Svante

Meidän arkeamme on vahvistanut pian puolitoista vuotta musta poikakissa nimeltään Svante Tšernobog von Fyffendahl. Svante on granilainen vahinkolapsi, hänen arveltu isänsä on mitä todennäköisimmin naapurin Gandalf. Me halusimme viedä Svantelta tämän kohtalon ja leikkautimme kissan heti kun se oli suositeltavaa. Vaikka Svante eunukki onkin, luonteen hurjuuteen se ei ole vaikuttanut millään tapaa.

Mymmelin hieman yllättävänkin poismenon jälkeen keväällä 2020 olo oli pitkään ontto ja vaikea. Jotain puuttui. Koti ei ole koti ilman kissaa, sanotaan. Mymmeli oli jotakin kissan ja huonekalun väliltä kaikessa lempeydessään ja rauhallisuudessaan. Mymmeli lähinnä makasi sohvan selkänojalla ja muistutti posliinikoristetta. Kehräsi kuin kilparukki ja osoitti rakkauttaan. Mymmeli oli aivan mahdottoman kiltti kissa. 

Kehrää toki Svantekin - mutta ei pyyteettömästi. Kun ihminen, yleensä puoliso, astuu kohti eteistä, Svante aloittaa kehräämisen ja kiehnäämisen. Tässähän olisi mahdollisuus päästä ulos! Ääni muuttuu kellossa (tai siis kissassa) jos ovet ei aukene. Alkaa oven raapiminen, äänekäs huutaminen ja hattuhyllylle kiipeily. Kissa kilisyttelee valjaita, emmekö me ihmiset nyt oikeasti ymmärrä hänen hätäänsä?

Mun puoliso on ehdottomasti Svanten lempiulkoiluttaja, mun kanssa Svante lähtee vain jos ei ole muuta vaihtoehtoa tarjolla. Nyt talvella ulkoilut jäävät onneksi maltillisiin aikoihin, mutta kesällä ei ole mitään rajaa. Svante nimenomaisesti ulkoiluttaa ihmistä. On turha kuvitella ottavansa kirjaa mukaan tai lähteä piknikille Svante muassaan. Vietti vetää jatkuvaan liikkeeseen kunnes tulee tarve jäädä joko möllöttämään tai väijyttämään. Siiliä, pupua, pikkulintua, käpyä. Kissan vietti ei kuitenkaan ole virittäytynyt hyökkäämiseen. Kyylääminen on kivempaa. Yhtäkkiä Svante säikähtää jotakin, ja alkaa hirveä juoksu sisälle. Svante on paitsi älyttömän vahva, myös nopea ja usein valjaiden maharemmi antaakin periksi kissan vetovoiman tieltä. Ehkä tämän takia olen se vähemmän mieluisa ulkoiluttaja. 

Svante on ehdottomasti älykäs kissa. Siinä missä Mymmeli oli melko hömelö ja laiska, Svantella riittää lihaksia, energiaa ja älliä. Yhdellä loikalla pystyy kevyesti siirtymään sohvan käsinojalta toiselle, vaikka siinä olisi ihminen välissä. Suljetut ovet saa auki hyppäämällä ja roikkumalla kahvasta (luojan kiitos ovelle, jossa on erillinen kupu painiketta suojaamassa!) Matot rullaantuvat spurttien voimasta. Svante istuu ja antaa tassua - ainakin niin halutessaan. Mutta Svante oli väärässä jonossa kun kärsivällisyyttä jaettiin. Harva leikki jaksaa kiinnostaa pitkään. 

Eikä hän ole motivoitavissa herkuillakaan. Svante eli pitkään raakaruualla, mutta jossakin vaiheessa mukaan astuivat raksut. Ne olivat alkuun kuin huumetta - kanapullat ja kivipiirat jäivät unholaan. Svante ei oikein halua ihmisen nähden syödä raakaruokaa, mutta yöllä kuppi useimmiten tyhjenee. Raksut hän syö aktivointipallosta, mutta varsin usein tämä aktivoituminen on mahallaan makaamista keittiön lattialla palloa laiskasti vieritellen, raksuja tassulla kaivaen. Sen sijaan kuivatut kanan kivipiirat hän kantaa aina olohuoneen matolle syötäväksi. 

On mielenkiintoista seurata Svanten suhtautumista leluihin. Virkkasin kissalle ensileluksi hiiren, joka sai ulkonäkönsä vuoksi nimekseen Norsupäästäinen. Norsupäästäistä Svante kanniskelee ja hautaa. Samoin muita etäisesti hiiren mallisia pienehköjä leluja, tosin nämä saavat osakseen myös jahtausta. Palloja ja jalan alle jääneitä palloja tietenkin heitellään ja vieritellään. Pienten pehmosushien ja tennispallojen kanssa painitaan raapimapuun yläkorissa - ja vain siellä. Sitten on Rotta. Svante suhtautuu Ikeasta ostettuun Rottaan jonkinlaisella rakkaudella kanniskellen sitä pitkin poikin ja käpertyen viereen nukkumaan. Mutta Rottakaan ei saa mennä raapimapuun yläkoriin. Siinä missä sushit, tennispallot sun muut vain tiputetaan alas, Rotan vahinkoputoaminen saa Svanten järkyttymään, Svante kun yrittää useimmiten kantaa Rotan alas hellästi niskavilloista. 

Meillä ei ole yhtään paikkaa mikä olisi varsinaisesti kielletty kissalta. Kissan kun voisi ehkä opettaa välttämään paikkaa ihmisten valvovan silmän alla. Juoksemaan pakoon niskavillat hulmuten. Ja Svanten tuntien, kieltämällä niistä paikoista tulisi entistä mielenkiintoisempia.

Svante tietää tasan tarkkaan mikä on kiellettyä, ja käyttää tätä törkeästi hyväkseen huomiota saadakseen. Mua Svante herättelee repimällä perinneryijyä tai viherkasveja. Puolisolle vastaava on televisiossa roikkuminen, sen raapiminen tai nyt uusimpana oivalluksena tahallinen käveleminen näppäimistön kautta. Meistä kumpikaan ei oikein osaa vielä lukea Svantea, ja tuntuu ettei Svante itsekään tiedä minkälaista huomiota haluaisi. Johtoja olemme menettäneet muutamia, ja johdon hengellä uhkaaminen on yksi Svanten huomionkiristämiskeinoista. 

Olen viettänyt nyt joulu-tammikuussa tahdostani riippumatta paljon aikaa sängyn pohjalla pahoinvoiden. Svante asettautuu tarkasti jalkoihin, viereen, lähelle. Maadoittaa itsensä tassuistaan kiinni minuun, ja nukkuu rauhassa. Hän ei lyö lyötyä, vaan lohduttaa. Svantekin osaa olla halutessaan aivan mahdottoman kiltti kissa.