Vintageshoppailu Berliinissä

Tämä on postaus, joka mun olisi pitänyt kirjoittaa jo elokuussa. Tätä toivottiin, kun instastooreissa metsästin shortseja, mutta esittelin kaikkea muuta bongaamaani kivaa. Onneksi mulla on vielä sijainnit ylhäällä ja kuvamateriaalia shoppailupäivistä, joten voin kirjottaa muutaman sanasen käymistäni liikkeistä.

Mun ostoslistalla oli vaaleat farkkushortsit. Omistan yhdet tummansiniset farkkushortsit, jotka unohdin pakata mukaan reissulleni, ja Italian loppukesässä varmasti tarvittaisiin shortseja. Täten vaaleat shortsit eivät jäisi Suomenkaan olosuhteissa käyttämättä. Löysin lopulta viidellä eurolla vaaleat farkkucaprit, jotka suunnittelin leikkaavani shortseiksi, mutta se jäi lopulta tekemättä.

Berliinissä on pitkät perinteet käytettynä ostamiseen. Sunnuntain kirpparit esimerkiksi Mauerparkissa, Neuköllnissä ja Arkonaplatzilla ovat käsite. Kaupungista löytyy niin huolella kuratoituja vintageliikkeitä, yhden vaatekappaleen kauppoja (jos tarvitset kimonoa, Aura-niminen liike löytyy Neuköllnistä!) kuin kirjavakuvioiseen kasarimuotiin erikoistuneita putiikkejakin. Spottailin useita satunnaisia rekkejä kadunkulmissa ja bussipysäkeillä täynnä vaatteita tasarahalla, ilmeisesti sissikirpparointi on ihan yleisesti tunnettu tapa. Listaan alle vierailemani vintageliikkeet osoitteineen.

V VINTAGE

Täällä oli paljon urheiluvaatevintagea - pikeepaitoja, tennareita ja verkkatakkeja. Värikkäitä ohuita bombertakkeja. Sekä ruutupaitoja, löysin hirveän kivan sinioranssin flanellipaidan, mutta se oli liian lämmin sen hetken ajatusmaailmaan. Suurin osa vaatteista oli mukavan sukupuolineutraaleja.

Kopernikusstraße 18

Picknweightissä vaatteet maksetaan niiden painon mukaan. Vaatteet oli lajiteltu eri kategorioihin, joiden kilohinta vaihteli muistaakseni kahdestakympistä sataseen. Täällä oli paljon ketjuliikkeiden trikoorytkyjä, mutta myös mielettömiä vintage-bukleejakkuja, 50-lukulaiselta vaikuttavia havaijipaitoja ja lappuhaalareita. Tämä on eräänlainen pieni ketju, mutta vierailin vain yhdessä toimipisteessä.

Alte Schönhauser Straße 30

Lena's Lovely Vintage on kaunis vintageliike, jossa oli esimerkiksi vaikuttava kokoelma iltapukuja, silkkipaitoja ja naisellisia takkeja. Valitettavasti mallisto oli elokuun viimeisenä päivänä jo turhan selkeästi syksyssä kiinni omiin tarpeisiini.

Potsdamer Straße 101

Kims Second Hand Boutique vastaa sisällöltään ehkä parhaiten nuorisomuotia. Tai sellaista, miksi minä nuorisomuodin miellän. Suurin osa vaatteista oli Zarasta, Bershkasta ja Pimkiestä. Huvittava löytö oli kaksikymppiä kultaisesta Henkkamaukan jakusta, ostin vastaavan muistaakseni viidellä eurolla alelaarista kymmenen vuotta sitten.

Lausitzer Platz 14

Vintage Stuffissa silmiinpistävintä olivat monenkirjavat rotsit. Oli farkkutakkeja selkäprintillä, tilkkutakkeja, nahkatakkeja kuin kahisevia tuulipuvuntakkejakin. 
Zehdenicker Straße 14

Second Hand Paradies shopissa oli vaikuttava kokoelma tänä vuonna ah-niin-trendaavia cowboy-buutseja. Täällä asui myös suloinen shoppailuassistenttikissa.

Adalbertstrasse 17

SOMETIMES COLOURED on pieni ja ehkä vähän kolkon oloinen putiikki, jossa oli kiva valikoima neulemekkoja. En ole ihan varma oliko tämä enemmän kirpputori kuin vintageliike, mutta hinnat olivat inhimilliset ja osa vaatteista vaikutti käyttämättömiltä.

