Miniananas

Joskus on kiva poistaa laput silmiltä. Saattaa havaita ihmeellisiä asioita. Mä tein havaintoja tänään hedelmäosastolla, jossa mun kaavani on ollut kutakuinkin greipit, avokadot, omenat, vihannespuolelle. Nyt maltoin katsella ympärilleni, ja huomasin maailman suloisimpia ananiaksia. Iihan pieniä pieniä liikkiksiä pikkiriikkisiä ananiaksia.

Typerää slogania lainatakseni, siitä se ajatus sitten lähti. Miniananasta ei raskinut olla ostamatta, mutta ananasreseptit ovat mulla vähän kiven alla. Hedelmäsalaattia osaa nyt tyhmempikin tehdä, joten päätin ostaa muutakin, kuin ne tavanomaiset hedelmät. Ja ihan huomaamatta tuli syötyä kilo päivässä.

Viimeinen aamiainen

Tänään Väinön ulkomaankomennus alkaa, ja musta tulee kesäleski. Kantakaupunkikaksion yksinhuoltaja. Onneksi kaksi kuukautta menee naurettavan nopeasti.

Varmaa on se, että kuvia vastaavat aamiaiskattaukset kuolevat. Sääli, olen vasta vähän aikaa osannut arvostaa aamiaista. Varsinkin, kun sille ei ole joka aamu aikaa. Ja vaikka ajanpuute tuskin kesällä yllättääkään, yksin ei ole kiva herkutella. Pitänee alkaa järjestämään aamiaiskutsuja.

Kirsikankukat Japanin

Yksi ruksi henkilökohtaiselta Helsinkinähtävyyslistalta jälleen rastittu. Mun on pitänyt iät kaiket mennä katsomaan Roihuvuoren kirsikkapuita, mutta kukinta-aika on aina mennyt hetkessä ohi. Kukinnan alkua on odotettu kuin kuuta nousevaa. Tämän vuoden Hanami-juhla sattui sopivasti helatorstaille, (joka on sivumennen sanoen yksi turhimmista arkivapaista koskaan) joten lähdettiin viettämään vapaapäivää kirsikkapuiden katveeseen.

Mulla ja Väinöllä oli olo tuolla kuin festareilla, joilla ei ole mitään nähtävää. Mikään ei oikein napannut, me ollaan vain väärän genren ihmisiä tuonne. Kirsikkapuut jäivät armottomaan sivurooliin tungosta väistellessä. Kauniitahan ne ovat, mutta ihmismassa vetää huomion kukkapaljoudesta ja herkkyydestä. Vähemmän maanis-depressiivinen sää ja piknikeväät todennäköisesti olisivat saaneet meidät viihtymään paremmin.

Alun perin meillä oli suunnitelmana syödä paikan päällä japanilaisen keittiön antimia, mutta kaikki oli joko loppu, tai jonot olivat pituudeltaan Kiinan muurin luokkaa. Miitattiin nopeasti Väinön kavereita, maalautettiin Mymmelin nimi ja käytiin katsomassa lähistöllä sijaitseva, paljon väljempi ja luonnonläheinen japanilaistyylinen puutarha (jossa myös on niitä kirsikkapuita!) Koko tapahtuma nähty reilussa tunnissa. Puistoon palataan varmasti ensi keväänä - mutta ei enää Hanami-juhlan aikaan.