Ikuinen hämärä, ainakin hetkeksi

Fonttivalinta <3

Polaariyö Inarissa alkaa lähipäivinä, ja esimerkiksi Utsjoella se on jo alkanut. Meillä etelässä varsinaista kaamosta ei edes koeta, mutta päivän lyhentymisen moninaisine vaikutuksineen lienee itse kukin huomannut jo arjessaan. Väsymystä, vetämätöntä oloa. Vireystila pakkasen puolella. Paratiisisaarten stock-kuvien tuijottelukaan ei auta, saati jo kuukausi sitten aloitettu D-vitamiinin tankkaaminen. Pakko vetää itsensä syvään päähän.

Vietin viime viikon Inarin erämaissa maksimoimassa hämäränsietokykyä. Auto oli lastattu filmikameralla, ystävillä, taikinajuurella ja äidin tekemillä villapaidoilla. Ei mitään laskettelukeskuksia, rinnebaareja tai kreisibailaamista. Vain tuntitolkulla golden houria, tähtitaivaan tiirailua toppavaatteissa lumihangessa maaten ja luonnon hiljaisuutta. Lautapelejä, kokeellista keittiötä ja saunamaratonia. Poroihin otimme menomatkalla vähän liiankin läheistä tuttavuutta. Onneksi Sodankylä-Inari -tienpätkällä sumun keskellä kököttänyt yllätysporo jäi läheltä piti -tilanteeksi.

Inarijärvi oli enemmän jäässä kuin olimme olettaneetkaan. Haaveeni avantouinnista varisivat, kun vedenhakuavannon hakkaamiseenkin meni ikä, järki ja terveys. Rasitusvammoista toipuminen ottaa aikansa, lihasrepeämistä puhumattakaan. Uhkarohkein meistä uskalsi luistella, itselleni riitti järvituntumaksi maisemien tuijottelu laiturilta käsin.

Mun viisi vuotta vanhan iPhone seiskan pimeäkuvat ei täytä nykypäivän standardeja rankalla kädellä muokattunakaan. Luonnonihme meinasi jäädä todistamatta, onneksi Evellä on olemassa tätä parempia kuvia.

Sentään sain ruksittua Lapin vaatimuslistaltani revontulet, vaikka kuvauskalusto ei saavuttanutkaan edes tyydyttävää arvosanaa. Vaan voiko olla kliseisempää Pohjolan kuvausta: saunankuumentama iho höyryää talvipakkasessa, on tähtikirkas yö, taivaan tulet värittävät taustan Otavalle ja niille muille vähemmän tunnetuille tähtikuvioille, ja saavat jäätyneen järven lumipeitteen kimmeltämään. Tarkemmin kuratoitu pyyhkeen väri, käteen pullo jotain Lappi-teemaista olutta ja mainoskuva olisi ollut valmis.

Maakuntamatkailunkin voi oikeutetusti kyseenalaistaa näinä aikoina. Itse tarvitsin irtiottoa ehkäistäkseni loppuunpalamista. Tällä hetkellä joskus kuusikin tuntia päivässä menee pelkästään etäluentoihin. Kun tähän lisää muun opiskelun kuten mahdolliset esseet, luentopäiväkirjat, ryhmäkeskustelut ja lähdekirjallisuuden lukemisen, vuorokaudesta saattaa kulua kaikki 24 tuntia opiskelun parissa. Ei ihme, että univelka on kasvanut ja jaksaminen on koetuksella. Koska omassa kodissaan ei pääse pakoon opiskelupaineita, on lähdettävä muualle. Ja tässä maailmantilassa (jonkun muun) oma mökki lienee niitä turvallisimpia paikkoja.

Enkä ollut ainoa, joka oli irtioton tarpeessa. Ihan jo mielenterveyden puolesta yksinasuvien ystävien on hyvä olla edes hetken verran tekemisissä muiden kanssa. Ollaan jo huolestuttavissa syvyyksissä, jos alkaa unohtaa miltä oma ääni kuulostaa. Hissimusiikin ja surkeiden itselaadittujen meemien täyttämän viikon jälkeen ainakin omalla kohdallani yksinolo taas maistuu.

Karanteeniahan tästä ilosta on luvassa. Se on tosin sen arvoista. Karanteeninomaisissa olosuhteissahan tämä kuluva vuosi on jo käytännössä vietetty. Ei mitään uutta muutaman tunnin auringon alla.