Grünberger Strasse 87

Trash-schickin rekeillä on Vivienne Westwoodia ja kloorivalkaistuja t-paitoja sulassa sovussa vieretysten. Ja kiinteän hinnan rekkejä, esimerkiksi jakkupukujen ystävä olisi tehnyt hyvän löydön vitosella. Neutraalin tyylin omaavakin voi tehdä löytöjä, mutta parhaiten myymälä palvelee punk-henkisiä pukeutujia. Myyntituloista osa menee suoraan hyväntekeväisyyteen.

Wühlischstrasse 31

Humana on käsittääkseni saman järjestön alainen kuin meille tuttu UFF. Näitä liikkeitä löytyy Berliinistä vähän joka kulmalta, itse vierailin viidessä eri toimipisteessä. 

Frankfurter Tor 3 - Tämä liike on valtava! Kerroksia taisi olla viisi, mutta mulla ei riittänyt kärsivällisyys koluta kaikkea läpi. Bongasin täältä rekin täynnä koripallopaitoja pastelliväreissä. Ja solmuvärjätyn näköisen, ex-valkoisen tekomokkahapsutakin. Ja delfiiniprinttiset reisitaskuhousut. Mitä vaan saattaa tulla vastaan!

Warschauer Straße 55 - Täällä oli kivannäköisiä vaatteita myös pluskokoisten rekissä, erityisesti farkkuja! Valitettavasti koot alkoivat vasta 48:sta ylöspäin. Jostakin syystä täällä oli poikkeuksellisen paljon sellaisen hammastahnan (mintun) värisiä vaatteita.

Oranienstraße - Tämä pop-up -liike on selkeästi arvokkaampi muihin Humanoihin nähden. Paljon Banana Republicin paitoja!

Mehringdamm 35 - Jos olisin maksimalisti, olisin ostanut täältä paljettimekkoni. Suosikissani oli sinivihreitä hapsuja ja liukuväriä. Ilmeisesti Sanna Marin on somistajan tyyli-idoli, mallinukella oli hopeinen paljettimekko ohuella vyöllä ja kirjekuorilaukulla.

Alexanderstraße 7 - täältä lopulta löysin farkkucaprini! Iso liike, jossa vaatteet oli lajiteltu fiksusti koon ja käyttötarkoituksen mukaan. Vintageosasto on kuitenkin mielestäni ylihintainen.

Roomassakin pääsin harjoittamaan second hand -shoppailua, mutta sillä kertaa päinvastaisista syistä: sain mahdollisuuden osallistua työpajaan Oslossa Rooman kurssin jälkeen, ja tarvitsin jotakin lämmintä päällepantavaa. Rooman vintageskene oli hyvin poikkeava Berliinin ja meidän Helsingin vastaavista, joten ehkäpä kirjoitan lähipäivinä sanasen Roomastakin.

Keskellä sabotaasia

Istun nyt maassa Flensburgissa, Saksan Pohjolassa. Ystäväni hyppäsi äskettäin taksiin kohti 12 kilometrin päässä sijaitsevaa Tanskan rajaa. Taksikuski ilmoitti hinnan olevan 200 euroa. Viisikymppiä naamaa kohden. Mä en ole niin isossa hädässä, että alistuisin ryöstettäväksi, joten koin paremmaksi ideaksi istua alas ja kirjoittaa ylös päivän tapahtumat.

Yritin tänä aamuna jättää Hampurin alkuperäisiä suunnitelmiani aikaisemmin. Interrailin ihana vapaus, siitä vaan täppäämään uutta junaa sovelluksesta. Mulla on varattu hotelli ja kylpyamme Göteborgista, jonne haluan päästä mahdollisimman aikaisin. Ehtisin valoisan aikaan Skansen Kronanin linnoitukselle, kierrellä kaupungilla ennen ravintola-illallistani, ja rentoutua kunnolla ennen tiukkaa opintoviikkoa Oslossa. Auringonnousun tahtiin nousin junani kanssa kohti pohjoista. Kunnes sitten juna päätti pysähtyä Altonalle, sinne jäätiin. Ulos junasta kaikki heti. Muuta kerrottavaa ei ole.

