Henna

Liian isot kakkupalat ovat ihan mun juttu. Teoriatasolla kun olen omasta mielestäni ihan kamalan hyvä about kaikessa. Käytäntö on sitten ihan eri juttu. Tällä kertaa haukkasin ihan liian suuren palan hennakakkua.


Eihän hennatatuoinnin tekeminen voi mitenkään olla vaikeaa. Ei tarvitse kuin pursottaa ruskeaa mönjää pitkin kättä ja odottaa. Tilasin itselleni palkinnoksi hennatatuoimisen aloituspakkauksen. Kun postista tuli tällainen jauhekirje (joskin ihastuttavan kissamainen), olisi fiksuin jo luovuttanut:

Mä en ole fiksu enkä varsinkaan luovuttajatyyppiä, joten ensimmäisenä vapaapäivänä hennatahnan tekoon. Ohjeet olisi ainakin kannattanut lukea etukäteen, tahnan kun tulee antaa tekeytyä päivän tai pari. Niinpä itse sotkeminen tapahtui vasta kolmantena vapaapäivänä. Onneksi aikaa on.

Piirsin huultenrajauskynällä jonkunnäköisen suunnitelman käteen, joka eli aika reippaasti itse taiteilun aikana. Ja olisinpa ollut kaukaa viisas ja valinnut suoraviivaisemman kuvan. Mun kädet tärisevät aina kuin hardcorenikotinistilla, kahvilassakaan en saa kannettua kahvitarjotinta läikyttämättä kahvia. Itkuhan siinä meinasi päästä kun viivat ja pisteet eivät taipuneetkaan just niinku mä haluan.

Pari-viis beetasalpaajaa naamariin ja rauhallista hengitystä. Ei sen tarvitse olla niin priimaa. Se saattaa olla ehkä ihan hyvännäköinenkin, kun tahna poistetaan. Söhrin suunnitelman loppuun ja tylsistyin odotellessani tahnan kuivumista. Ai että kun noi luonnokset kuultavat kivasti tuolta tahnan alta. Käsi näytti aikasta epämääräiseltä. Mulla ei myöskään ole minkään valtakunnan symmetriatajua, ja unohdin lehtiruodit ja pistejonot mandalan vasemmalta puolelta. En edes huomannut asiaa, ennen kuin joku kommentoi instassa että on muuten aika paska tekele. Niin on, kiitos palautteestasi!

Seuraavana päivänä rapsuttelin tahnan irti, ja ihailin lopputulosta. Parhaiten väri oli tarttunut sormiin, huonoiten ranteeseen. Ranteessa kun väriä oli muutenkin tosi ohuita viivoja. No, ehkä se vielä tummuu päivän tai parin kuluessa. Aina sanavalmis Väinökään ei uskaltanut antaa mitään kommenttia tuosta. Ehkä se tosissaan on niin kamala. Täplien olisi pitänyt olla pyöreämpiä, viivojen yhtenäisempiä ja muotojen symmetrisimpiä. No, itselleni se kelpaa. Kun ei koko nainenkaan ole niin justiinsa, ei väliaikaisten ihokoristeidenkaan tarvitse olla.


Mä ajattelin että hennatatuoiminen olisi joku neulomisen tai mandaloiden piirtelyn kaltainen rentouttava harrastus, mutta tärisevät kädet ja aaltoilevat viivat vetivät hetkessä stressitason punaiselle. Tämä harrastus taitaa jäädä kertakokeiluksi. Jatkossa hankkinen hennani ihan asian osaavilta artisteilta.