Etazhi

Ekojen päivien must see-kohde Pietarissa oli jonkinlaiseen kulttimaineeseen noussut kulttuurikeskus Etazhi, eli Kerrokset. Loft-henkisessä rakennuksessa järjestetään monenlaisia tapahtumia laidasta laitaan, kodittomien eläinten uudelleenvälitystä, modernin taiteen näyttelyitä, myös kattokävelyitä. Löytyy kauppaa, baaria, hostellia ja terassia. Vähän harmittaa että kattokävely jäi kokematta, näkymät olisivat varmasti olleet mielenkiintoisemmat kuin Iisakin kirkon sliipatussa ympäristössä.

Etazhi on sellainen paikka, jonne ei vahingossa eksy. Ligovskii Prospektin metroasemalta kävellään Ligovskia pohjoiseen tien oikeaa puolta reilu sata metriä, jonka jälkeen mennään porttikongin vasemmanpuoleisesta ovesta sisäpihalle, jossa rakennus sijaitsee. Ja toi seinämaalaus on huikea! Mä tykkään kaikesta, mikä liittyy villieläimiin.

Mentiin Etazhin terassille syömään ja päivää istumaan, mä söin tosi hyvää tomaattikeittoa. Hintataso oli yllättävänkin edullinen. Ajattelin, että hipster-maineella olisi voinut rahastaa. Tuolla ei muuten saa pitää laukkuja pöydällä, tein sen virheen ja sain siitä satikutia.

Musta ei ole otettu muita kuvia Pietarissa kuin toi yksi, meikitön ja väsynyt räpsy tuolta kattoterassilta. Ei yhtään turistiräpsyä suihkulähdettä vasten tai Pietari Suuren sylissä. Nauttikaa siis siitä!
Etazhi löytyy osoitteesta Ligovskii Prospekt 74.

Söin auringon

Asukuvia perjantai-illalta Venäjäntuliaismekossa ja -kengissä. Loistin auringon kanssa kilpaa sen laskiessa, kunnes aurinko tunnusti tappionsa, ja jäljelle jäi vain minä ja mekko.

Mä en oikein osaa päättää, onko keltainen mun väri vai ei. Tykkään itse keltaisesta värinä, ja viiden ihmisen puolueeton mielipide on ollut, että toi on ihan mun väri. Joku siinä kuitenkin tökkii mua henkisesti. Ehkä se on se värikkyys ylipäätänsä, pitäisi hiljalleen alkaa astumaan pois omilta pukeutumismukavuusalueiltaan.

Koulu Venäjällä

Koska mun Pietarinmatkan päätarkoitus oli opiskelu, mun arkipäiväni kuluivat suhteellisen sujuvasti venäjän kielen parissa.

Opiskelin Smolnan yliopistossa, entisen luostarin tiloissa. Oven vieressä luki ylevästi Fakultet Politoligii, valtio-opin tiedekunta. Barokkityylinen luostari katedraaleineen on Rastrellin suunnittelema, katedraalista puhutaan jopa hänen merkittävimpänä arkkitehtonisena työnään. Luostari oli toiminnassa vain parikymmentä vuotta, jonka jälkeen Katariina Suuri perusti sen tiloihin Venäjän ensimmäisen tyttökoulun. Ihan naapurissa on tunnetumpi, keltainen Smolnan instituutti, josta käsin Lenin johti Lokakuun vallankumousta.

Koulu oli remontissa koko mun kaksiviikkoisen opiskelujaksoni ajan, ja saatiin vaihtaa luokkaa useampaankin otteeseen. Paitsi itse remontin, myös todella epämääräisen remonttipölyn ja meluhaittojen tieltä. Opiskelu oli pelkästään venäjäksi, enimmäkseen kielioppia ja akustista fonetiikkaa. Saatiin myös lukea pari satua, sekä luentoja Pietarin kulttuuritilanteesta ja politiikasta.

Musta tuntuu, että en oppinut oikein mitään uutta, vaan lähinnä yritin enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi vain palauttaa aiemminopittua mieleen. Esimerkiksi venäjän nykyhetken sanasto mulla on aika pahasti hakusessa, siihen olisin halunnut tutustua. Vaikken ollut mikään tähtioppilas, sain kuitenkin todistuksen. Ja opiskelijakortin, josta oli kahden viikon aikana paljon rahallista hyötyä. Venäjän opiskelija-alennukset ovat todella huomattavia, varsinkin turistihintoihin verrattuna.