Hampurin Altonan asema on ankea pääteasema. On kylmää ja koleaa. Katos suojaa tihkusateelta, koska ainakaan vielä ei tuule. Mikään ei ole auki, eikä minkäänlaisia sisätiloja ole saatavilla. Etsin lähtevien junien infotaulun. Myöhässä, myöhässä, peruttu, myöhässä, peruttu. Tanskaanmenevät junat peruttu järjestään puoleenpäivään asti. Massat vellovat kohti lasikoppia: jono asiakaspalvelijan luo kasvaa kasvamistaan. Hyppään näin suomalaisena mukaan sirkukseen, ja yritän kerätä parempaa asennetta valmistautuessani kohtaamaan asiakaspalvelijaa, vaikka sisäinen paavopesusieneni halusikin tivata "MiTäS nYt TeHdÄän?" 

Ei auta itku Altonalla, ennen kahtatoista ei lähde junan junaa Tanskan puolelle. Myöhästymisen syytä ei tiedetä. Eikä kerrota. Lähden valloittamaan raiteella olevaa penkkiä, sillä tungos asemalla ahdistaa. Laskeskelen aikatauluja: olisin Göteborgissa aikaisintaan kello 22:20. Hotellille pitää lähettää väliaikatiedot myöhäisestä saapumisesta. Asemakatoksessa ei ole käytännössä minkäänlaisia oleskelutiloja. Isken rinkan penkille viereeni, ja pian huomaan sen kahdentuneen. Joku toinen jätti kysymättä tavaransa viereeni. 

Lurjus paljastuu roomalaiseksi Gretaksi, joka on matkalla kohti Kööpenhaminaa. Tyttö on lievässä paniikissa, sillä vähäinen saatavilla oleva informaatio on saksan kielellä. Mitään ei kuuluteta millään kielellä. Selitän sen vähän mitä tapahtuneesta tiedän, ja äkkiä huomaamme juttelevamme mielenkiintoisammista asioista kuin kelvottomista junista. Keskustelussa vierähtää tuntikausia, kunnes huomaamme junien nytkähtävän liikkeelle. Massat vellovat kohti infotaulua, me muiden joukossa.

Nyt myös kahdentoista pintaan lähtevä Tanskan juna on peruttu. Yritämme kerjätä ilmaiskahvilippuja Deutsche Bahnin työntekijältä, mutta emme saa. Meillä kun on mahdollisuus lähteä vartin päästä Schleswigiin, ja vaihtaa siellä Tanskan junaan. Menkää jo! työntekijä kannustaa. Juna vaikuttaa täydeltä, mutta vailla huonoa omatuntoa kiipeämme yläkertaan ykkösluokan vaunuun.

Matka Hampurista Schleswigiin on vaihteleva. Välillä sataa kuin saavista, kunnes aurinko yrittää sokaista silmäni. Aivan kuin aurinko olisi tehnyt junan ympärille voimakentän, jota sade ei enää läpäise. Kunnes padot aukeavat taas, ja sateenkaari alkaa värittämään matkaa. Välillä mennään korkealla, vaikka Jyllannin niemimaa on itsessään alavaa. Joku on kasannut tänne melkoisesti siltoja. Juna keikkuu koko ajan, ja sillat ovat kapeita. Maalailen jo kauhukuvia uudesta onnettomuudesta. Jokin onnettomuushan on pakolla aiheuttanut junien myöhästymisen. Miksi mistään ei kerrota? Yhtäkkiä alkaa kuulua räkänaurua ja surkeaa saksankielistä partyrap-musaa. Lauma rymyeetuja ja meluelviiroita on leiriytynyt rappusille, eivätkä hennot lasiovet eristä mekkalalta. Ärsyttäähän se. Katsomme Gretan kanssa toisiamme, ja myönnämme yhtaikaa olevamme henkisesti keski-ikäisiä. Onneksi tässä seurassa ei tarvitse yrittää piilotella paheksuvia ilmeitä.

Schleswigin asema on remontissa. Greta jää rinkkavahdiksi, ja minä jonotan asiakaspalvelijan luo kysymään junan statuksesta. Saatavilla olevien tietojen mukaan juna tulisi ajallaan. Iloitsemme tästä Gretan kanssa, vaikka joutuisinkin luopumaan Göteborgin kaupunkikäppäilystä, ehtisin vielä illalliselle ja kylpyyn. Greta on ollut koko päivän huolissaan aikatauluista, sillä hänen hostellinsa ei ole vastannut yhteydenottopyyntöihin, ja vastaanotto sulkisi yhdeksältä. Nyt olisimme Köpiksessä puoli kuuden maissa, ja ehtisin vaihtaa puoli seitsemältä lähtevään Göteborgin junaan. Pohdimme syövämme yhdessä smørrebrødit Aamanssilla.

