Siperian harjoitusreissu

Blogin parissa pidempään viihtyneet tietävätkin mun ehkä vähän erikoisesta suhtautumisesta Venäjään. Ja tietävät sen, että junamatka Siperiaan on varmaan se mun suurin matkailuhaave. Viime vuonna ei huono kompromissireissu oli Pietarin opintomatka. Ei huono-titteliin oikeuttaa matkamuistoksi tarttunut elämäni valo. Tänä vuonnakin on tehtävä kompromissireissu.

Tässä sitä istutaan Tolstoin sisällä, ja huomisaamuna herätään Moskovasta! Hyttiseuranani on noin nelikymppinen pelkkää venäjää puhuva Inga, joka on järkyttynyt kun en ole perillä Venäjän ajankohtaisesta populäärikulttuurista. Tämä reissu on huonosti suunniteltu ja todennäköisesti myös hutiloiden tehty, mä kun en ole järjestelmällinen ihminen. Mulla ei ole aavistustakaan mitä mä Moskovassa teen, mitä mä haluan nähdä. Edes karttaa ei ole hankittu! Vaan eipä sitä karttaa tuijottaen olla aiemminkaan matkustettu.

Joskus Venäjällä oli laki, jonka mukaan ulkomaalainen saa oleskella vain kolme päivää yhdessä paikassa ilman rekisteröitymistä. Koska rekisteröityminen on monimutkainen prosessi ja inhoan vain harvoja asioita yhtä paljon kuin venäläistä byrokratiaa, ajattelin olla fiksu ja suunnitella viikon reissulleni toisenkin etapin. Vasta vähän aikaa sitten sain kuulla että tuo kriittinen kolme päivää on nykyään se kokonainen viikko. Ajan olisi saanut siis kulumaan vaikka pelkässä Moskovassa.

Moskovasta kiskot kuljettavat minut Tveriin. Suurkaupungista pikkukaupunkiin. Tver tulee olemaan minulle Moskovaakin suurempi mysteeri. En tiedä kaupungista yhtikäs mitään muuta kuin että sen läpi virtaa Volga, ja siellä sijaitsee Pauligin kahvipaahtimo. Pian eletään jänniä aikoja, ystävät hyvät.

Reissun ajaksi olen ajastanut loput Tsekkipostaukset, vihdoin ja viimein! Reaaliajassa en tule postaamaan yhtään mitään, vaikka läppäri mukana kulkeekin. Instagramia todennäköisesti spämmin päivittelen mahdollisuuksien mukaan, venäläiset langattomat verkot kun ovat hitaita mutta epäluotettavia. Instagramista minut löytää nimimerkillä mmymmeli

Edessä on siis kymmeniä tunteja ja tuhansia kilometrejä junassa. Varsinkin lyhyt Moskova-Tver-pätkä venäläisessä lähijunassa kammottaa jo valmiiksi. Kun viimeksi matkustin sellaisella Viipurista Pietariin noin kymmenen vuotta sitten, penkin sisässä oli matoja. Vähintään. Matkustusta pienellä Länsi-Venäjän kierroksellani tulee noin kymmenesosa mitä haaveideni Siperianreissulla. Otetaan tämä sitten harjoituksena. Josko ensi kesänä viimeistään lopetettaisiin haaveilu ja alettaisiin toteuttamaan?

Suttura

Olen jo vuosikaupalla ihaillut kaiken maailman letti-nuttura-kombinaatioita, mutta toteutukseen ei rohkeus ole riittänyt. Hiuksillani kun ei ole kauheasti pituutta eikä varsinkaan paksuutta. Kaikki leteistä kieritetyt nutturat on suljettava pois laskuista. Tuttu kampaaja kertoi mulle teoriassa helpot ohjeet yhdenlaiseen letin ja nutturan yhdistelmään, joka onnistuu myös ongelmatukkaan. Arkajalkana kokeilin lettinutturaa ensin serkulleni, jolla on noin kolme kertaa enemmän hiuksia kuin mulla. Kivannäköisen lopputuloksen myötä uskalsin kokeilla myös itselleni. Näiden selkokielelle selitettyjen neuvojen avulla varmasti kuka tahansa onnistuu:

1. Roikota päätä alaspäin
2. Tee niskasta päälakea kohti kulkeva ranskalainen letti
3. Kasaa letti ja loput hiukset ponnariksi päälaelle, tupeeraa reilusti saadaksesi muhkean nutturan
4. Pujota ponnari valkin läpi, kieputa hiukset valkin ympärille ja viimeistele muutamalla pinnillä.

Siloiteltu ja sliipattu versio olisi täysin etikettikelpoinen (ehkä jopa minun versiotani nätimpi!), mutta mun hiusmassa ei sellaiseen riitä. Suttunuttura eli suttura on henkilökohtaisesti itselleni se sopivin nutturatyyli. Koska mulla on seitinohuet hiukset, tupeerasin tukkani ihan överiksi. Myös ranskanletti sai luvan olla löysä ja sotkuinen. Volyymi on se joka mun hiuksistani tekee hiuksiksi tunnistettavat.

