...ja äkkiä koittaakin syyskuu
perjantai 28. elokuuta 2020
Yleensä juuri kesän ja syksyn murros on ollut itselleni sitä henkilökohtaisesti inspiroivinta, aikaansaavinta ja muutenkin mieluisinta aikaa. Kun voi vielä käyttää kesämekkoja, mutta ilmojen viiletessä niiden pariksi saa pukea neuleen tai nahkatakin. Kun saa aloittaa jälleen uuden lukuvuoden alastomia ihmisveistoksia opiskellen. Lapsena toivoin kesäloman olevan nopeasti ohi, jotta pääsisin kouluun tapaamaan ikätovereita, olin toisinaan hyvin yksinäinen lapsi. Joskus rakastin sitä, että voi valita uuden teesekoituksen syksyksi. Ruusua ja appelsiininkuorta, jasmiinia, bergamottia ja hapankirsikkaa, vaiko tähtianista ja lakritsijuurta? Ennen rakastin, kun ilmassa tuoksuu syksy juuri näinä elokuun viimeisinä päivinä. Tänä vuonna se tuoksuu nenääni kuolemalta.
Tänä kesänä suurin osa suunnitelmista jäi toteuttamatta. En käynyt Tromssassa, en Kilpisjärvellä, en Kolilla, en Porvoossa, en Haminassa enkä Hangossa. Sen sijaan koin yksitoista maakuntaa, puhuin kielillä ja jätin suunnittelematta ja suorittamatta. Nautin. Söin ulkona, kirjaimellisesti ulkona. Mun muassa nurmikolla, pihakeinussa, laiturilla ja kukkapenkissä. Tunsin kutsumusta riippumattoon. Kesytin perhosia. Nukuin taivasalla ja uin alasti luonnonvesissä, vuorokaudenajasta huolimatta.
Ateenan syksy on nyt vihdoin viimein virallisesti peruttu. Kaikista järkevin ratkaisu tässä maailmantilanteessa. Tänä syksynä en juuri liiku kotoa merta edemmäs lähiopetuksen ollessa yhtä lailla peruttu. Kurssitilanne puolestaan näyttää tässä samaisessa maailmantilanteessa siltä, että mulla on mahdollisuus ottaa repertuaariini vielä yksi kieli. Kuollut kieli. Jostain syystä en kuitenkaan odota innolla. Tästä tullee eräänlainen välivuosi.
Voi kesä, en olisi ollut vielä valmis päästämään irti.
Kaikki on hyvin
torstai 20. elokuuta 2020
Vaan voiko pessimisti olla ikinä mihinkään tyytyväinen? Se kiukkuinen ämmä sisälläni nostaa päätä vähän turhan usein. Mä toisinaan haluaisin olla niitä good vibes only-henkilöitä, joka kyselee spontaanisti mitä ihanaa tänään on tapahtunut, mikä on saanut hymyilemään. Sen sijaan mä hakkaan aggressioni näppäimistön kautta eetteriin, salamat ja ärräpäät sormista sinkoillen, kiukkukyyneleitä silmissä. Yleinen positiivisuus olisi varmasti henkisesti vähemmän kuormittavaa. Kaikki maistuu paremmalta sokerikuorrutuksella, paitsi suolakurkut. Olen testannut.
Jokeripelaajien kommentit Valko-Venäjän tilanteesta saavat mut näkemään punaista. Valitettavan harvoin ammattiurheilijoiden kiinnostus pyörii myös yhteiskunnallisissa aiheissa, nytkin siellä pojat puhuvat tietämättä mitä maailmalla tapahtuukaan. Veikkaan, että toimittaja on ollut tietoinen kommentoijien tietämättömyydestä, ja raflaavimmat kommentit on poimittu artikkeliin. Voiko ketään pakottaa valveutuneeksi? Olen usein kritisoinut keskustelukulttuurin vaimentamista, mutta...
Jääkiekko lajina ylipäätään kiukuttaa mua tällä hetkellä paljon. En tiedä kenen joukoissa seistä näissä loppukesän Stanley Cup-mittelöissä. Chicago putosi eilen aamulla, Columbus ja Carolina illalla. Vaikka niitä C-alkuisia joukkueita onkin vielä jäljellä, mä en valitse bandwagonia kirjaimen perusteella. Ja palatakseni Jokereihin, joukkueen nukketeatterimeininki on säälittävää. Päivänselvää, että kulisseissa naruista vetelee romanit ja vladimirit. Jos harmaat eminenssit ovat päättäneet, että sarja suljetaan Venäjälle, siinä ei auta pääomistajan kiertelyt ja kaartelut. Toi on sellanen sotku mistä ei ole oikein mitään kunniallista ulospääsyä. Kuka keksikään sotkea urheilun politiikkaan?
Myös Venäjä kiukuttaa. Siellä vahingossa tiputaan ikkunoista, maistellaan myrkkyä ja paneudutaan toisten asioihin Taalasmaan Ullan innolla. Venäjä on ihana maa, tavallinen kansa on yltiöystävällistä, mutta johtaminen ja politiikka on ollut jo kauan ihan perseellään. Tällä hetkellä en matkusta edes Esplanadille, viime Venäjävisiitistä on jo useampi vuosi aikaa, mutta suunnitteilla on muutamakin ekskursio, enkä ole vieläkään suostunut hautaamaan toiveitani junailusta Siperiassa. Olisiko henkilökohtaisesta matkustusboikotista Venäjälle mitään hyötyä? Oma kaksinaismoralismi on suorastaan huvittavaa: dumaan vähintään mielessäni Emiraatteihin matkustavat ihmiset, mutta eihän oma matkustelunikaan kestä etiikkapoliisin lähempää tarkastelua.