Olisin halunnut jotakin matkaevästä, mutta Schleswigin kaupoille on pitkä matka. Keskustaankin kuutisen kilometriä. Asemalla ei ole mitään. Ei edes käytössä olevaa vessaa. Eikä sähköä. Puhelimen akku on huvennut päivän kiireissä. Onneksi Gretalla on lainata varavirtalähdettä. Ehkä ensi reissua varten muistan vihdoinkin ottaa oman mukaan.

Tanskan junaan nousua havittelevat ihmiset eivät mahdu asemalaiturille. Me valtasimme slotin vartti ennen aikataulutettua junan tuloa. Yleinen tunnelma on yllättävän hyvä, vaikka juna näyttääkin olevan jotain viitisen minuuttia myöhässä. Kunnes yhtäkkiä se poistuu aikataulunäytöltä. Hus pois vaan, ilman mitään selittelyjä. Tilalle ilmestyy tiedot junasta Jübekiin. Massat vellovat kohti asiakaspalvelijaa. Seuraava Tanskan juna ei kulkisi tämän kautta. Meidät on huijattu Tanskan junien lähtöasemalta kämäiseen tuppukylään, jossa ei ole mitään. Halusivat ketkut tietenkin lisää tilaa Hampuriin, ja sysäsivät ihmisiä eteenpäin. Liitymme vellovaan massaan tivaamaan oman elämämme paavopesusieninä "MiTäS nYt TeHdÄän?"

Jonottaessamme tapaan naisen, joka on myös matkalla Göteborgiin. Hän on saanut jo tiedon kuinka toimia: siirrytään paikallisjunalla Flensburgiin, mistä lähtee sitten 16:50 Tanskan juna. Olisimme Göteborgissa vähän kahdentoista jälkeen. Nainen on myös ensimmäinen, joka tarjoaa selityksen tälle junahelvetille: jokin informaatiokaapeli on kuulemma leikattu kahtia. Sabotaasia. Purskahdan itkunauruun miettiessäni tuuria. Aikaa ei jää enää edes illalliselle. Sentään sille kylpyammeelle, jostakin kumman syystä kaikki majoitusonnettomuuteni kohdistuvat nimenomaan kylpyammeellisten huoneiden varauksiin. Olen kantanut Suomesta asti rinkassa reissuunlähtölahjaa Lushista, ja tunsin jo kylpypommin poreet iholla. Viininhuuruinen iltakylpy on vaihdettava alkoholittomaksi aamukylvyksi.

Flensburgin junaan on kahlehdittu pyöriä lähes kaikkiin taittopenkkeihin. Typerät tanskalaiset munamankeliensa kanssa! Emme pääse Gretan kanssa kauhean lähekkäin, ja junamatka on yksinäinen. Onneksi vessa on siisti, sillä sitä tarvitaan. Edelliskäynnistäni on yhdeksän tuntia aikaa. Odottelu ja epätietoisuus saa ajantajun lisäksi myös fyysiset tuntemukset helposti katoamaan. Syömisestäkin on ikuisuus, mutten ole osannut edes ajatella asiaa.

Tapaamme Gretan kanssa jälleen asemalaiturilla, ja jälleennäkeminen on riemukas. Tanskan juna lähtisi samalta raiteelta, joten päätimme leiriytyä maahan. Tutkailen automaatin tarjontaa vain huomatakseni sen olevan rikki. Lähden vedenhakureissulle asematunneliin, ja palaan pilsnerin kanssa. Ostin vahingossa kuplavettä, mikä on ihanteellisin valinta aina silloin, kun sitä ei tarvitse säilöä omaan termospulloon. Nyt kävi näin. Suhautan molemmat pullot auki.

Virkapukuinen nainen juttelee kiivaaseen tahtiin ihmisten kanssa. Käyn kysymässä homman nimeä, ja saan tietää Tanskan junan olevan peruttu. Sen sijaan korvaavat bussit lähtisivät aseman edestä junan aikataulun mukaan, joltakin vapaalta laiturilta. Menkää sinne ja nähkää. Välitämme tietoa eteenpäin, turha järjestää kuulutuksia kun voi luottaa matkustajien yhteisöllisyyteen. Jotkut epäilevät meidän huijaavan asialla, ja kieltäytyvät siirtymästä. Eihän nyt voi olla, että tuollaisesta tärkeästä infosta jätettäisiin kuuluttamatta! Hymyillen huokaamme noille suloisille kesän lapsille.

