Viimeinen aamiainen

Tänään Väinön ulkomaankomennus alkaa, ja musta tulee kesäleski. Kantakaupunkikaksion yksinhuoltaja. Onneksi kaksi kuukautta menee naurettavan nopeasti.

Varmaa on se, että kuvia vastaavat aamiaiskattaukset kuolevat. Sääli, olen vasta vähän aikaa osannut arvostaa aamiaista. Varsinkin, kun sille ei ole joka aamu aikaa. Ja vaikka ajanpuute tuskin kesällä yllättääkään, yksin ei ole kiva herkutella. Pitänee alkaa järjestämään aamiaiskutsuja.

Kirsikankukat Japanin

Yksi ruksi henkilökohtaiselta Helsinkinähtävyyslistalta jälleen rastittu. Mun on pitänyt iät kaiket mennä katsomaan Roihuvuoren kirsikkapuita, mutta kukinta-aika on aina mennyt hetkessä ohi. Kukinnan alkua on odotettu kuin kuuta nousevaa. Tämän vuoden Hanami-juhla sattui sopivasti helatorstaille, (joka on sivumennen sanoen yksi turhimmista arkivapaista koskaan) joten lähdettiin viettämään vapaapäivää kirsikkapuiden katveeseen.

Mulla ja Väinöllä oli olo tuolla kuin festareilla, joilla ei ole mitään nähtävää. Mikään ei oikein napannut, me ollaan vain väärän genren ihmisiä tuonne. Kirsikkapuut jäivät armottomaan sivurooliin tungosta väistellessä. Kauniitahan ne ovat, mutta ihmismassa vetää huomion kukkapaljoudesta ja herkkyydestä. Vähemmän maanis-depressiivinen sää ja piknikeväät todennäköisesti olisivat saaneet meidät viihtymään paremmin.

Alun perin meillä oli suunnitelmana syödä paikan päällä japanilaisen keittiön antimia, mutta kaikki oli joko loppu, tai jonot olivat pituudeltaan Kiinan muurin luokkaa. Miitattiin nopeasti Väinön kavereita, maalautettiin Mymmelin nimi ja käytiin katsomassa lähistöllä sijaitseva, paljon väljempi ja luonnonläheinen japanilaistyylinen puutarha (jossa myös on niitä kirsikkapuita!) Koko tapahtuma nähty reilussa tunnissa. Puistoon palataan varmasti ensi keväänä - mutta ei enää Hanami-juhlan aikaan.

Hemma hos mamma

Aina ei loman tarpeessa tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Saati sitten edes lähelle merta. Varsinkaan jos ei kalastusluvat ole kunnossa.

Äidin luokse on helppo mennä lomalle. Ensinnäkin autoilukiintiö saadaan täyteen aina pariksi kuukaudeksi. Väinö oli ensimmäistä kertaa koskaan mun kyydissä, joka ei kuulemma ollut ihan niin hirveää. Kuskinroolia tuskin silti lunastetaan, kauniista sanoista huolimatta.

Äidin luona huomaa kantapään kautta oman vieraantumisensa luonnosta. Kuinka helppo metsään on eksyä alle kymmenessä minuutissa, kun se lapsuudesta tuttu kiva näköalakivi ei ollutkaan tuon mäen varrella. Kuinka aurinko laskee väärään länteen. Ja kuinka supikoiranraato nostaa palan kurkkuun.

Äidin luona "jotain pientä tarjottavaa" tarkoittaa seitsemää sorttia, tyyliin kylmää ja lämmintä keittoa, salaattia, voileipäkakkua ja pääruokaa. Äidille ei ikinä uskalla sanoa että olisi nälkä, muuten on riskinä kuolla ylensyömiseen.

Ja äidin luona on sauna. Ihan oikea, lempeä puusauna, jossa viihtyy tuntitolkulla. Äidin luona on hyvä olla, edes kerran-kaksi kesässä.