Meri Kreikan

Ehdinpäs uimaan vielä maaliskuun aikana! Sanotaan, että talven ote alkaa jo löystyä, mutta olen ihmetellyt voiko tätä vuodenaikaa edes talveksi kutsua. Joka tapauksessa, meri on vielä kylmä. Huhujen mukaan maaliskuu on kaikkein kylmin uimakuukausi. Joulu-helmikuussa meri alkaa hiljalleen jäähtyä kesän jäljiltä, eivätkä päivälämpötilat riitä lämmittämään vettä.

Astuminen raikkaaseen ja virkistävään veteen oli pienoinen shokki alkuun, vaikka talviuinti ei olekaan minulle uusi asia. Kirkkaissa, taivaansinisissa aalloissa uiminen kääntyi kuitenkin pian positiiviseksi. Lämpötilakin vastaa tavanomaista suomalaista toukokuun lopun merivettä. Mitä nyt värikkäämpää ja suolaisempaa. Jokainen sammakkouintipotku herätti minussa elinvoiman tunteen, jota vain Välimeri voi tarjota. Auringon lempeän lämmön ympäröimänä veden kylmyys jäi lopulta vain jälkiajatukseksi.

En ollut ainoa rantaleijona, mutta uimareita ei ollut tungokseksi asti, ainakaan vielä toimistoaikaan perjantaina. Ateenan Riviera saattaa olla täyteen ahdettu lämpimämpänä aikana, mutta ainakin toistaiseksi rannikko on noin tunnin matkan arvoinen. Ruuhkasta riippuen, meno oli paluuta sutjakkaampi. Maaliskuun uinnit saattavat vaatia sisua, mutta väitän tuota iloa vilunväristysten arvoiseksi!

Vierailemani ranta on julkinen ranta Glyfadassa, 2i Glyfadas -bussipysäkin lähellä. Ateenan keskustasta paikalle pääsee ainakin A1- ja A2-busseilla. Ranta ei varsinaisesti lumoa kauneudellaan, palvelut ja vuokratuolit loistavat poissaolollaan, ja hiekkakin on kaukana hienosta. Mutta arvostan eniten rauhaa ja hiljaisuutta. Se on Ateenassa harvinaista herkkua, jota tämä ranta pystyi vielä tarjoamaan. Toiveissani on tutustua vielä laajemminkin Ateenan lähirantoihin kevään edetessä!

Kuka pelkää prosessoitua ruokaa?

Olen saanut jonkin aikaa tarkastella omassa tuttavapiirissäni kiertävää ilmiötä, jossa ylistetään varsin kyseenalaisia terveystrendejä. Milloin demonisoidaan siemenöljyjä, intoillaan raa'asta lihasta, eletään energiajuomilla ja lisäravinteilla tai käytetään kallista ja vaarallista, potentiaalisesti raskasmetalleja sisältävää taikavuoristosuolaa luullen sen olevan jotain terveellistä ihmeainetta. Jokainen trendi hiipuu aikanaan, mutta uusien villitysten kierto on jatkuvaa ja kerta kerralta typerämpää.

Jaan tämän, koska minusta on huolestuttavaa havaita, kuinka helposti ihmiset sortuvat näihin äärimmäisiin, usein jopa epäterveellisiin trendeihin. Trendeihin terveyden nimissä. Sitten ei kuitenkaan täysin ymmärretä niiden takana olevaa tiedettä, lobbaajaa tai riskiä. Nämä trendit lupaavat usein nopeita tuloksia ja helppoja ratkaisuja, perustuen vanhentuneisiin tai harhaanjohtaviin tutkimuksiin. Esimerkiksi siemenöljyviha pohjautuu 1960-luvulla tehtyyn tutkimukseen, jossa aikansa margariinit transrasvoineen ovat vääristäneet tuloksia verrattuna nykypäivän kasvirasvoihin. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun kaivetaan jokin historiallinen tutkimus vahvistamaan omaa agendaa, välittämättä tutkimustulosten relevanttiudesta.

Prosessoitu ruoka rinnastetaan usein sokeastikin johonkin vaaralliseen ja pahaan, ymmärtämättä täysin mitä tämä tarkoittaa. Prosessointia on esimerkiksi raaka-aineiden kuoriminen, pilkkominen, fermentoiminen, kuumentaminen ja pakastaminen. Moni prosessoitu ruoka on siis oikeastaan välttämätöntä elintarviketurvallisuuden ja ravitsemuksen nimissä. Ruisleipäkin lasketaan ultraprosessoiduksi tuotteeksi. Transrasvojen ja raakojen eläinperäisten tuotteiden syöminen ei ole vain harhaanjohtavaa, vaan myös potentiaalisesti vaarallista. Voi toki olla puhdasta ja luonnollista, mutta hyväksi se ei ole.

