Kaikki on hyvin

Kaiken pitäisi olla hyvin. Sain eilen huojentavan tiedon lääkäriltä: polvea ei tarvitse leikata. Se on nyt musta itsestäni kiinni, mitä vaadinkaan jalan kantavuudelta. Mä heitän jo kärrynpyöriä ja juoksen spurtteja. Mulla on mahdollisuus leikkauttaa se koska vain, jos koen tarpeelliseksi parantaa sen kestävyyttä. Yleensä aina lääkärissä on saanut kokea vähintään painostusta laihduttamiseen ja rintojen pienennykseen, oli tulosyynä sitten tajuttomuus tai infektio. Vaan ei tällä kertaa, ja hoitohenkilökunta on ollut koko polviepisodin ympärillä muutenkin ihan mahtavaa. Kiitos Suomen julkinen terveydenhuolto!

Vaan voiko pessimisti olla ikinä mihinkään tyytyväinen? Se kiukkuinen ämmä sisälläni nostaa päätä vähän turhan usein. Mä toisinaan haluaisin olla niitä good vibes only-henkilöitä, joka kyselee spontaanisti mitä ihanaa tänään on tapahtunut, mikä on saanut hymyilemään. Sen sijaan mä hakkaan aggressioni näppäimistön kautta eetteriin, salamat ja ärräpäät sormista sinkoillen, kiukkukyyneleitä silmissä. Yleinen positiivisuus olisi varmasti henkisesti vähemmän kuormittavaa. Kaikki maistuu paremmalta sokerikuorrutuksella, paitsi suolakurkut. Olen testannut.

Jokeripelaajien kommentit Valko-Venäjän tilanteesta saavat mut näkemään punaista. Valitettavan harvoin ammattiurheilijoiden kiinnostus pyörii myös yhteiskunnallisissa aiheissa, nytkin siellä pojat puhuvat tietämättä mitä maailmalla tapahtuukaan. Veikkaan, että toimittaja on ollut tietoinen kommentoijien tietämättömyydestä, ja raflaavimmat kommentit on poimittu artikkeliin. Voiko ketään pakottaa valveutuneeksi? Olen usein kritisoinut keskustelukulttuurin vaimentamista, mutta...

Jääkiekko lajina ylipäätään kiukuttaa mua tällä hetkellä paljon. En tiedä kenen joukoissa seistä näissä loppukesän Stanley Cup-mittelöissä. Chicago putosi eilen aamulla, Columbus ja Carolina illalla. Vaikka niitä C-alkuisia joukkueita onkin vielä jäljellä, mä en valitse bandwagonia kirjaimen perusteella. Ja palatakseni Jokereihin, joukkueen nukketeatterimeininki on säälittävää. Päivänselvää, että kulisseissa naruista vetelee romanit ja vladimirit. Jos harmaat eminenssit ovat päättäneet, että sarja suljetaan Venäjälle, siinä ei auta pääomistajan kiertelyt ja kaartelut. Toi on sellanen sotku mistä ei ole oikein mitään kunniallista ulospääsyä. Kuka keksikään sotkea urheilun politiikkaan?

Myös Venäjä kiukuttaa. Siellä vahingossa tiputaan ikkunoista, maistellaan myrkkyä ja paneudutaan toisten asioihin Taalasmaan Ullan innolla. Venäjä on ihana maa, tavallinen kansa on yltiöystävällistä, mutta johtaminen ja politiikka on ollut jo kauan ihan perseellään. Tällä hetkellä en matkusta edes Esplanadille, viime Venäjävisiitistä on jo useampi vuosi aikaa, mutta suunnitteilla on muutamakin ekskursio, enkä ole vieläkään suostunut hautaamaan toiveitani junailusta Siperiassa. Olisiko henkilökohtaisesta matkustusboikotista Venäjälle mitään hyötyä? Oma kaksinaismoralismi on suorastaan huvittavaa: dumaan vähintään mielessäni Emiraatteihin matkustavat ihmiset, mutta eihän oma matkustelunikaan kestä etiikkapoliisin lähempää tarkastelua.

Mä haluaisin olla tiedostava matkailuni suhteen. Suututtaa, kun kuukauden päästä alkavaa johdantokurssia ei ole vieläkään virallisesti peruttu, vaikka korona jyllää Ateenassa noususuuntaisesti. Suututtaa, jos mä sinne ylipäätään aion lähteä, mun on pakko lentää. Ja tällä hetkellä näyttää, että suoria lentoja ei edes ole, vaan olisi pakko sortua välilaskuihin. Tuntuu pahalta vetää omat periaatteet viemäristä alas ja kerosiinina taivaalle. Koska kurssi on korvaamaton etu opintoihini, en tiedä onko mulla tahdonvoimaa kieltäytyäkään stipendistä nykytilanteessa.

Tiedostavuuden puutetta on myös kasvomaskin käyttämättömyyteni. Se hävettää. En yleensä liiku kotoa minnekään, joten en ollut ajoissa hamstraamassa kangasmaskeja. Nyt, kun maskeja kohtaan on suuri suositus, niitä ei löydy lähistöltä. Nettikauppatilausten toimitusajat venyvät venymistään. Onko mun tarpeellista lähteä jahtaamaan maskia kissojen koirien kanssa, jos kotoa poistumiseni on olematonta? Kertakäyttöinenkään ei ole mulle vaihtoehto.

Join tänään aamuteetä pihapenkillä, auringonpaisteessa, tuulen tuoksussa saattaa aistia saapuvan syksyn. Kävin katsomassa eilen kissanpentuja. Mars oli viime yönä kirkas, ja planeetan punaisuuskin ihan paljain silmin havaittavissa. Kävelin päivällä lähes kuuden kilometrin lenkin vain kahdella pysähdyksellä, tästä se polvi paranee. Kävelymusiikkina Kake Randelinia. Mulla ja poikaystävällä on tänään treffit Teurastamolla. Kaikki on hyvin.

Lähettänyt klo

Ei kommentteja

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)