Voisimme omaksua kulttuurin, jossa rehellistä vuoropuhelua arvostettaisiin – jossa voisimme kyseenalaistaa ja kritisoida, eikä vain lopettaa seuraamista. Koska ei tarvitse seurata jos ei kelpaa. Eipä äkkiseltään tule mieleen kovinkaan montaa muuta työpaikkaa, jossa palautteen voi antaa kaikua kuin kuuroille korville influenssereiden tavoin. Lyödä kateuskortin tiskiin ja jatkaa entiseen malliin, ellei jopa radikaalimmin.

Elämää Instagramin kautta

Tämä on se päivä, kun blokkasin ilkeät vakiokommentoijat Instagramista. Olen jo pidemmän aikaa poistanut ilkeät kommentit niin nopeasti kuin huomaan, joka on kummasti rauhoittanut meininkiä. Katsotaan mitä tämän jälkeen tapahtuu... Vaikka on varmasti hirveän helppoa tehdä uusi trollitili blokkaamani tilalle, voin laskea tämän eräänlaiseksi hippaleikiksi. Minä pärjään vähemmällä vaivalla.


Jollain tavalla Instagram saa minut vihaiseksi. En halua luoda mitään sisältöä, en trendikkäitä sekuntireelsejä tai vinkkivitosia tilini tavoittavuuden takia. Mutta koska tavoittavuuteni on nollissa, ystävänikään eivät tiedä mitä elämälläni teen. Poikaystävän mukaan julkaisemani stoorit ja muut julkaisut tulevat hänelle tarjolle todella harvoin, hänen pitää manuaalisesti mennä mun profiiliin nähdäkseen mitä uutta olen tehnyt. Ja hän on sentään ihminen, jonka kanssa olen eniten vuorovaikutuksessa, niin sovelluksessa kuin sen ulkopuolellakin.


Instagram on joskus ollut minulle merkittävä inspiraationlähde. Ja väylä ilmaista itseäni. Nyt se luulee päättävänsä puolestani mitä haluan nähdä. Erehdyin tässä taannoin tykkäämään kuvasta vuohesta. Nyt algoritmi ilmeisesti luulee minua farmariksi, ja Explore-feedini pursuaa sisältöä lehmistä kylpyammeessa, bikinipukuisista lomittajista, traktoreista pellolla, vapaista kanoista, hulmuavista ginghamruutuvaatteista ja kurpitsoista. Vai lieneekö viimeiseen syynä kekri tahi halloween?


Lopetin vihapostin julkaisemisen ja jakamisen Instagramissa, koska en halua antaa vaikutelmaa, että kaikki saamani palaute on epäasiallista ja jopa kiusaamista. Todellisuudessa saamastani palautteesta ehkä 5-10 prosenttia on asiallista ja tsemppaavaa, mutta harva palautteenantaja haluaa julkisuutta. Moni joko suoraan kieltää tai kehoittaa, tai sitten vastaavat kieltävästi pyyntööni jakaa stoorissa. Kunnioitan tätä, vaikka välillä tekisi mieli hehkuttaa puolisolle tai äidille, jos joku joskus osoittaakin pitävänsä musta. Tai sitten kyseessä on kannustuspuhetta ilman kontekstia, eri emojeita, tai jotakin muuta, jonka jakamisessa ei olisi juurikaan mieltä.


Parisuhdekommunikaationi tapahtuu pääasiallisesti kissavideoiden välityksellä. Kommunikaatiotapaa täytynee jatkaa hamaan tulevaisuuteen - hyväksyisin kissojentäyteisen feedin ilomielin.

R&A 2023

Osallistuin tänään ensimmäistä kertaa vuosikausiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleille. Oliko syynä sitten Barbenheimerin tähdittämä leffakesä, menneisyyden haamujen havinan haihtuminen vai ylipäätään kasvanut rohkeus tehdä asioita yksin myös kodin ulkopuolella, enää elokuvissa yksin käyminen ei tunnu niin väärältä. Päin vastoin, sehän on parasta omaa aikaa! Pakoa omista ajatuksista.

Kävin katsomassa Lolan, mustavalkoisen scifielokuvan tulevaisuuden manipuloinnista. Se oli kiva! Kokemuksesta innostuneena listaan oheen nyt loput intressini festivaaliohjelmistosta, joiden välillä vielä punnitsen. Koko ohjelmistotarjonnan löydät täältä!

Apolonia, Apolonia - Henkilökuva tanskalais-puolalais-ranskalaisesta taidemaalari Apolonia Sokolista.

Blackbird Blackbird Blackberry - Georgiaan sijoittuvassa elokuvassa vapaaehtoisesti vanhapiika joutuu kohtaamaan yhteiskunnan paineet ja pohtimaan omia toiveitaan punnitessaan ihmissuhteen ja vaalitun itsenäisyytensä säilyttämisen välillä.

Blancanieves - Goottihenkinen espanjalainen mykkäelokuva vuodelta 2012.