Aikataulu on menettänyt jo merkityksensä, kun bussi kaartaa paikalle. Kyytiin tavoittelee noin kaksisataa matkustajaa. Bussikuskilla on jäynäpäivä, ja hän ajaa pari kertaa asemaa vastapäätä sijaitsevan pienen puistikkoalueen ympäri. Massat vellovat laitureiden välillä, ja me siinä mukana. Fiksumpaa olisi jäädä paikoilleen ja katsoa mihin bussi pysähtyy. Nyt ei voi olla fiksu. Nyt on pakko tungeksia, sillä ainoa toivoni päästä Göteborgiin on tuon bussin varassa.

Emme kuitenkaan pääse Gretan kanssa kyytiin, sillä Interrail-matkustajien kun on niin helppo muuttaa suunnitelmia lennosta. Seuraava bussi tulee ehkä kahden tunnin päästä. Tai sitten juna. Toinen bussi on ehtinyt jo lähteä. Ajattelen painokelvottomia asioita kuskista. Bussi kaartaa kohti Tanskaa, ja jäämme kuin nallit kalliolle. Minä, Greta ja nelisenkymmentä muuta.

Kiroan sabotoijan alimpaan maanrakoon. Alamme keskustella muiden kanssa, ja pohtia tapahtunutta sekä omia vaihtoehtojamme. Villeimmät huhut kuiskivat Putkun metkuista. Kun tiedotus on olematonta, huhuhevoset säntäävät laukalle. Suomen mediakin puhuu kolmen tunnin pysähdyksestä. Se kolme tuntia oli kaiken liikenteen täydellistä hiljaisuutta. Sitten valitut junat lähtivät liikkumaan poikkeusreitin, mutta noin kahden tunnin välein normaalisti kulkeva Tanskan juna on loistanut kymmenen tuntia poissaolollaan. Saksasta ei pääse pois. Ihmiset alkavat tilaamaan takseja. Pimeät taksit ovat jo kertyneet aseman ympäristöön kuin hyeenat.

Tässä vaiheessa tiemme Gretan kanssa erkanivat. Hänen oli pakko ehtiä Kööpenhaminaan ennen yhdeksää päästäkseen majapaikkaansa. Minulla ei ole mitään toivoa ehtiä siihen viimeiseen Göteborgin junaan. Känn ingen sorg för mig Göteborg. Täten minulla ei myöskään ollut syytä maksaa kiskurihintaa muilutuksesta Tanskaan. Istun siis maassa Flensburgissa, ja selvittelen vaihtoehtojani. Aurinko alkaa hiljalleen laskea. Yöstä voi tulla kylmä.

Junamatkailu on erittäin mukavaa silloin, kun asiat toimivat. Kun asiat ei toimi, kaikki on perseestä.Ihmisillä vaikuttaa olevan voimakas stereotypia Interrail-matkustelusta spontaanina ja huolettomana kengännauhabudjetin reissailuna. Tai jonakin nuhjuisena ja nukkavieruna laahustamisena. Tänään saamamme kohtelu on ollut vähättelevää. Keksikääs te tytöt joku muu paikka nyt minne matkustaa, että aikuiset varmasti pääsevät perille. Ikään kuin reilaajalle ei voisi olla tärkeä päästä paikasta A paikkaan B paikan X sijasta. Kysyessäni korvaako Deutsche Bahn Göteborgin hotellini hinnan jos en sinne asti tänään pääse, rouva Virkapuku kyseenalaisti reilaajan nukkumisen hotellissa. Leikki-ikäinen vaelsi juuri viereeni ja oksensi jotain maissinaksujen näköistä maahan. Kengilleni roiskui. Tämä summaa täydellisesti tämänhetkisen hehkeyteni.

Iltajuna Bolognasta Müncheniin

Bolognan juna-asema on melko varmasti yksi Danten helvetin kahdeksannen piirin kuiluista. Ehkä se, jossa sielut palavat. Aseman monikerroksisuus ja opasteettomuus aiheutti päänvaivaa. Yhtäkkiä olinkin noussut liukuportaista parkkihalliin. Sekoilin aseman uumenissa tovin jos toisenkin, joten lounaalle ei jäänyt aikaa. Mahtavata! Löysin oikean tunnelin, joka johti ulkoilmaraiteille. Tietoa junasta ei näkynyt infotauluilla, mutta moni ihminen vakuutti junan lähtevän juuri tästä. Onneksi heihin oli luottaminen.

