Go Hawks go!

Mutkan kautta kuulin, että mun jääkiekkopostauksia on ollut ikävä - joku niitä tosissaan taitaa sitten lukea. Tai ehkä ei ihan tosissaan, mutta sitten vaikka viihdearvon puolesta.

Yksinasumisen parhain puoli on se, että saa katsoa sitä mitä haluaa. Siihen kellonaikaan kun haluaa. Meillä Väinöä ei juurikaan kiekko kiinnosta (paitsi Skoda-cup ja BRRRÄNNNDÖN Saadin suoritukset), joten mun yöt änärin kanssa olivat olleet harvinaisen harvassa. Siksi ratkesin riemusta päästessäni jälleen valvomaan epäinhimilliseen aikaan kahvin voimalla.

Tässä siis pari sanaa ankkasarjasta. Seuraava matsi ei jää viimeiseksi, ei varmana jää. Viime tappio oli karvas, varsinkin kun kolmannen erän viimeiset minuutit lupailivat huikeaa nousua. No, kovaa ja nopeasti tultiin korkeata alas. Sisäiset vammat suuremmat kuin ulkoiset.

Maalivahtipelissä Anaheim on ollut edellä. Andersen on muut pelit ollut huikea, (Coreylla puolestaan ihan liikaa niitä liian tuttuja pimenemisiä) mutta viime peli oli kyllä ihmeellistä suorittamista. Varsinkin 4-4-tasoitus, kertakaikkisen hienoa hitaallakäyntiä. Andersenille siis suuret kiitokset muutamasta kivasta maalista, jännä nähdä vaikuttaako toi pöllöily seuraavan pelin suorittamiseen. En valittaisi!



Suomalaisena mun on suorastaan kiellettyä sanoa, että Timosen paikka ei tossa joukkueessa ole. Sanon silti. Nyt pelataan kovilla panoksilla, eikä maskoteille ole tilaa. Mun mielestä Timosen hankinta oli jo virhe, isolla riskillä ja vanhoilla meriiteillä. Hutiin meni. Sanoin samaa jo varmaan vuosi sitten. Anteeksi kaikki savolaiset!

Mä en muutenkaan kauheasti tykkää joukkueesta pullollaan suomalaisia (>2=pullollaan), Suomen media alkaa kummasti keulimaan aina noiden ämörikan "suomalais"joukkueiden kanssa. Täten en Ville Pokkaakaan siellä mitenkään mielelläni katsoisi.

Hyökkäysosasto vaikuttaa olevan aika väsyksissä. Erityisesti Bickell, mä en ymmärrä miksi ton uuvatin paikka on ylivoimalla? Bickellin näppärä jatkoaikaälynväläys saattoi maksaa koko sarjan, toivottavasti maksaa myös pelihaluisten joukkuetovereidensa lomarahat. Kuten esimerkiksi Toewsin, jonka voitonjano on kyltymätön. Ja Teuvon, joka ei ole koskaan pelännyt kovia pelejä. Ei tule pelkäämään nytkään.

Puolustajapula on kyllä riipaiseva. Niin paljon kun olen joskus Rozsivalia kritisoinut (ja saanut nenilleni siitä), nilkkavamma tuli nilkkaan kamalaan paikkaan. Timonen on toivoton, Cumiskey on kamala ja Rundbladista en halua sanoa mitään. Voi Trevor kuinka sinua niin kaivataan! Tuolla pelataan käytännössä neljällä pakilla, kuormitus on tajuton, varsinkin kun ottelut eivät kestä sitä 60 minuuttia vaan merkittävästi kauemmin. Eivätkä ankat hyökkää millään sekundakalustolla.

Täten olen pistänyt mielenpahoituskortit jakoon. Kannanotto on täysin sallittua, ja mun mielipiteiden torppaaminen vääräksi. Kendokeskustelu kiinnostaa aina!

How to follow

Seuraan nykyisin todella vähän blogimaailman mullistuksia, niinpä minulta meinasi mennä ohitse koko Blogilistan lopettaminen. Mun elävät ja kuolleet blogini ovat olleet kohta kuusi vuotta listattuna Blogilistalle, kesäkuusta alkaen tuo aika on ohitse. Jatkossa blogiani voi seurata kolmella eri tavalla:



Moni Bloggerin kautta itsekin bloggaava katsoo varmaan helpoimmaksi seurata blogeja suoraan Bloggerissa. Blogiani voi seurata valitsemalla etusivun lukuluettelosta "lisää"-nappulan, kirjoittamalla blogin url-osoitteen http://chicago187.blogspot.com pyydettyyn kenttään ja klikkaamalla "lue".



