Mun ykkösvaihtoehtona oli palata samaan keskustakaksioon, mistä muutin ovet paukkuen Helsinkiin seitsemisen vuotta sitten. Odotin tätä paluuta jo jonkinsortin innolla: lähietäisyydellä olisi keskusta palveluineen. Olkoonkin, että palvelut ovat suppeammat kuin Helsingissä, olisi ollut kiva käydä lyhyen matkan päässä aamukahvilla, kauneushoitoloissa ja ravintoloissa. Lähistön lenkkimaastotkin olisivat vaihtelevampia. Haaveilin kahvista aurinkoisessa satamassa, talviuintimafioiden ulkopuolelle jääneistä avannoista ja jopa Radiomäki alkoi vaikuttaa houkuttelevalta.
Niinkuin usein mun elämässä, jos kehtaan innostua jostakin, se jää toteutumatta. Toissa viikolla menin katsastamaan asunnon kissakelpoisuuden. No, sehän osoittautui kelvottomaksi. Julkisivuremontti oli siirtynyt just eikä melkein ikkunan taakse. Kun ikkunat osoittavat tasan yhteen suuntaan, remonttia on vaikea sulkea Svante-kissan mielestä. Häntä kun ei mitkään verhot hidasta, ja ikkunoiden umpeennaulaaminen olisi turhan radikaalia, saattaisi toki olla perin lahtelaista. Joka tapauksessa, se kortti tuli katsottua nopeasti. Ei muuta kuin pinnat kuntoon sisältä ja ulkoa, ja asunto seuraavan sankarin riemuksi tai riesaksi.
Toinen vaihtoehto olisi ollut siirtyä viime kesänä vanhaan navettaan pykättyyn kesämökkiin. Tämä päätyi hylkäykseen nopeasti: en kestäisi järjissäni kahta-kolmea viikkoa talviaikaan keskellä ei-mitään. Vaikka navettarakennuksessa kaminat onkin, tekemisen puute olisi todellinen. Olisi joutunut opettelemaan lumitöiden tekoa päästäkseen vessaan. Tai edes eteenpäin ovelta. Kolmas vaihtoehto olisi ollut hotelli tai väistöasunto Helsingistä, mutta aktiivinen kissa tuskin viihtyisi ahtaissa tiloissa. Jotenkin tuntuisi järjettömältä pistää paljon rahaa koiran(kissan)kopissa asumiseen. Oli valittava budjettiratkaisu eli isän luo lapsuudenkotiin.
Järjestelyn positiivisia puolia on ehdottomasti mutteripannu, kahvinjuontikaveri sekä kylpyamme. Kerrankin joku syö mun tekemää ruokaa ja on juttuseuraa! Negatiivisia puolestaan hiljaisuuden puute, valtava määrä roinaa Svanten kiusana, sosiaalinen paine pukeutumiseen - sekä se kahvinjuontikaveri. On ollut hyvin vaikeaa sopeutua toisen ihmisen vuorokausirytmiin, ruoka-aikoihin ja rutiineihin. Kuri on käytännössä sama kuin lapsuudenkodissa, eikä pyjamassa pompita puolen päivän jälkeen, vaikka yöunet menisivätkin viheltämällä ohi. Koska en teininä tehnyt läksyjä lainkaan, isä ei ole ehkä ymmärtänyt mun tarvitsevan haudanhiljaisuuden voidakseni keskittyä kouluhommiin. Dedisten perävalot loistavat jo, tämä periodi taisi kaatua jo ennen kuin kunnolla alkoikaan.
No miksen sitten toteuta Lahtihaaveitani? Kun etäisyyttä keskustaan, satamaan ja jopa nykyisin lähikauppaan mitataan hehtometrien sijaan kilometreissä, eipä vain tule lähdettyä. Innostuminen on vaikeaa, ja veikkaan että paluu kotiin tehdään yhtälailla ovet paukkuen. Kunhan remonttiryhmä niin suo.
Ei kommentteja
Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!
Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.