Italian ihanimmat

Campari Soda. Muistan, kun sain nuorempana jatkoilta mukaan pullon Camparia. Sitä litkittiin sitten jatkoseuralaisen kanssa jatkojen jatkoilla hampaat irvessä kyynel poskella, Tropic-appelsiinitäysmehuun lantraten.. Lempidrinkkini oli tuolloin Piña Colada, joten ihmekös tuo. Noista ajoista makuaisti on kehittynyt monessakin mielessä. Aperitiivikulttuuri on mieleeni, sillä voin puhtaalla omatunnolla käydä drinkillä valoisaan aikaan! Yksin matkustaessani en uskalla nuohota kapakoissa pimeän aikaan. Campari Sodan - tai italialaisittain Campari Spritzin parissa vierähti monta alkuiltaa.

Cinque Terre oli kallis. Ihan kiva budjettiversio on katuruoka. Varmaan joka kylästä sai kympillä tötteröllisen paistettuja mereneläviä. Ja niistä kieltäytyville ranskalaisia ja lihapullia.

Puccia. Parmassa humanistista tiedekuntaa vastapäätä oli mahtava pucciapaikka. Puccia on puglialainen pyöreä, pitamainen leipä, joka täytetään valinnaisilla kasviksilla, protskuilla ja juustoilla. Koruton paikka ei välttämättä vaikuta kovin kutsuvalta, mutta ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa. Työntekijä huiskii huumorilla täydellä pokerinaamalla leipien täyttelyn ja leikkaamisen lomassa. Ainakin mun nimi jäi hänelle mieleen jo ensimmäisen vierailun jälkeen, ja nimet väännettiin tarvittaessa italiaksi. Tää oli kuin yhdistelmä Starbucksia ja Subwayta: valitset haluamasi täytteet ja kuulet kutsuhuudon kun leipä on valmis. Kuulostaa nopealta, mutta odottelussa meni itse asiassa yllättävän paljon aikaa - vitsihuumoriesitys ilmeisesti kuului hintaan ja tekeminen ei ole aina järjestelmällisä. Pizzica la Voglia on paikka, jota ikävöin Parmasta kenties eniten.

Kuva ei tee oikeutta mitä ihanimmalle mozzarella-aurinkokuivattu tomaatti-munakoiso-rucola -puccialleni.

Maitoautomaatti herätti huvitusta yön pikkutunneilla Parmassa.

Junailu. Italiassa on ihanaa matkustaa junalla! Ratoja menee käytännössä rantaviivaa pitkin. Ja sympaattisten pikkukylien läpi. Liian moni valittaa kuitenkin usein, kuinka Italian junasysteemi on kaoottinen. Et voi suunnitella kaikkea toimimaan minuuttiaikataulussa, koska junat ovat aina myöhässä. Totta. Raiteita muutetaan viime tingassa. La Speziasta Parmaan matkustaessa juna tuli muutaman minuutin etuajassa raiteille. Istahdin, ja sain juuri rinkkani hattuhyllylle, kunnes konnari juoksee vaunun läpi ja huutaa, että juna lähteekin vastapäiseltä raiteelta. Säntään uuteen junaan, joka päättää lähteä useita minuutteja myöhässä.

Moni myös valittaa, kuinka italialainen junahenkilökunta on suorastaan raivohullua. Uhkaillaan poliiseilla ja muilla, syytetään rikolliseksi ja lisämaksuja annetaan mielivaltaisesti. Omien havaintojeni mukaan henkilökunta vain maksaa samalla mitalla. Kerran, kun unohdin leimata lipun, en esittänyt tyhmää turistia joka ei tiedä lipun leimaamisesta kuten moni muu tahallaan tai tahattomasti unohtanut teki ja alkoi korottaa ääntä. Pahoittelin ja myönsin olleeni ajatuksissani, leimaaminen ei vielä tule selkärangasta. Konnari kiitti rehellisyydestä ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Sen sijaan arrogantisti tai aggressiivisesti käyttäytyvää matkustajaa kohtaan ei nöyristellä.

Loppujen lopuksi mulla taisi olla enemmän myöhästyneitä kuin ajallaan saapuneita tai lähteneitä junia, mutta myöhästyminen ei ollut merkittävää. Kun malttaa katsoa täsmäävätkö junan numerot ja uskaltaa epävarmuuden hetkellä kysellä neuvoa kanssamatkustajilta tai henkilökunnalta, ei suurempia ongelmia tule vastaan. Perille pääsee aina.