Tyttöjen pyjamabileet

Tiedättehän ne stereotyyppiset, amerikkalaiselokuvien välittämät mielikuvat siitä, mitä tyttöjen pyjamabileissä tapahtuu? Hihittelyä ja ihastuksista puhumista. Tyynysotaa, satiinialusvaatteita ja pullonpyöritystä. Kuin Siskonpeti-sarjan tunnarista.

Mulla oli tiistaina ensimmäinen kuumeeton päivä, joten keskiviikkoiltana uskalsi lähteä ulos. Oli muutenkin aika juhlia jälleennäkemistä! Koska päätös pyjamabileistä syntyi hetken mielijohteesta, vasta lähempänä iltayhtätoista, skumppaostosten sijaan päätettiin hoitaa juomapuoli niillä antimilla, mitä kaappien kätköistä löytyikään. Mun tapauksessani se oli vajaat pullot jekkua ja jallua. Very classy, indeed.

Pyjamabileistä loisti poissaolollaan kaikki jenkkikliseet. Kuten myös kasvonaamiot, kynsilakat ja muu teiniglamour. Sentään käytimme pyjamia, mikä on itselleni varsin poikkeuksellista. Sen sijaan kuunneltiin Genesistä vinyyliltä, katsottiin varhaisten tuotantokausien Pasilaa ja musikaalisesti lahjakkaat ystävät improvisoivat säveliä maailmalta. Kamppailin jälleen kerran mikropopcornien mysteerin parissa. Kuinka puolet pussista voi jäädä paukkumatta, ja vähintään neljäsosa paahtua harmaanruskeiksi?

Se, joka aluksi uhosi ettei väsytä sitten yhtään meni nukkumaan ensimmäisenä. Ilmeisen tyypillistä pyjamabilekäyttäytymistä. Itsehän tavoilleni uskollisesti paransin maailmaa läpi pikkutuntien aamuun asti. Kun puhelimen laturi unohtui kotiin, eikä hereillä ollut enää ketään, voi sentään esimerkiksi lukea Aku Ankkaa. Kylässä kaikella on uutuudenviehätyksensä.

Kun muutin vuodenvaihteessa poikaystäväni luokse, jouduin uudelleensijoittamaan lähes koko omaisuuteni. Mukaanlukien ihanan, 160 senttiä leveän jenkkisänkyni, jossa on henkilökohtaisesti jousitettu patja ja kehon lämpöön reagoiva petari. Sofia yhdisti sen omaan sänkyynsä, ja lopputuloksena oli lähes kolmimetrinen sänkyunelma. Varsin mainio paikka järjestää pyjamabileitä, lattialla nukkuminen kun on loppupeleissä koleaa ja epämukavaa.

Itselleni oma sänky oli juuri nyt parasta, mitä toivoa saattoi. Väkevien tissuttelu ehkä laimensi uneni laatua, mutta kokonaisuus oli silti positiivinen. Jotenkin mukavampi herätä omasta sängystä vieraassa paikassa, kuin vieraasta sängystä kotona. Kymmenessä kuukaudessakaan en ole vielä tottunut poikaystäväni sängyn irvikuvaan. Tämä lokakuun lopun aamu valkenikin pilvisenä ja selkäkipuisena. Aika totuttautua marraskuun mielentilaan ja päättymättömältä tuntuvaan pimeyteen. Olen jo varustautunut villasukin ja D-vitamiinilisin.

Aborteista, patriarkaatista ja Puolan tilanteesta

Olin ensimmäisen tuhannen joukossa allekirjoittamassa, kun Omatahto2020-kansalaisaloite julkaistiin kuukausi takaperin. Kansalaisaloitteen tavoitteena on muuttaa Suomen aborttilakia niin, että abortin voi saada sitä pyytämällä, ilman erillistä syytä. Pakko myöntää, itselläni ei ollut tarkkaa ymmärrystä Suomen aborttilainsäädännön tilanteen vertautumista Euroopan kentällä, enkä ollut aiemmin osannut edes ajatella lain olevan jotenkin epäreilu. Tässä näkyy oma helsinkikeskeinen kuplani: jos haluaisin abortin, minulla ei olisi vaikeuksia löytää nykylainsäädännön vaatimaa kahta lääkäriä, jotka puoltavat toimenpidettä.