On jotenkin turhauttavaa katsella vierestä näitä villityksiä, joissa terveellisempiä vaihtoehtoja demonisoidaan epäoikeudenmukaisesti. Kyse ei ole vain trendin seuraamisesta, vaan mahdollisesti pitkän aikavälin vaikutuksesta terveyteemme. Pekonin tai punaisen maidon mainostaminen ylivoimaisena ravintovaihtoehtona ei ole vain mielipidekysymys, vaan myös kansanterveyshuoli. Eikö olisikin järkevämpää keskittyä tutkimustuloksiin, eikä pelkoon pohjautuviin ruokailutottumuksiin?

Toisaalta, en elä itsekään täysin suositusten mukaan, joten miksi valittaa? Kreikassa syön ennen kaikkea tomaattia, kesäkurpitsaa, kananmunia ja juustoja. Sitrushedelmät ovat vielä sesongissa, poimin töissä sitruunoita suoraan puusta. Kala on suhteessa kallista, kasviproteiinivalmisteet ovat kiven alla... Välimeren ruokavalioon ultraprosessoitu ruoka ei kuulu, näin minulle kerrotaan. Suolannuoleskelu tuntuu kuitenkin kuuluvan. Jätän mielelläni nuolukivet hirville.

On kerrottavaa

Kaipaan kirjoittamista, kun olen kaukana kotoa. Voisin kirjoittaa asiaa, ajatuksia, pohdiskella syntyjä syviä ja maailman tapahtumia. Vanhastaan on kirjoittamatta vielä second hand -opas Wieniin, tarinointia puolisoni ja Itävallan perheeni kohtaamisesta, tulomatkan sattumisista ja kommelluksista. Mutta sitten ollaan tässä ja nyt. Nyt on kevään merkkejä ilmassa.

Haluaisin kertoa paljon, mutten viitsi vaivata. Miksi turhaan oksentaa sanoja internetiin? Toisaalta sen takia ehkä olen kirjoittanutkin blogia yli puolet elämästäni. Haluan muistoja talteen, ennen kaikkea itseäni varten. Haluan ajan kanssa reflektoida kokemaani, etten sorru tunnekuohussa sanomaan jotakin ajattelematonta. Vaan kun aikaa kuluu liikaa, kirjoittaminen käy vaikeaksi. Muistikuvat hämärtyvät. Kaunistelun rooli kasvaa kasvamistaan. Onko kyseessä enää bloggaaminen vai dokumentoiminen?

Keskiviikkona vierailin päiväretkellä Boiotiassa. Muusien laakso imi mehut tyhjiin, vaikka Ateena onkin yksi kardiokaupunki, en ole vielä haikkauskunnossa. Mutta tämä päiväretki oli kuin paluu parin vuoden takaiselle johdantokurssille. Ulkopuolisen silmin joukko opiskelijoita vaikuttaa tuijottavan kivikasoja. Vaan ne kivikasat kertovat tarinoita mykeneläisajasta, kuiskailevat heksametrissä Homeroksen sanoin, ottavat kantaa Spartan puolesta ja sitä vastaan.

M.L. Rion romaanissa If We Were Villains termi thespialainen viittaa näyttelijöihin. Romaanissa korostuu esityksen, identiteetin ja taiteellisen ilmaisun voimakkuus. Hahmojen syvä uppoutuminen teatteriin ei ainoastaan määrittele heidän ystävyyttään ja kilpailua, vaan sillä on myös ratkaiseva rooli juonen etenemisessä, joka on täynnä draamaa, juonittelua ja shakespearemaisia tragedian elementtejä. Antiikin Kreikassa thespialaiset viettivät Muusien laaksossa Museia-juhlaa, jossa runoilijat, muusikot ja näyttelijät kautta Kreikan kilpailivat lajeissaan. Kilpailuhenkisyyden nimissä on ikiaikaisesti juhlittu taiteellista huippuosaamista - niin hyvässä kuin pahassakin.

Virolaisten vierailun kunniaksi veimme veljeskansan saunaan. On jollain tavoin absurdia istuskella pelkkä pyyhe päällä keskellä Ateenaa yksityisessä aidatussa puutarhassa. Alkuillan pimeyden kutsumien äänien kakofonia pauhaa jossain aidan takana. Kapakka on levittäytynyt kadulle, kulkuneuvot tööttäilevät. Ulkona ei ole kylmä eikä kuuma. Nautin välivilvoitteluistani ehkä liiaksikin, sillä flunssa on kietonut kyntensä ympärilleni. Sairastan kotona, syön mausteisia nuudeleita ja tirkistelen paitsi elokuvia, myös play off -kevättä Helsingissä ja Kokkolassa.