Villikukkia

Rakastan kaikkia kimonoita, kaftaaneita sun muita pitkiä roikkuvia härpäkkeitä. Vaikka sellaiset eivät lyhyelle ihmiselle sovi. Eivätkä myöskään tuuliselle säälle. Vaikka vaatteen yrittäisi asettaa kuvia varten kivasti, tuuli on kameraa nopeampi. Joten annoin olla. Ohut liuhake eläköön tuulen mukana.

Rakastan myös kukkakuosia, kaikissa muodoissaan. Niin ylä- kuin alaosissakin, asusteista puhumattakaan. Kauneimmillaan se on tuollaisena villeinä niittymäisinä röykkiöinä, luonnollisina murretun värisinä.

Täällä on niin lämmin, ettei muuta takkia tarvitse. Jos tuota voi edes takiksi kutsua.

Tsekkipäiväkirja, osa 1

Koska saavuin Prahaan suhteellisen myöhään, ensimmäinen ilta kului väsyneissä ja rauhallisissa merkeissä. Eksyminen ei ole koskaan pahasta, joten harhailin pitkin kujia ja kulmia. Eksyttyä tuli niin raatihuoneelle kuin Kaarlensillallekin. Hitaasti maleksien löysin vielä kuin ihmeen kaupalla takaisin hotellille. Kilometrejä tuli varmasti triplasti suoraan reittiin verrattuna, mutta kiirehän mulla ei ollut.

Yövyin Art Nouveau Palacessa, hotellissa, jolla on mielenkiintoinen historia. Pitkälti yli satavuotiaassa, kuvankauniissa hotellissa on yöpynyt politiikkoja, muusikkoja, näyttelijöitä ja muita merkkihenkilöitä. Valitettavasti kukaan kiinnostava tyyppi ei ollut yöpynyt mun huoneessa. Hotelli tarjosi pullon skumppaa (kai se on ilmainen jos minibaarilistassa tai pullonkaulassa ei ole mitään mainintaa? Jos ei niin perästä varmaan kuuluu...) jonka kanssa sitten juhlistin Stanley Cupia. Jääkiekko ei todellakaan kuulunut alkuperäisiin lomasuunnitelmiin, mutta ei tollasta voi jättää näkemättä. Iloitkuunhan se päättyi. Änärimatsi ei yhtään auttanut pientä väsynyttä matkustajaa univelkojen kuittaamisessa. Onneksi veri veti katsomaan, jos en olisi etälivenä nähnyt en pystyisi antamaan itselleni anteeksi.



Päätettiin Jonnan kanssa että palataan yhdessä Prahaan loppuviikosta, joten mä saatoin hyvällä omatunnolla lähteä tänään Brnoon heti check outin jälkeen. Prahan juna-asema oli... monitasoinen. Mun tieni kulki neljä kerrosta alas lippua ostamaan, kaksi kerrosta ylös laituria etsimään, kaksi kerrosta alas kysymään infosta millä junalla saankaan lipullani mennä, ja lopulta kolme kerrosta ylös oikealle laiturille.

Mulla meni ihan kylmät väreet kun lippu napsahti Itävallan junaan. Vain pari pysäkkiä pidemmälle ja olisin päässyt vanhaan kotikaupunkiini. Pikkaisen olisi mieli tehnyt jäädä junaan istumaan. Noin kahdeksan euron hintaiseen lippuun ei sisältynyt ollenkaan paikkalippua. Jouduin vaihtamaan paikkaa kolmesti ennen junan lähtöä, loppumatka sujui omalla ikkunapaikalla. Ensimmäisen tunnin vieressäni istui herttainen tsekkimummeli, jonka kanssa höpöteltiin lähinnä omia kieliämme piirrosten ja eleiden, tarvittaessa saksalaisten, venäläisten ja englantilaisten tukisanojen avulla.

Loppumatkan vieressäni istui hauskannäköinen paikallinen nimeltään Tatxcrtklfpöihdrrt tai jotain sinnepäin. Kuulin hyviä vinkkejä mitä tehdä Brnossa, juteltiin matkustamisesta sekä natseista. Jep, natseista. Itävallan junassa. Ihanan korrektia.


Jonna asuu täällä Brnossa ihan liian kauniissa talossa. Veistoksellinen rappukäytävä ja viisi metriä korkeat huoneet. Tällaiseen muuttaisin koska vaan! Helle on melkoinen, onneksi uskalsin lähteä käytännössä pelkillä mekoilla, shortseilla ja hameilla. Tämän illan suunnitelmana on mennä pyykkibaariin. Siellä voi juoda olutta sillä välin kun henkilökunta pesee vaatteesi. Na shledanou!

Yösilta

Prahan kuuluisin silta, Kaarlensilta, on päiväsaikaan melko ahdistava kokemus kaikkine kaupustelijoineen, jonglööreineen, kerjäläisineen ja turistimassoineen. Massa on otettava kirjaimellisesti, tällaisena turistisesonkina siellä tuskin mahtuu etenemään. Ja liikkuessa saa joka askeleella väistellä selfiekeppejä ja päättömiä kanoja.

Siksi halusinkin kokea sillan yöllä. Turisteja parveili edelleen suomalaisen mittakaavassa paljon, mutta tilaa katselulle ja lähemmälle tutkailulle oli huomattavasti enemmän. Sain kulutettua tunnin puoli kilometriä pitkällä sillalla! Kaupungin valot olivat sanoinkuvaamattoman upeat, kuten myös Vltava-jokea pitkin lipuvat neonvalolaivat. Tummuneet patsaat sillankaiteilla loivat ehkä jopa hieman aavemaista tunnelmaa. Vanhalla sillalla oli paljon sanottavaa.

Kaarlensiltaa koristaa kolmekymmentä pyhimyspatsasta, jotka eivät kylläkään ole ihan alkuperäiskamaa. Goottilaissilta on peräisin 1300-luvulta, valtaosa patsaista pystytettiin 1700-luvun taitteessa katolisen vastauskonpuhdistuksen aikaan. Ja ne aidot patsaat ovat tipahtaneet jokeen tai viety turvaan jo kauan sitten.

Eikä se Kaarlensiltakaan ole mikään alkuperäisnimi. Alkujaan mielikuvituksellisesti Kivisilta, myöhemmin oivaltavasti Prahansilta. Kaarlensilta nimenä on kuitenkin ihan oikeutettu, sillä tarun mukaan itse Kaarle IV, Tsekinmaan mahtavin keisari, kävi eräänä heinäkuisena aamuna ennen kukonlaulua asettamassa siltansa ensimmäisen kiven paikoilleen.