Vaan mietitäänpä sittenkin, abortin saadakseni joutuisin tekemään tarkan selonteon ventovieraalle, miksi en halua osallistua synnytystalkoisiin, miksi tämä lapsi ei juuri nyt sovi elämäntilanteeseeni. Pikkupaikkakunnalla kohdalle sattuva vanhoillinen lääkäri voi alkaa arvostelemaan, tai jopa koko operaatio torppaantua, jos kahta aborttimyönteistä lääkäriä ei samasta terveyskeskuksesta löydy. Mielestäni ideaalitilanteessa raskaana olevalla on oikeus tehdä päätös, mutta myös lääkärillä halutessaan kieltäytyä tekemästä toimenpidettä, jolloin nainen jo alun alkaen ohjataan aborttimyönteiselle lääkärille. Kaikki lääkärit eivät ole kristillispoliittisia arvokonservatiiveja.

Päätöksen raskauden keskeytyksestä tulee siis olla raskaana olevan oma. Ei puolison, vanhempien, irtosuhteen tai yhdenkään poliitikon tai terveydenhuollon ammattilaisen. Ei yhdenkään äijänkäppyrän, jota aborttilaki ei edes koskisi. Naisella tulee olla itsemääräämisoikeus omasta vartalostaan. Kansalaisaloite on jo kerännyt yli 50 000 allekirjoitusta, joten se etenee eduskunnan käsittelyyn. Sen voi silti edelleen käydä allekirjoittamassa.

Vielä surullisempi tilanne EU-tasolla on Puolassa, jossa aborttilaki tiukentui juuri entisestään. Nyt abortti on Puolassa enää sallittu vain jos se on alkanut insestin tai raiskauksen seurauksena, tai on merkittävä uhka raskaanaolevan terveydelle. Vakavasti epämuodostuneen sikiön abortointi on nyt siis kielletty. Tämä tekee puolalaisnaisen itsemääräämisoikeudesta omaa kehoaan kohtaan käytännössä mahdotonta.

Kuten esimerkiksi tämä YLE:n uutinen linjaa, pieni vähemmistö kansasta olisi kannattanut tätä tiukentunutta lainsäädäntöä. Lainsäädäntö ajettiinkin läpi ilman parlamentin äänestystä. Nykypäivän Puola on oppikirjaesimerkki patriarkaatista, missä sedät uskontoa tekosyynä käyttämällä oikeuttavat naisvihansa. Olisiko aborttioikeus näiden setien itsemääräämisoikeudesta jotenkin pois? Ei olisi. Ei ihme, että siellä nyt protestoidaan. Aborttien laillistamisen puolesta Puolassa voi allekirjoittaa vetoomuksen.

Globaalissa mittakaavassa sekularisaatio ei tällä hetkellä vaikuta saavan jalansijaa. Olen itse havainnut meillä Suomessakin pienen, mutta radikaalin ääriuskovaisuuden nousemisen, jossa äänenkäyttäjät ovat vasta aikuisiällä tulleet uskoon. Siellä sitten huudellaan helvetin lieskojen koituvan halloweenin viettäjien kohtaloksi, ja niille, jotka kyseenalaistavat Raamatun todenmukaisuuden. Ero tavanomaiseen evankelis-luterilaiseen suomalaiseen on hurja. Ei puhettakaan aborttioikeuksista, sillä jo ehkäisy, jopa keskeytetty yhdyntäkin on syntiä. Ei väliä vaikka fiilikset droppaisi kun tuleva ihmistaimi on pakko saattaa aluilleen maan täyttämiseksi. Tiedän tapauksia, jossa uskoontulleella on rikkinäinen tausta, joten henkilö on ollut helposti manipuloitavissa radikaaleihinkin näkemyksiin. Hirvittää ajatella tulevaisuusnäkymiä Suomessa, mikäli ääriajattelun suosio kasvaisi.

Karu fakta on, että abortin saatavuutta heikentämällä niiden määrä tuskin kuitenkaan vähenee. Ei Puolassa, ei meillä Suomessa, eikä missään muualla. Tähän apukeinona olisi esimerkiksi seksuaaliterveyspalveluiden ja ehkäisyn saatavuuden parantuminen. Puolassa lähdetään vartavasten aborttimatkoille ulkomaille, mutta ovatko nämä hauskat pikku lomareissut koko väestön saavutettavissa? Laittomia abortteja tehdään epämääräisissä kotiolosuhteissa varmasti, ja nämä ovat hengenvaarallisia. Oikeuden turvalliseen aborttiin soisikin kuuluvan kaikille. Ja päätöksen tulisi olla yksinomaan sen kohdullisen osapuolen.