Smíšený

Tekniikan ihmelapsena en sitten osannutkaan ajastaa kuin yhden postauksen Venäjäreissun ajaksi - ei se mitään, tullaan näiden kanssa nyt todella jälkijunassa! Toivottavasti ei reissupostaukset vielä tursua korvista ulos. Kesä on tällaista aikaa.

Vaikka Prahan neitsytmatkastani ei ollut kuin viisi vuotta, jotkut asiat olivat jääneet armottomasti unholaan. Saati tuo villitsekki, joka oli ihan tuntematonta vyöhykettä itselleni. Uusia havaintoja ja tapoja tuli tehtyä ja opittua joka päivä. Kuvat ja teksti eivät aina liity toisiinsa tippaakaan, mutta nämä olisi sääli jättää julkaisematta.

Praha on tarinoiden ja legendojen kaupunki. Niin uusien, kuin ikivanhojenkin. Todella moni keskiaikaan sijoittuva elokuva kuvataan Prahassa, ja bongasin kaduilla kulkiessa pari tulevaa paikkavarauksta kuvauksien ajaksi.

Suosikkini vanhoista prahalaislegendoista on taru valkoisesta Šemík-hevosesta, joka pelasti isäntänsä, maanviljelijä Horymirin. Kullanhimoinen prinssi Kresomysl määräsi kaikki maanviljelijät kaivostyöläisiksi saadakseen lisää kalleuksia. Horymir kapinoi prinssiä vastaan, ja hänet tuomittiin kuolemaan. Viimeisenä toiveenaan Horymir tahtoi ratsastaa ympäri Vyšehradin linnan tilusten valkoisella Šemíkillään. Kun toive pantiin toteen, Horymir kuiskasi jotakin Šemíkin korvaan, joka juoksi linnan muureja päin ja loikkasi yli koko Vltavan. Valtava loikka uuvutti Šemíkin, ja viimeisenä toiveena tämä pyysi Horymiria hautaamaan hänet. Horymir toteutti hevosensa tahdon. Vaikka hauta on sittemmin kadonnut, Šemíkin sanotaan nukkuvan Vyšehradin rinteessä. Valmiina jälleen heräämään kun hänen apuaan taas tarvitaan.

Tsekkiläiset voidaan karkeasti jakaa lännen böömiläisiin ja idän määriläisiin. Kansoilla on viha-rakkaussuhde, erityisesti määrin alueen ihmiset mieltävät itsensä ensisijaisesti juuri määriläisiksi eikä tsekkiläisiksi. Brnossa böömiläisen Prahan kehuminen johti murhaaviin katseisiin ja "mitäpä sinä ulkkari mistään ymmärrät"-toteamuksiin.

Postimerkkejä ei saa melkein mistään! Paitsi postista, loogisesti. Jotkin turistikaupat myyvät postimerkkejä, mutta vain heiltä ostettuihin kortteihin. Tämä näkyi luonnollisesti korttien hinnoissa. Postissa jonot ovat tuhottoman pitkät ja pelkkien postimerkkien ostosta sai paheksuvia katseita, mutta Prahan pääposti on onneksi kaunis rakennus!

Korkkareiden käyttäjälle Praha on painajainen! Silloin viisi vuotta sitten en muita kenkiä käyttänytkään, nyt hämmästelin miten olen pystynyt painamaan tuolla avokkaissa. Jokainen katu vaikutti olevan kivikatu, joko mukulakivenä tai muuna. Omat korkokenkäni jäivät laukun pohjalle koko reissun ajaksi, vaikka Brno oli inhimillisempää asvalttiviidakkoa.

Tsekeissä puistojuopottelu on ankarasti kiellettyä. Vaikka katuruokamyyjät yrittävätkin tuputtaa mukaan olutta sanoen sen olevan täysin sallittua. Juopotteluksi lasketaan myös alkoholijuoman esilläpito, avaamattomankin. Tämän saimme karvaasti kokea.

Jos Praha olisi väri (tai metalli), se olisi kultainen. Prahassa rakastetaan kultaa! Kultaa on joka kadunkulmassa, kellotornissa ja koristeornamentissa. Aikoinaan Praha oli alkemistien tyyssija, ja Kaarle IV määräsi 1300-luvun loppupuolella linnantornit kullattavaksi, valtakunnanlamasta huolimatta.

Mun ehdoton suosikkikaupunginosani Prahasta on Malá Strana, pieni puoli. Malá Strana on pullollaan pikkuliikkeitä, ravintoloita, kansankuppiloita, hiljaisia kujanpätkiä ja kauniita sisäpihoja. Ensi reissulle varaan hotellinkin sieltä!

Tsekkipäiväkirja, osa 3

Prahaanpaluuiltana ratikkamatkailtiin Prahan linnalle. Kyseessä on itseasiassa suuri linnoitus, alueella on lukuisia kirkkoja, palatseja, museoita, ja jopa ratsastuskoulu. Harmikseni Vituksen katedraali oli jo mennyt yleisöltä kiinni. Kirkon pohjoisosaa koristavat Alfons Muchan lasimaalaukset, joita olisin halunnut käydä ihastelemassa. Naishahmoistaan tunnettu tsekkiläinen art nouveau-ikoni kun on yksi suosikkitaiteilijoistani.