Blue Jean - 1980-luvun lopun Englantiin sijoittuvassa elokuvassa yhteiskunnan asenne queer-yhteisöä kohtaan on kielteinen, muun muassa Margaret Thatcherin konservatiivisen hallituksen hyväksymän lain uhatessa. Kaksoiselämää elävä liikunnanopettaja Jean kohtaa homobaarissa kiusatun tyttöoppilaansa, joka pakottaa hänet pohtimaan kaapista ulos tulemista.

Breaking Social - Tässä hyödynnetään dokumentteja kuluneelta vuosikymmeneltä, jotka käsittelevät esimerkiksi kysymyksiä globaalista talousjärjestelmästä ja sen vaikutuksesta ihmisiin, ääririkkaiden vaikutuksesta ja hallinnon muutosaktivismista. Elokuva korostaa hämärää politiikkaa, eriarvoisuutta ja korruptiota, jotka vaikuttavat tavallisiin ihmisiin niin kolmansissa kuin länsimaissakin.

The Chambermaid - Katsaus meksikolaisen luksushotellin siivoojan työarkeen korostaa ohessa myös luokkaeroja.

Club Zero - Uusi opettaja saapuu eliittikouluun opettamaan "tietoista syömistä", käytännössä lietsomaan syömishäiriökäyttäytymistä. Nuoret käyttävät oppeja kapinointiin ja erilaisuuden tavoitteluun, mutta käytös vaikuttaa heijastavan ennen kaikkea auktoriteettiuskollisuutta ja halua kuulua joukkoon.

Creatura - Katalonialainen elokuva kolmikymppisestä naisesta, joka ajautuu pohtimaan menneitä suhteitaan ja seksuaalitraumojaan.

The Creatures - Catherine Deneuve mykistyneenä Mylènenä pikkukylässä Ranskan maaseudulla. Mylènen puoliso Edgar kirjoittaa kirjaa, jonka henkilöhahmot perustuvat kyläläisiin.

The Edge of the Shadows - Grönlantiin sijoittuva trilleri, jossa myyttiset olennot hyökkäävät turistien kimppuun. Turistiopas yrittää saada paikallista poliisia vakuutettua, että nyt on tosi kyseessä.

Eismayer - Tositapahtumiin perustuva tarina machosta varaluutnantti Eismayerista, joka rakastuu avoimesti homoon nuoreen alokkaaseen.

Eurotrippejä -lyhytelokuvakooste - Kooste sisältää muun muassa monesti palkitun serbialaisen The North Pole -lyhärin. Myös Kypros, Liettua, Kosovo ja Romania ovat edustettuina tässä koosteessa.

Femme - Homofobisessa hyökkäyksessä uransa menettänyt mies bongaa homosaunassa yhden tekijöistä, ja alkaa hautomaan kostoa.

Film Tonight! Frame Fusion -lyhytelokuvakooste - Kuuden naisten ohjaaman lyhytelokuvan kooste, 60-luvulta nykypäivään. Film Tonight! -kollektiivin kuratoima tapahtuma juhlii avantgarde-elokuvan rohkeutta ja itsenäisyyttä, sekä sen vaikutusta nykyiseen luovuuteen.

Human Flowers of Flesh - Pienen purjeveneen naiskapteeni kiinnostuu Ranskan muukalaislegioonasta, ja päättää purjehtia Algeriaan miehistöineen.

In Flames - Pakistanilainen psykologinen kauhuelokuva, joka ottaa kantaa naisten ahdinkoon patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Patriarkkansa kuoleman jälkeen perhe kamppailee selviytymisen haasteiden kanssa. Äidillä on kaksi lasta elätettävänä, ja traumaattiset muistot ja menneisyyden haamut häiritsevät tytärtä. Elokuva kritisoi yhteiskunnallisia, absurdeja naisiin kohdistuvia sääntöjä ja rajoituksia, esitellen tukahduttavaa ilmapiiriä.

Kimpassa 99- Lukas Moodyssonin klassikko Kimpassa sijoittui tukholmalaiseen 70-luvun kommuuniin. Nyt vanhat kokoontuvat syntymäpäivien viettoon tässä ysärin lopulle sijoittuvassa elokuvassa.

A Letter from Helga - Islannin syrjäisillä vuonoilla 1940-luvulla nuori maanviljelijä nimeltä Bjarni ajautuu intohimoiseen ja tietenkin kiellettyyn romanssiin nuoren runoilijan Helgan kanssa.

Medusa Deluxe - Kampaajakilpailun taustalta paljastuu murhamysteeri. Yksi kilpailijoista löydetään kuolleena, mikä luo eripuraa erittäin intohimoisesti hiusmuotoiluun suhtautuvassa yhteisössä.

Mummola - Tämä kiinnostaa ennen kaikkea omien Lahtitraumojeni vuoksi :D The Nature of Love - Filosofian opettaja Sophia elää pintapuolisesti täydelliseltä vaikuttavaa elämää, kunnes hän tapaa rosoisen Sylvainin, ja heidän välilleen kehittyy voimakas intohimoinen suhde. Kuitenkin heidän erilaiset taustansa alkavat nopeasti muodostaa ylitsepääsemättömiltä vaikuttavia esteitä suhteelle.