Hiusten väristä ei tässä postauksessa saa realistista kuvaa. Väri vaihtelee radikaalisti ihan valon mukaan. Kohdevalossa hiukset ovat normaalia tummemmat, illan viimeisissä säteissä kullanhohtoiset. Pelkän kattolampun alla väri näyttää todella kellertävältä, juuri siltä vihatulta pissablondilta. Todellisuudessa kun hiusteni väri on ihan eri sfääreistä.

Tupeerausvaiheessa meni lähes puoli tuntia, vaikka muuten kampauksen näpertämisestä olisi selvinnyt viidessä minuutissa. Tällä välin luonnonvalo kerkesi loppumaan. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä ja kuvata nuttura kirkkaassa päivänvalossa, mutta koska minulla on ystäviä joiden kello kuusi tarkoittaa kello kymmentä, omatkin aikataulut saavat kellua muutoksen virrassa. Tämähän oli pakko saada tänään julkaistua.

Orloj

Kenties tunnetuin nähtävyys Prahassa on raatihuoneen astronominen kello, Orloj. Aina tasatunnein siniset tähtiluukut aukeavat, kuolemaa kuvaava luuranko soittaa kelloa ja kääntää tiimalasin ympäri, muistuttaen kuinka on jälleen tuhlattu yksi tunti katsojan elämästä. Luurangon kaverina nyökyttelevät itseään peilaileva Turhamaisuus, rahapussia heilutteleva Juutalaissaituri sekä viihdettä ja nautintoa edustava Turkkilainen. Samalla kaksitoista apostolia kirmaavat yläkerran luukuissa, ja kultainen kukkokin kiekaisee lopulta. Hämmentävä spektaakkeli kestää ehkä puoli minuuttia. Tuhansien turistien massan keskellä velloessa vailla poispääsyä jää pohtimaan näytöksen mielekkyyttä.

Itse kello kokonaisuudessaan on kyllä varsin mielenkiintoinen kapistus. Paitsi kellonaikaa, astronominen kello näyttää myös vallitsevan eläinradan merkin, kuukauden, vuodenajan ja auringon ja kuun sijainnin. Sekä eriskummallisen tähtiajan, ja vanhan böömiläisen ajan joka alkaa aina auringonlaskusta.

Ylempi, sininen kellotaulu on astronominen kellotaulu, joka koostuu useasta liikkuvasta osasta. Toinen viisari kuvaa maata, toinen kuuta. Taulun kiinteä tausta kuvastaa maapalloa taivaineen, kaiken keskipisteenä on Praha. Yöaikaan aurinkoviisari osoittaa taustan mustalle alueelle, aamunkoiton ja auringonlaskun aikaan punertavalle, päiväsaikaan siniselle sektorille. Taustan roomalaiset numerot kulkevat kahdesti yhdestä kahteentoista, kuvastaen kellonaikaa joko päivällä tai yöllä.

Pienempi, epäkeskeisesti liikkuva rinkula edustaa eläinrataa, aurinkoviisari osoittaa aina vallitsevaa eläinradan merkkiä. Pieni tähtiviisari laskee tähtiaikaa ja ilmoittaa kevätpäiväntasauksesta. Liikkuvalla ulkokehällä on kultaiset numerot yhdestä kahteenkymmeneen neljään, ja nämä ilmaisevat vanhaa böömiläisaikaa. Koska auringonlasku eli böömiläisvuorokauden alku vaihtelee vuodenajan mukaan, kehä liikkuu edestakaisin niin, että ulkokehän 24 on aina auringonlaskuaikaa vastaavaa roomalaisnumeroa vasten.

Alhaalla oleva kultainen kellotaulu on kalenteri. Suuret ulommat pyörylät edustavat kuukausia, kuvaten kuukaudelle ajankohtaista maanviljelystyötä. Pienemmät, sisemmät pyörylät kuvastavat eläinradan merkkejä. Viisari sijaitsee kello kahdentoista kohdalla, ja ulkoinen kehä on jaettu kolmeensataan kuuteenkymmeneenviiteen osaan. Ulkokehä näyttää paitsi päivän, myös nimipäivän - sikälimikäli tuosta jotakin näkee tihrustaa. Keskellä oleva Prahan vaakuna pysyy aina paikallaan.

Astronomialla ja numerologialla oli merkittävä osa keskiajan Böömivaltakunnassa, johon Prahakin kuului. Kelloja pidettiin käsittämättöminä laitteina, jotka paitsi näyttivät, myös tekivät aikaa. Prahan astronominen kello on maailman vanhin yhä toimiva sellainen. Kelloon liittyi myös legenda: mikäli kellon huoltoa laiminlyötäisiin niin että se pysähtyisi, kaupunki tulisi kärsimään. Luuranko vahvistaa tämän epäonnenajan nyökkäämällä, ja kaupungin ainoana toivona on uudenvuodenyönä syntynyt poikalapsi. Kun kello uudelleenkäynnistetään, on pojan juostava parinsadan metrin matka kirkolta aukion poikki kellolle ennen viimeistä kellonlyömää. Mikäli hän ehtii ajoissa, pahat voimat väistyvät.

Kellon esityksen allekirjoittanutta paremmin selittävä video alla