Viime reissulla en ehtinyt ollenkaan tutustua linnan puutarhoihin. Tihkusateesta huolimatta aika kului kuin siivillä sievässä Kuninkaallisessa puutarhassa yksinkertaisen kauniita kukkaistutuksia, salaisia käytäviä ja perin väkivaltaisia patsaita ihmetellessä ja tutkiskellessa.

Pahan burgerin John Lennon Pub. Tai sitten mä olen vain liian nirso hamppareiden suhteen. Okei, en kyllä ole, sillä esimerkiksi euron juuston söisin koska vain... Mutta jos maksan yli kymmenen euroa hampurilaisesta, sen tulisi maistua jollekin muullekin kuin liian hyökkäävälle sipulille ja kaupan jauhelihapihville.

Ennen Orloj-kellon aamuesitystä nousin kellotorniin maisemia ihailemaan. Tämä raatihuoneen kellotorni kannattaa ehdottomasti katsastaa! Lippu maksoi noin neljä euroa, ja tornista avautui maisemat joka puolelle matalaa Prahaa, kukkuloita myöten. Kaukoputket mahdollistivat tarkemman vakoilun. Matkalla ylös sai lukea kellon toimintamekanismia ja historiaa, hätäisimmät pääsevät hissilläkin. Eksyin poistullessa vahingossa vain hääparille tarkoitetulle ovelle, jonka eteisen upeita freskoja pidetään syyttä suotta piilossa.

Postikorteille sopiva kirjoituspaikka löytyi Josefovin kaupunginosasta vain pari tuntia ennen paluukoneen lähtöä. Siirtomaa-aikaiseen tyyliin sisustettu, menneiden vuosisatojen Kolonial oli rempseä mutta rauhallinen. Kolonialissa tuli nautittua myös reissun paras ateria, pinaatilla ja sinihomejuustolla täytettyjä herkkusieniä yrttipatongin päällä.

Jugendtyyliin uudelleenrakennettu entinen juutalaisghetto on lähtöisin jo 1200-luvulta. Josefov on sellainen kaupunginosa, jonka epäsäännöllisillä kaduilla haluaisi vain kuljeskella päämäärättä. Harmi, että tähän ei ollut enää reissun viime minuuteilla aikaa. Esimerkiksi Josefovin antiikkikaupat ovat ihan omaa luokkaansa!

Siperian harjoitusreissu

Blogin parissa pidempään viihtyneet tietävätkin mun ehkä vähän erikoisesta suhtautumisesta Venäjään. Ja tietävät sen, että junamatka Siperiaan on varmaan se mun suurin matkailuhaave. Viime vuonna ei huono kompromissireissu oli Pietarin opintomatka. Ei huono-titteliin oikeuttaa matkamuistoksi tarttunut elämäni valo. Tänä vuonnakin on tehtävä kompromissireissu.

Tässä sitä istutaan Tolstoin sisällä, ja huomisaamuna herätään Moskovasta! Hyttiseuranani on noin nelikymppinen pelkkää venäjää puhuva Inga, joka on järkyttynyt kun en ole perillä Venäjän ajankohtaisesta populäärikulttuurista. Tämä reissu on huonosti suunniteltu ja todennäköisesti myös hutiloiden tehty, mä kun en ole järjestelmällinen ihminen. Mulla ei ole aavistustakaan mitä mä Moskovassa teen, mitä mä haluan nähdä. Edes karttaa ei ole hankittu! Vaan eipä sitä karttaa tuijottaen olla aiemminkaan matkustettu.

Joskus Venäjällä oli laki, jonka mukaan ulkomaalainen saa oleskella vain kolme päivää yhdessä paikassa ilman rekisteröitymistä. Koska rekisteröityminen on monimutkainen prosessi ja inhoan vain harvoja asioita yhtä paljon kuin venäläistä byrokratiaa, ajattelin olla fiksu ja suunnitella viikon reissulleni toisenkin etapin. Vasta vähän aikaa sitten sain kuulla että tuo kriittinen kolme päivää on nykyään se kokonainen viikko. Ajan olisi saanut siis kulumaan vaikka pelkässä Moskovassa.

Moskovasta kiskot kuljettavat minut Tveriin. Suurkaupungista pikkukaupunkiin. Tver tulee olemaan minulle Moskovaakin suurempi mysteeri. En tiedä kaupungista yhtikäs mitään muuta kuin että sen läpi virtaa Volga, ja siellä sijaitsee Pauligin kahvipaahtimo. Pian eletään jänniä aikoja, ystävät hyvät.

Reissun ajaksi olen ajastanut loput Tsekkipostaukset, vihdoin ja viimein! Reaaliajassa en tule postaamaan yhtään mitään, vaikka läppäri mukana kulkeekin. Instagramia todennäköisesti spämmin päivittelen mahdollisuuksien mukaan, venäläiset langattomat verkot kun ovat hitaita mutta epäluotettavia. Instagramista minut löytää nimimerkillä mmymmeli

Edessä on siis kymmeniä tunteja ja tuhansia kilometrejä junassa. Varsinkin lyhyt Moskova-Tver-pätkä venäläisessä lähijunassa kammottaa jo valmiiksi. Kun viimeksi matkustin sellaisella Viipurista Pietariin noin kymmenen vuotta sitten, penkin sisässä oli matoja. Vähintään. Matkustusta pienellä Länsi-Venäjän kierroksellani tulee noin kymmenesosa mitä haaveideni Siperianreissulla. Otetaan tämä sitten harjoituksena. Josko ensi kesänä viimeistään lopetettaisiin haaveilu ja alettaisiin toteuttamaan?