Puutarhassa

Kotipuutarhassa kasvaa vain tomaattia, ruusupapuja, raparperiä, minttua ja timjamia. Rucola vetelee tällä hetkellä viimeisiään. Sitruunamelissa kasvaa kasvattamatta, oikeastaan myös se raparperi. Manan majoille ovat siirtyneet basilikani, ilmasipulini, rosmariinini, valkosipulini sekä korianteria. Viherpeukalollani ei juhlita.

Toista se on äitini luona, jossa tuntuu menestyvän kaikki. Hänellä on toki isommat tilukset ja alan koulutus, mutta ehkä myös hellempi ote, joka takaa tyydyttävän lopputuloksen. Eletään sadonkorjuun aikaa, ja korjattavaa riittäisi päiväkausiksi.

Satokaudessa on jotakin palkitsevaa. Pienet taimet ovat kokeneet muodonmuutoksen voimakkaiksi, satoa tuottaviksi kasveiksi. Maan armosta kasvaneet. Vaeltelen äitini ryytimaassa kuin omassani. Kaikkea ei voi syödä, mutta saanpahan laajentaa omaa kasvitietouttani. Ja saan syödä yhdeksää väriä päivässä.

Aikana, jolloin pippuri oli vielä arvossaan, krassia kutsuttiin köyhän miehen pippuriksi. Itse koen krassin maun rikkaampana, ja pippurisuudenkin tunnistaa. Portulakka puolestaan toimii suolana. Olen jo pidemmän aikaa antanut äidille lahjaksi kasveja ja siemeniä, ja vihannesportulakka oli tämän kevään löytö Hyötykasviyhdistykseltä. Ei epäilystäkään etteikö se olisi menestynyt äidin puutarhassa. Minulle uusi tuttavuus olivat hunajamarjat, jotka ovat saaneet kasvaa vuosia rauhassa pihan suojissa. Nyt ne ovat alkaneet tuottaa hedelmää! Tämä oli rakkautta ensi maistamisella.

Viinimarjojen ystävä en sen sijaan ole. Poimin, koska ne ovat heleässä punassaan, läpikuultavuudessaan ja kiiltävyydessään uskomattoman kauniita. Ehkä totun joskus makuunkin, viidennensadannen maistelukerran jälkeen. Nyt ne menevät pieninä annoksina. Uskon viinimarja-antipatiani johtuvan lapsuustraumasta, kun kaikki mehut pilattiin niillä. Tai aronioilla. Tästä syystä en keitä itsekään sekamehuja.

Pavut tulisi aina ryöpätä. En tiedä koskeeko ryöppäyspakko myös näitä peukalonkynnen pituisia palkoja, mutta en ole uskaltanut ottaa riskiä. Vedenkeittimen siirto tulille tärvelee hieman salaatti-illalliseni seesteisyyttä.

Sain ruokamyrkytyksen kaupan valmissalaatista pari vuotta sitten, ja sen jälkeen olen kammonnut ja jopa vältellyt lehtisalaattia. Mikä oivallus olikaan, kun tajusin, että salaatti ei ole yhtäkuin vihersalaatti. Ei sitä tarvita! Nyt voi taas nauttia kotikasvattamon kesän antimista!

Värikkään kesäsalaattini pohjalla on rucolaa, krassia ja punamangoldia. Lisäksi seassa on ilmasipulia ja vihreitä sekä tummanvioletteja tarhapapuja. Makeutta antavat sokeriherne palkoineen sekä hunajamarja, punaviinimarja hapokkuutta. Kukkaiskoristeet ovat krassia, kurkunkukkaa ja ruiskukkaa.

Miksi en lennä?

Lentomatkailun välttäminen on asia, josta Instagramini viestilaatikko käy ajoittain kuumana. Olen saanut jo pari vuotta keskustella tuttujen ja tuntemattomien kanssa asian tiimoilta, eikä konflikteiltakaan ole vältytty. Ajatus nostattaa tunteita! Mun on toivottu perustelevani kantaani enemmänkin instastoorien puolella, mutta koska en ole luonteva höpötellessäni videolle ei-spontaanisti, koin paremmaksi kirjoittaa asiasta sen sijaan postauksen tänne blogin puolelle.

Luovuin lentämisestä ennen kaikkea ilmaston vuoksi. Halusin rajoittaa matkustelua vapaaehtoisesti. En usko, että kaikkea vastuuta voi kuitenkaan sysätä yksilöille. Riittävän moni ei ole valmis vapaaehtoisesti luopumaan lentämisestä. Kannatan ehdottomasti lentoveron käyttöönottoa, sillä tarvitsemme myös rakenteellisia uudistuksia. Jos valtio investoisi junainfrastuktuuriin lentotukien ja verohelpotusten sijaan, useampi ihminen matkustaisi kiskoilla yhteyksien parantuessa ja junalippujen hintojen laskiessa lentolippujen hinnan vastaavasti noustessa. On suorastaan järkyttävää, että lentokerosiini on edelleen verovapaata!