Bloglovin on se palvelu, jolla itse seuraan blogeja. Koska olen valikoiva, voin ruksia kaiken epäkiinnostavan luetuksi itse postausta lukematta, tämä on käytännössä ainoa syy, miksi olen aikoinaan Bloglovinin käyttäjäksi alkanut :D Blogiani voi seurata Bloglovinissa tämän linkin kautta klikkaamalla "+ Follow"-painiketta.



Lukijan vinkkasi minulle sivustosta, joka vaikuttaa jonkinlaiselta Blogilistan manttelinperijältä, keräten suomalaisia blogeja yhteen. Chicago 187 löytyy täten myös Blogipolulta.



Facebookista, Twitteristä tai Instagramista blogia ei löydy, minulla on niihin vain henkilökohtainen tunnukseni. Vaikkei Instagramini blogiini juuri liitykään, se on julkinen ja sitä saa halutessaan seurata. Mut löytää Instagramista nimellä mmymmeli.

Magneettimatka

Mulla oli eilen magneettikuvaus. Viime käynnistä onkin vierähtänyt vuosia, ja aika oli kullannut muistot. Muistojeni vallassa puin aamulla mukavimmat ja rumimmat velourvaatteeni päälle, jotta siinä kuvaustuubissa olisi kivaa köllötellä.

Torstaiaamuna satoi äkäisiä ämmiä äkeet selässä. Eikä mulla ollut tietenkään sateenvarjoa, ja raitiovaunutkin olivat myöhässä. Juoksen tuhatta ja sataa kohti sairaalaa, ehtiäkseni ajoissa. Pukuhuoneessa vaatevalintani virhe sitten realisoitui - noissahan on vetoketjuja ja metallirinkuloita. Onneksi sain lainata sairaalavaatteet aamutakkeineen päälleni.

Ilmeeni venähti kuin magneetin vetämänä kohti maapallon keskipistettä hoitajan ilmoittaessa, että mulle laitetaan varjoainekanyyli. Tästä ei oltu sovittu mitään! Pelkään lääketieteellisiä neuloja, ja mulla on karkaavat suonet - enkä ollut ikinä kuullutkaan, että magneettikuvissa käytettäisiin varjoainetta. Jos minä en jotain tiedä niin silloinhan se ei ole mahdollista. Tästä kidutuksesta selvittiin yhdellä pistolla, Meikussa on varmasti Suomen parhaat piikittäjät töissä! Sain ohjeet lähteä suunnistamaan kohti magneettirekkaa röntgenin kautta.



Kyllä minä tiedän-asenteella en edes vilkaissut karttaa, ja hehkeänä kuin zombi marssin suoraan naapurisairaalan röntgeniin. Ystävällisesti minut ohjattiin oikealle osastolle ja vihdoin sinne rekkaan. Mulle viritettiin letkut paikoilleen ja ilmoitettiin käytännöt: pitää pysyä liikkumatta, kone pitää pahaa ääntä, alusta tulee liikkumaan eestaas ja varjoaine lisätään lopussa eikä se tunnu mitenkään.

Nauroin henkisesti hoitajalle päin naamaa, juu ei varmasti ei. Lavitsaa nostettiin sitten niin korkealle, että olisin ylettänyt koskemaan kielelläni kuvaustuubin kattoa. Ahtaan paikan kammo alkoi valua luihin ja ytimiin. Multa kuvattiin koko selkäranka, ja olo oli epätodellinen, kun liian isoista kuulokkeista kuului vaimeasti Eurythmicsin Sweet Dreams makuulavitsani veivaten sangen kiukkuisilla nykäisyillä ees taas. Seuraava biisi oli sitten - uskomatonta mutta totta - Dr. Dren I need a doctor.



Jossakin vaiheessa liikautin kättä ja jäätävä kipu humahti koko käden mitalta. Tietenkin se kanyyli liikahti. Odotin, alkaako varjoaine vuotamaan ulos, ja havaitsin samalla jalkojenkin uhkaavan karata tunnottomaksi. Pohdin ankarasti, painaisinko hätänappulaa, mutta Ed Sheeranin I see firen myötä pääsin jonkinlaiseen flow-tilaan. Unohdin hetkeksi koneen pitämän rytmisen runksutuksen ja kirkumisen, epämukavan tunteen raajoissa, kuumotuksen selkärangassa ja yleisen tilanpuutteen. Kunnes hoitaja keskeytti julmasti fiilistelyni ilmoittamalla kuvauksen olevan ohi. Yleisolotila kokemuksen jäljeen oli hämmentynyt, lievästi kauhistunutkin. Mikä mörkö mun selkärangasta voikaan vielä löytyä?

Kuvat ovat arkistoihin jääneitä rättikuvia viikon-parin takaa. Olen käytännössä asunut tuossa beigessä mokkanahkatakissa tämän kevään.