Viimeinen ehtoollinen

Reilut neljä vuotta sitten Itävallassa äiti pamautti pöytään kattilallisen kurpitsakeittoa, katsoen iloisena kuinka tyttö syö. Vielä neljä vuotta sitten mä olin nirso kuin mikä. En pitänyt itseäni ruuanlaittajaihmisenä, en suostunut valmistamaan itse mitään, mikä vaatisi pilkkomista tai paistinpannua. En ymmärtänyt itävaltalaista keittiötä, knödelithän ovat ällöttävä juttu. Kamoon, nyrkinkokoinen taikinapallo gulassikastikkeella? Vielä enemmän oli ruokia, joista en kehdannut imagosyistä pitää. Kaikki ihanat wieniläisleivokset, sacherkakut, wieninleikkeet, rasvaa ja kaloreita. Yäk en syö.

Kurpitsakeitto oli käänteentekevä kokemus, itävaltalainen ruoka saattoi olla myös hyvää! Ja niin reilut neljä vuotta sitten, tunti ennen Suomeen paluuta, äiti kutsui mut nauttimaan viimeistä ehtoollista. Kurpitsakeittoa.

Lähikauppaan oli tullut isoja, pyöreitä ja oransseja talvikurpitsoja. Halloweenkurpitsoja. En voinut olla ostamatta. Vaan legendaarisen keiton resepti oli saatava. Sen, mikä maistui syksyltä ja Alpeilta ja viimeisiltä hetkiltä. Onneksi äiti kertoi salaisuuden. Jonka minä levitän nyt eteenpäin.

Kürbissuppe, wie in Österreich

n. 800 g kurpitsaa

1 sipuli

1 rkl voita

1 rkl sokeria

1 rkl jauhoja

7,5 dl kanalientä

n. 5 cm inkivääriä

1 tl currya

1 tl juustokuminaa

1 tl jauhettua muskottipähkinää

1 tl chilihiutaleita

2 dl kermaa 
suolaa ja pippuria

Kas, eikös olekin reseptin täydeltä kivoja noin-arvoja? Mun kolmikiloisesta kurpitsasta tuli 1030 grammaa käyttökelpoista kurpitsanmaltoa ja äidin mukaan se oli ihan hyvä tuon liemen suhteille. Yritin myös tiedustella inkiväärin kokoa, vastaus oli vain "mitä paksumpi se viisisenttinen pala on, sitä inkiväärisemmältä se keitto maistuu." Kanalientä ihmettelin, mutta äidin mukaan se on ehdoton, enkä tuota sääntöä uskaltanut kyseenalaistaa. Koska mä en usko mausteseoksiin, korvasin curryn hienontamalla morttelissa minimaalisen määrän sinapinsiemeniä, laakerinlehteä, korianterinsiemeniä, kanelia, kardemummaa ja kurkumaa.

Koska mä halusin tarjoilla keiton suoraan kurpitsasta, kurpitsa oli koverrettava. Brutaali, sotkuinen ja aikaavievä prosessi. Otin suoraan terävän sahalaitaveitsen tuohon hommaan, ja yritin leikata hattua irti. Pienellä vaivannäöllä tässä onnistuttiin. Koska kurpitsansiemenet ovat hyviä ja terveellisiä, päätin ottaa ne kaikki talteen ja paahtaa keiton kaveriksi. Poistin pääpiirteittäin pehmeän rihmaston, ja leikkasin kurpitsanmallon erinäisen kokoisiksi paloiksi.

Kuorin ja pilkoin sipulin ja raastoin inkiväärin, jonka jälkeen kuullotin niitä kattilassa voissa. Lisäsin sokerin, kurpitsakuutiot ja jauhot, annoin paistua ehkä minuutin miedolla lämmöllä. Lisäsin kanaliemen ja mausteet, annoin kiehua puolisen tuntia kannen alla miedolla lämmöllä. Soseutin keiton, lisäsin kerman ja kuumensin kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.

Kippasin keiton takaisin koverrettuun kurpitsaan. Olin paahtanut kurpitsansiemenet tämän ohjeen mukaisesti keiton kiehumisaikana, ja tarjoilin niitä keiton kanssa. Leipasin myös vartissa pienet epämääräiset pikasämpylät, koska leipä ja keitto ne yhteen soppii! Itävallassa kurpitsakeitto tarjoillaan kurpitsansiemenöljyllä, taitavat kurpitsabaristat luovat öljyllä ties mitä tummanvihertäviä kukkaköynnöksiä ja eiffeltorneja keiton pinnalle. Mäkin hei ihan oikeasti yritin tehdä kurpitsansiemenöljyllä jotain tribaalia tohon, mutta lopputulos oli... Dalimainen?