Vaikka fossiilisten polttoaineiden haitallisuudesta ja käytön rajoittamisesta on puhuttu vuosikaudet, mitkään konkreettiset toimet eivät ole kohdistuneet lentoyhtiöihin. Miksi lentoliikenne ei osallistu ilmastotalkoisiin? Kuinka rankasti muita polttoaineita verotetaankaan, jopa biopolttoaineita! Maksamme veroja ruokakauppakäynnistä, muttemme lentämisestä. Ja kumpi näistä olikaan elämiselle välttämätöntä? Käsittääkseni lentokerosiinin verovapaudesta päätettiin hieman toisen maailmansodan päättymisen jälkeen "kansainvälistymisen hengessä". Uskoisin, että kansainvälistyminen on ehtinyt näinä vuosikymmeninä jo hyvälle tolalle.

Veikkaan, että verotuksessa piilee myös osasyy siihen, miksi junamatkailu vaikuttaa kalliimmalta kuin lentomatkailu. Junalipusta pääsee maksamaan veroja, mutta lentolipusta ei. Ja koska lentäminen on niin halpaa kuin se on, junamatkailu tuntuu kalliimmalta tähän verrattuna.

Seuraavaksi otteita kommenteista, joita olen saanut Instagramissa maata pitkin matkustamiseen liittyen. Omat vastineeni eivät ole aina menneet sanasta sanaan, mutta mielipiteeni asioista ei ole muuttunut.

Aina voi maksaa kompensaatiot lentämisestä, jos ei ole köyhä.

Kompensaatioiden maksamisen ei tulisi olla ensimmäinen keino ja automaatio. Mä suhtaudun hyvin skeptisesti lentokompensaatioihin, sillä käytäntöjä on runsaasti eikä toiminta ole aina läpinäkyvää. Jos korvauksena tekemästäni lennosta istutetaan kolme puuta periferiaan, kuka valvoo ettei vierestä kaadeta samalla kuutta? En myöskään pidä siitä, että jatketaan ylikuluttamista kompensoimalla kaiken rahalla.

Olet lentänyt joskus itse, miksi minä en saisi?

Tämän takia en saarnaa asiasta sen enempää. En sano, että kukaan ei saisi lentää enää koskaan. Mä en omasta mielestäni tuputa elämäntapaani ystävilleni, saatan toki pitää sen keskustelussa läsnä muistuttaakseni vaihtoehdoista.

Lyhyellä lomalla ei voi kuluttaa suurinta osaa päivistä junassa kököttämiseen, että pääsee edes perille.

Lyhyellä lomalla voisi mielestäni matkustaa jonnekin lähemmäs. Jos haluaa rannalle mutta ulkomaille, lähellä on esimerkiksi Gotlanti. Mä en itse mieti kuluttavani päiväkausia matkantekoon, koska ne päiväkaudet ovat täynnä taukoja vieraissa kulttuureissa. Mulle matka alkaa jo junassa, ei kun olen perillä siellä reissun kauimmaisessa paikassa.

Laivojen päästöt ovat huomattavasti suuremmat kuin lentämisen. Olisi fiksumpaa lentää Tukholmaan jos haluaa aloittaa sieltä reissun.

Tämäkään ei ole sääntö, että laivaliikenne olisi automaattisesti saastuttavampaa. Mä en halua toistaiseksi tukea yhtään lentoyhtiötä, koska toimintaa ei haluta kehittää ympäristöystävällisemmäksi. Laivayhtiöt ovat alkaneet tehdä jo jotain, varsin ympäristöystävällinen vaihtoehto on käyttää nesteytetyllä maakaasulla kulkevia uusia lauttoja. Esimerkiksi Turusta Tukholmaan liikennöivillä Viking Gracella ja Viking Glorylla päästöt ovat keskimäärin 8 kiloa matkustajaa kohden. Vertailun vuoksi päästöt lentämällä Helsinki-Vantaalta Arlandaan olisivat 59,6 kiloa matkustajaa kohden, ainakin ICAOn laskurin mukaan.

En ole päässyt neljään vuoteen ulkomaille, koska...

Milloin matkustamisesta on tullut ihmisoikeuteen verrattavissa oleva asia? Sellaisella tunteella jotkut ovat heti huutelemassa, kun varovasti yrittää kysyä miksi se matka on tarpeellinen. Kun Suomessa ei ole mitään kiinnostavaa! Ilmastokin on kamala, matka parempaan on ihan ansaittu!! Jep, kohta se ilmasto vasta kamala onkin täällä Suomessa.