Tiedostavuuden puutetta on myös kasvomaskin käyttämättömyyteni. Se hävettää. En yleensä liiku kotoa minnekään, joten en ollut ajoissa hamstraamassa kangasmaskeja. Nyt, kun maskeja kohtaan on suuri suositus, niitä ei löydy lähistöltä. Nettikauppatilausten toimitusajat venyvät venymistään. Onko mun tarpeellista lähteä jahtaamaan maskia kissojen koirien kanssa, jos kotoa poistumiseni on olematonta? Kertakäyttöinenkään ei ole mulle vaihtoehto.
Join tänään aamuteetä pihapenkillä, auringonpaisteessa, tuulen tuoksussa saattaa aistia saapuvan syksyn. Kävin katsomassa eilen kissanpentuja. Mars oli viime yönä kirkas, ja planeetan punaisuuskin ihan paljain silmin havaittavissa. Kävelin päivällä lähes kuuden kilometrin lenkin vain kahdella pysähdyksellä, tästä se polvi paranee. Kävelymusiikkina Kake Randelinia. Mulla ja poikaystävällä on tänään treffit Teurastamolla. Kaikki on hyvin.
Vaan mitä tapahtuu Valko-Venäjällä?
tiistai 11. elokuuta 2020
Valko-Venäjä, tuo ainoa Euroopan maa jossa kuolemanrangaistus on vielä voimassa. Kuvat Valko-Venäjältä esittävät liioiteltua voimankäyttöä. Valko-Venäjällä on osoitettu mieltä pitkin kesää presidentinvaaleihin liittyen. Maata on hallinnut 26 vuotta putkeen sama yksinvaltias presidentti, Aljaksandr Lukašenka, joka nyt sunnuntaina voitti vaalit 80 prosentin ääniosuudella. Aina sama jätkä. Näihin vaaleihin oli kansainvälisiltä tarkkailijoilta pääsy kielletty. Vilpistä on nostettu kansainvälisellä tasolla esille varteenotettavia epäilyitä, ja muutosta haluava kansa protestoi kaduilla puhelimen taskulamppua heilutellen. Virkavalta laittaa vastaan väkivalloin. Tuhansia ihmisiä on pidätetty, satoja kadonnut, mahdollisesti useita kuollut. Vankilat ovat täynnä, joten mielenosoittajia on teljetty erinäisiin aitauksiin.
Lukašenkan vastaehdokas, Svjatlana Tsihanouskaja, on joutunut lähtemään maanpakoon. Hänen lapsensa ovat olleet maanpaossa jo pidemmän aikaan. Useiden lähteiden mukaan oppositio olisi voittanut nämä vaalit ilman hallinnon vaalivilppiä. Tsihanouskaja asettui ehdolle toukokuun lopussa, kun hänen korruptiota paljastanut miehensä vangittiin poliittisista syistä. Protestoiva kotiäiti on saavuttanut kesän mittaan etenkin nuoremman väestön parissa suuren kansansuosion. Äänestysaktiivisuus sunnuntain vaaleissa oli huomattavasti korkeampaa kuin tavallisesti, ja aktiivisuus on tutkijoiden mukaan satanut suoraan opposition laariin. Näissä vaaleissa tultiin eteenpäin paljonkin: aina valkovenäläisvaaleissa ei ole ollut oppositioehdokasta lainkaan.
Ylen kirjeenvaihtaja taustoittaa muutama tunti sitten julkaistussa artikkelissaan, kuinka arat valkovenäläiset olisivat valmiita vallanvaihtoon. Pysäyttävintä artikkelissa oli mielestäni kahden Moskovassa äänestämässä käyneen valkovenäläisen kommentti Venäjälle muutoistaan: "Tullessamme Venäjälle oli kuin olisimme saapuneet demokratian ja sananvapauden mallimaahan." Miettikää, VENÄJÄ demokratian ja sananvapauden mallimaa? Mua kylmää ihan ajatellakin millainen tilanne Valko-Venäjällä on ollut kaikki nämä vuodet, ja kuinka olen sulkenut siltä silmäni. Minä ja moni muu.
Millaista elämä sitten on tällä vuosituhannella Lukašenkan Valko-Venäjällä? Käsiteltiin aihetta vuosia sitten lukion venäjäntunnilla, ja ymmärrykseni mukaan eteenpäin ei juurikaan ole menty. Siellä puhutaan edelleen viisivuotissuunnitelmista ja kolhooseista. Sananvapautta ei ole, kuten ei myöskään kokoontumis- tai yhdistymisvapautta. Elintaso on alhainen ja laskusuhdanteinen. Sukupuolten väliset palkkaerot ovat suuria, ja töissäkäyvä äiti on yleisesti halveksuttu. Ihmisiä katoaa. Toimittajia katoaa. Poliittisten vankien määrä lasketaan tuhansissa. Kuka tahansa voidaan pidättää tekaistulla syyllä. Vankilaolot ovat ihmisarvoa alentavat. Ihmiskauppa on yleistä. Valko-puna-valkoisen tasavallan lipun käyttäminen on kielletty - Lukašenka korvasi tasavallan lipun omalla lipullaan lähes ensi töikseen päästyään vallankahvaan.
Toivottavasti tietoisuus Valko-Venäjän tilanteesta kokee sometrendauksen. Tässä tarvitaan nyt kansainvälisen yhteisön painetta, vähintään uusien vaalien järjestämiseksi. Valko-Venäjälle tarvitaan tarkkailijoita, jotka pitävät huolta vaalien rehellisyydestä. Miten tasavalta voi kutsua itseään demokratiaksi, jos kansan tahtoa ei toteuteta? Totalitaristisia tasavaltoja on ollut ennenkin, niitä kauhutarinoita voi lukea historiankirjoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
