Sain alkukesästä stipendin. Pääsisin nyt syksyllä opiskelemaan Ateenaan. Kuusiviikkoinen kurssi olisi käytännössä arkeologiopasteista manner-Kreikan kiertomatkailua. Tutuksi tulisivat lukuisat temppelit, pyhäköt ja maailmannapa. Istuisin illat parvekkeella kirjoittaen muistiinpanoja, vetäisin fetaövereitä, ja tähtäisin mahdollisimman usein mereen uimaan. Kokemuslistalta saisi vihdoinkin ruksittua opiskelijaelämän asuntolassa. Jääkaapissa olisi aina retsinaa. Ja Mythosta. Ja jogurttia, kun kerran Kreikassa ollaan. Vaan faktori nimeltä korona taitaa olla eri mieltä.
Koronaa nyt huomioimatta, tämä stipendi on suuri syy sille, miksi olen hylännyt kesän reilisuunnitelmat. Onko mitään järkeä suhata edestakaisin Euroopassa, kun samoille kulmille tullaan joka tapauksessa palaamaan? Tietenkin voisin kääntää reilisuunnitelmani nurin päin, Tanskasta Italiaan ja sieltä lautalla Kreikkaan. Mutta katsotaanko kotona hyvällä kolmen kuukauden poissaoloa? Miten koulun suhteen käy, saanko tehtyä etäopintoja raiteilta käsin? Joka tapauksessa toivoisin voivani matkustaa Ateenaan kurssilleni maata pitkin. Jos ei Italian kautta, niin sitten Baltian ja Balkanin halki. Ainakin Puolan, Serbian ja Bulgarian läpi pitäisi päästä Kreikkaan asti junalla, ja Puolaan asti bussilla.
Onko mitään järkeä hiihtää taudinraiskaaman Itä-Euroopan läpi, kahden kuukauden tavarat todennäköisesti vielä perässävedettävässä laukussa? En omista rinkkaa, enkä tiedä olisiko sille tässä elämässä niin paljoa käyttöä, että se olisi tarpeellinen ostoskaan. Toivoisin, että erilaiset lainauspalvelut laajentuisivat ja normalisoituisivat. Aina, kun olen yrittänyt jossain Facebookin ryhmissä kysyä lainaan jotakin tarpeellista, se on kuin tyhjille seinille huutelisi.
Kreikan koronatilanne on tällä hetkellä varsin hyvä, mutta ei ole sanottua etteikö tilanne voisi muuttua. Varsinkin nyt kun rajat ovat avattu ja toiset tuntuvat sahaavan pitkin maita ja mantuja vailla huolta huomisesta. Karanteenimääräykset eivät ole todellisia määräyksiä, enkä valitettavasti jaksa uskoa kaikkien noudattavan sitä vilpittömästi. Toinen aalto on ihan todellinen uhka, ja sen nostattaa ihmisten välinpitämättömyys. En heittäisi kauhean isoja todennäköisyyksiä sille, että koko stipendikurssia tullaan järjestämään. Sen näkee sitten syssymmällä.
Matkailun normalisointi ja matkustamisen ihannoinnin luominen on muutenkin varsin vastenmielinen ilmiö sosiaalisessa mediassa. Maalataan kuva että on pakko päästä satunnaisin väliajoin kauas Suomesta. Kuinka matkustaminen on henkireikä. Miten pitää ottaa edes viikonlopuksi äkkilähtö jonnekin toiseuteen. Tuntuu tyhmältä tulla hehkuttamaan omaa reissuani somessa, se kun voi näyttää ulkopuolisen silmissä just sellaselta pakko päästä lomalle mihin vaan pääsee ees Kreikkaan-hehkutukselta. Ja jonkun toisen mielessä voi herätä sellainen pakko päästä lomalle just Kreikkaan-haave. Olisinpa niin vaikuttaja, että saisin luotua siitä junamatkailusta haluttavaa. Kuinka päämäärä ei välttämättä olisikaan se tärkein, vaan painoarvoa voisi antaa itse prosessille, siirtymälle.
Kun aloitin yliopisto-opintoni, olin melko varma, etten tulisi tekemään päivääkään opiskelualani töitä. Mullahan oli jo työpaikka. Tarkoitus oli opiskella opiskelun ilosta, lukio oli mulle monivuotista pakkopullaa ja päätin, että jos kahlaan sen kunnialla läpi, tulisin jatkossa opiskelemaan vain itseäni miellyttäviä opintoja. Alaltani on sitä paitsi äärimmäisen vaikea työllistyä. Hakiessani mulla ei ollut mitään aavistusta millaisia opinnot tulisivat olemaan, hain kiinnostuksesta antiikin kulttuuriin ja klassilliseen arkeologiaan. Ja jossain vaiheessa arkeologia imaisi mennessään.
Lentomatkailua välttelevä minä sadattelee varsin usein tätä alavalintaa. Mikä määrä arkeologian kursseja tekee musta uskottavan klassillisen arkeologian opiskelijan, ja myöhemmin, klassillisen arkeologin? Meillä Helsingissä kun klassillinen arkeologia kattaa vain teoriaa. Oikeat arkeologian opiskelijat pitävät meitä ilmeisesti täysin huijareina. Voinko olla hyödyllinen arkeologian saralla minimaalisesti lentäen? Onko mestoille mahdollisimman nopeasti ehtiminen valttia? Varsinkin, kun Suomen kamaralta ei klassisen antiikin muinaisjäännöksiä löydy yhtään minkään kiven alta.
Olin Ateenassa viimeksi toukokuussa 2019 parhaan ystäväni Johannan kanssa. Vaikka tärkeimmät arkeologiset alueet tulikin nähtyä, paljon jäi myös näkemättä. Bysanttia, hellenismiä, uusklassismia. Haluan kokea Ateenan syksyn, nopean muutoksen täydestä kesästä eteläeurooppalaisen kosteaan koleuteen. Haluan päästä tuttuihin ravintoloihin. Ja kiivetä Lykabettos-vuorelle (voidaan ääntää likavittus) katsomaan auringonlaskua ja Ateenan talomerta. Miljoonia tuikkivia valoja. Jos ei tänä syksynä, niin toivottavasti ensi vuonna.
Ei kommentteja
Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!
Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.