Tuupovaaran Tarjan vuosittaista Malaganreissua isompana ongelmana pidän niitä ihmisiä, jotka eivät edes harkitse muuttavansa runsaita matkailutottumuksiaan. Että hups vaan, palasin eilen kotiin, mutta tuli ostettua huomiselle uudet lennot koska mä voin!

Jossain vaiheessa matkustamisen suhteen on tapahtunut arkipäiväistyminen hintojen laskettua ja saatavuuden parannuttua. Lapsuudessa matkustimme perheen kanssa harvoin kahta ulkomaanmatkaa enempää vuodessa, joskus ei ainuttakaan. Nykyään useampi ulkomaanmatka tuntuu olevan suorastaan normi.

Lentäminen ei koskaan lopu, joten miksi tinkiä kuitenkin suhteellisen pienestä mukavuudesta, jossa tekee hyvää tukemalla turismia? Oma maailmankuvasi on suppea kun et matkusta kauas.

En koe, että matkailu on ainoa keino avartaa maailmankuvaa. Itse tykkään esimerkiksi ottaa selvää jonkun alueen ruokakulttuurista, ja yrittää loihtia kotioloissa minulle uuden keittiön antimia. Tai keskustella kulttuurin x edustajan kanssa ajoista ja tavoista. Luen paljon ja virtuaalimatkailen.

Itsensä ajatteleminen hyväntekijänä on helppoa, mutta kuinka moni oikeasti ottaa selvää kenelle rahat menee? Jos majoittuu keinotekoisessa lomakylässä monikansallisessa ketjuhotellissa, paikallisille jää käteen ehkä ne pienet palkkatulot turistien palvelusta. Vaikka joisi altaalla kymmenen daiquiria päivässä!

Lisäksi, mikään elinkeino ei ole ikuinen. Vaarini oli viilari, mutta vähissä ovat hänen ammattikuntansa työt tänä päivänä. Mitä käy turkistarhaajille, kun ammatinharjoittaminen toivottavasti pian kielletään? ? Lentäminen voi ihan oikeasti joskus loppua, kun ollaan ilmastokriisin kanssa siinä pisteessä, että monet paikat ovat elinkelvottomia. Nämä ovat kauhuskenaarioita, mutta mielestäni jokaisen tulisi ne tiedostaa.

Mielestäni ihmisten olisi ylipäätään syytä muuttaa ajatustaan siitä mikä on loma. Jos vapaata on neljä päivää, tarvitseeko ehtiä kovin kauas? Miksei matka voisi alkaa jo rautatieasemalta? Voisiko reissuja yhdistää?

Lentäminen on länsimaisten, yltäkylläisyydessä elävien ihmisten etuoikeus. Sen suosioita selittää varmasti ihmisten sisäänrakennettu mukavuudenhalukkuus. Itsekkyys. Valitettavasti ilmastonmuutoksen myötä joudumme lähiaikoina kaikki tinkimään mukavuudesta! Emme voi enää kauaa pitää yllä nykyistä elintasoamme, koska planeetta ei kestä sitä. Ja taistelussa ilmastonmuutosta vastaan tarvitaan nopeampia toimia.

Mitä väliä sitten lentoliikenteen päästöillä ylipäätään on? Nehän ovat vain muutama prosentti kaikkien päästöjen globaalista kokonaiskertymästä. Maailman mittakaavassa lentäminen on hyvin pienen porukan luksusta, joka aiheuttaa kuitenkin suuret päästöt. Asukaslukuun suhteutettuna suomalaisten lentopäästöt ovat maailman toiseksi suurimmat. Yksilötasolla lentämisen osuus hiilijalanjäljestä on huomattava. Siksi juuri meidän tulisi kiinnittää huomiota lentomatkailumme tarpeellisuuteen. Harvemmin lentäminen on välttämätöntä.

Totaalikieltämisen sijaan lentoliikennettä tulisi ohjata kehittämään ympäristöystävällisempään tekniikkaan ja/tai biopolttoaineisiin. Suurten matkustajamäärien sijaan  lentoliikenteen kokoluokka voisi olla kestävää kehitystä tukeva. Matkustajamäärä hajaantuisi muihin kulkuneuvoihin, ja maata pitkin matkustaminen lisääntyisi.

En lennä, koska olen havainnut pystyväni hoitamaan oman tarpeellisen ja tarpeettomammankin matkailun muilla tavoin. Iloitsen keskustelusta, jota nykyisin käydään lentämisen ympärillä. Ja iloitsen siitä, että lentämiselle pohditaan vaihtoehtoja. Koska asioista pitää pitää meteliä, jos haluaa nähdä muutoksen tapahtuvan.