Nightsiren - Muut sisarukset pakenivat vihaista äitiä jo lapsena, mutta Šarlotta jäi ainoana jäljelle. Hän palaa vuosien jälkeen lapsuuden kotikyläänsä mystisen kirjeen perässä. Tereza Nvotován ohjaama folk-kauhudraama käsittelee synkkiä teemoja, kuten patriarkaalista väkivaltaa ja naisten itsenäisyyttä vanhoillisissa yhteisöissä, luonnonkauniissa synkän kosteissa metsämaisemassa.

The Old Oak - Kaupungin viimeisen pubin ympärille sijoittuva elokuva käsittelee Syyrian pakolaisten kokemuksia heidän asettuessa kituvaan entiseen kaivoskaupunkiin Koillis-Englannissa, sekä muutaman harvan kaupungin alkuperäisasukkaan suhtautumista uusiin tulokkaisiin.

On the Adamant - Dokumentti Seinen varrella sijaitsevasta terapeuttisesta taidekeskuksesta, jossa mielenterveysongelmaiset harjoittavat käsitöitä ja musiikkia. Kahden yhteiskunnallisesti ja poliittisesti toisistaan eroavan kaupunginosan välissä sijaitseva keskus korostaa asiakkaidensa roolia yhteiskunnallisina väliinputoajina, korostaen kuinka taideterapia ei yksinään ole täydellinen ratkaisu.

Palimpsest - Molekyyligenetiikan tohtorin toteuttama kotimainen scifielokuva, jossa ikäihmisille tarjotaan kokeellista geeniterapiaa joka nuorentaa heitä, mutta säilyttää kaikki muistikuvat.

Past Lives - Valtavasti ennakkohypetetyssä korealaisessa draamassa lapsuudenystävät kohtaavat uudelleen parinkymmenen vuoden jälkeen.

The Pod Generation - Satiirinen scifielokuva ihmisyyden ja inhimillisyyden korvaamista tekoälyllä ja teknologialla. Terapeuttina toimii vehreä, kukkiva silmämuna ja lapset tehdään ulkoisissa muovikohduissa - melkein kuin Mandalorianissa.

Poor Things - Visuaalisesti näyttävässä steampunk-maailmaan sijoittuvassa scifielokuvassa seurataan Emma Stonen näyttelemää Bellaa, joka on eksentrisen kirurgin luomus, lapsi aikuisen ruumiissa. Naiivi ja impulsiivinen Bella pyrkii kartuttamaan kokemuksia, löytämään itsensä ja pakenemaan kotitalostaan, josta hän ei saa poistua.

Reality - Sydney Sweeneyn näyttelemä Reality Winner on FBI:n mielestä uhka valtion turvallisuudelle. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja aitoon äänitteeseen Winnerin pidätyksestä ja kuulusteluista vuoden 2016 vaalien asiakirjavuotoihin liittyen, sekä se yrittää tuoda esiin Winnerin taustoja ja kokemuksia, jotka lopulta motivoivat hänet vuotoon.

Return to Reason - Man Ray käsittelee vuoden 1923 elokuvassaan suhdettaan Kiki de Montparnasseen surrealismin ja dadaismin keinoin. Elokuva haastaa vanhakantaisen käsityksen miehen katseesta esittelemällä Kikin aktiivisena, voimakkaana subjektina. Vastikään restauroidut Man Rayn elokuvat esitetään nyt modernin musiikin säestämänä.

The Survival of Kindness - Nainen on lukittu häkkiin keskelle kuumaa ja kuivaa autiomaata. Hän pakenee häkistä ja aloittaa vaellksensa takaisin kohti kaupunkia sivistyksen pariin. Matkallaan hän havaitsee kuitenkin sivistyksen rippeiden asteittaisen haihtumisen.

Villi leikki - Turun saaristo toimii näyttämönä draamalle, jossa sadomasokismista innostunut pariskunta käy lopulta valtataistelua leikin saadessa molemmista heidän huonot puolensa esiin.

Wild Game - Islantilaisella ystäväporukalla ei ole salattavaa toisiltaan. He päättävät pitää yhden illan aikana puhelimensa lukitsemattomana, lukea viestit ääneen ja kuunnella saapuvat puhelut kaiuttimen kautta. Taustalla idealle on ulkokultaisessa perheessä kupliva mustasukkaisuus ja epäluuloisuus puolisoaan kohtaan. Tässä elokuvassa on kammerspiel-henkeä.

The Zone of Interest - Saksan miehittämään Puolaan ja vuoteen 1943 sijoittuva elokuva seuraa natsiupseerin vaimoa ja omistautunutta äitiä, joka pyrkii säilyttämään idyllisen perhe-elämänsä ympäröivästä holokaustista huolimatta. Elokuva käsittelee tahallisen tietämättömyyden teemoja ja moraalisen ihmiskäytöksen monimutkaisuutta.