Jälleen kerran olin jättänyt paikkalipun varaamatta. Usko meinasi loppua, kun silmäilin varaustietoja. Tässä voisin matkustaa Bolzanoon asti, tässä sitten loppumatkan Innsbruckista Müncheniin. Lopulta löysin varaamattoman käytäväpaikan, ja romahdin ajatuksissani vapaalle ikkunapaikalle. Ihastelin jokimaisemaa, kunnes Veronasta lähdettyämme haaveiluni keskeytyi rykäykseen. Olin vienyt nunnan paikan. Hänelle on kuulemma makkaraa missä istuu, ja sain pitää ikkunapaikkani. Saksaa soljui niskaani kuin kylmää vettä saavista. En ollut vielä valmis kielenvaihtoon, Italiassahan me vielä olemme! Koska en muutenkaan ollut juttutuulella, tuijotin lähes mielenosoituksellisesti ikkunasta ulos. Aurinko oli laskemaan päin, pian olisi jo pimeää.

Italian ja Itävallan rajalla tapahtuu jotakin erikoista. Aikataulutetun kymmenen minuutin sisään pysähdyksessä meni tunti. Mulla olisi vaihtoaikaa Münchenissa kolme varttia, joten aloin ilmeisesti silminnähden jännittää: nunna alkoi kyselemään onko kaikki hyvin, joten kerroin huoleni. Ja paikallistietoutta tuli: kuulemma Kufsteinin ja Rosenheimin välin voi ajaa lujaa ja viivettä voidaan kuroa kiinni, mutta mulla tulisi tekemään tiukkaa. "Gott sei dank jään Müncheniin" nunna totesi. "Schön für dich" ajattelin mielessäni.

Nunna kyseli väliaikatietoja kärrymyyjiltä. Aikataulua ei ole saatu kiinni, ja kaikki kolme olivat pessimistisiä. Nunna yritti udella pitkän paussimme syytä, mutta kärrymyyjät vaikenivat kuin muuri. Ostin kahvia ja vettä, sain "triplaespresson" jotta jaksan sitten reippaana läpi yön Hampuriin asti. Italian kahvihintoihin tottuneena summa pääsi järkyttämään. Join vettäni kuin se olisi Bollingeria. Mitä hienointa kuplavettä suoraan Alppilähteestä!

Vastapäätäni istuva mies on kangaskassien perusteella käynyt Firenzessä. Botticcellin Venus flirttailee hävyttömästi minulle. Hän lukee hitaasti jotakin arabiaksi, ja harjoittelee kirjoitusmerkkejä muistikirjaan. Kaula- ja nilkkakoru ovat samaa sarjaa. 

Viereisen penkkiryhmän nainen hyräilee jotakin, joka muistuttaa etäisesti Abban Take a chance on me -kappaletta. Samaa pätkää minuuttikaupalla. Jossain vaiheessa huomaan hänen katsovan ilmeisesti selfievideota itsestään laulamassa, jonka tahtiin lienee hyvä hyräillä. Ja silloin kun hän ei hyräile, hän huutopuhuu puhelimeen. Destinyllä on kuulemma kihtioireita oikeassa polvessa.

Nunnalla on aktiivisuusranneke, ja musiikki vähän liian kovalla. Välillä virsiä, välillä alppimusaa. Tunnistin klassikon Franz Langlilta: Einen Jodler hör i gern. Luettavana jokin murhadekkari, jonka nimeä en kehdannut tarkemmin tiirata. Kun nunna korkkasi hampaillaan Almdudlerin, aloin miettimään valenunnien olemassaoloa ja potentiaalista hyötyä.

Hyräilevällä naisella on ainakin kolme matkalaukkua, joista isoin oli liioittelematta metri kertaa metri kertaa jotain. Jo puoli tuntia ennen määränpäätä hän alkoi raahaamaan niitä eteiseen. Nunna alkoi juoruilemaan hänen olevan myös huolissaan vaihtoyhteydestä, matkustavan Kölniin jossa on asunut vuosia, muttei osaa sanaakaan saksaa, koska puhuu vain ”nigerian murretta” kotonaan. Salaperäinen nunna tuntui tietävän kaiken mitä ympärillä tapahtui.

Tutut graffitit toivottavat minut tervetulleeksi Müncheniin neljäkymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä - Niiskuneiti on edelleen yhden sillan rummussa. Jouduin juoksemaan ehtiäkseni vaihtojunaan, mutta ehdin kuin ehdinkin. Valitettavasti ilman yöpalaa, edellinen ruokani oli Terminin aseman baarissa nautittu voileipä. Hampurissa ensimmäinen osoitteeni tulee olemaan jokin aamupalapaikka.