Mennään eläintarhaan!

Mä sitten tykkään eläintarhoista. Ainakin sivistysmaiden eläintarhoista, missä eläimillä on hyvät oltavat luonnonmukaisissa aitauksissa, ja missä villieläinten suojelulla on tärkeä rooli. Niinpä Barcelonassakin oli pakko pyhittää yksi päivä eläintarhailulle.

Tänään oli ensimmäinen selkeästi huonompi päivä säällisesti. Aurinko pysyi piilossa lähes koko ajan, ja tuuli oli todella armoton. Onneksi sai olla käytännössä koko ajan liikkeessä, niin kylmä ei päässyt tunkeutumaan ihan ytimiin asti.

Viimeksi vierailin Barcelonan eläintarhassa vuonna 2010. Viidessä vuodessa tarhan alue on laajenemaan päin, hinta oli noussut vitosella ja eläinten määrä tuntui pienemmältä. Ainakin kamelit, musta pantteri, jättiläiskilpikonnat ja orangit loistivat poissaolollaan. Kulkeminen oli hankalaa, monet kulkureitit olivat tukossa muutostöiden takia ja esimerkiksi susitarhan ohi sai sahata vajaa kymmenen kertaa yhden päivän aikana.

Fiksu olisi ottanut tuonne eväät mukaan, kivoja evästyspaikkoja oli melkein joka kulmassa. Miten mahtavaa olisikaan ollut syödä kirahvien kupeessa! Koska mä en ollut fiksu, nälkäkiukku alkoi iskeä jo neljän pintaan. Ja mä kun halusin jäädä eläintarhaan koko päiväksi... Ensi kerralla paremmin varustautuen!

Cantina Machito

Mun on pakko esitellä teille mun lempiravintolani koko Barcelonassa: Gracían pikkukujille piiloutunut, autenttista meksikolaista ruokaa tarjoileva Cantina Machito. Mä kiinnostuin ravintolasta alunperin kuultuani siellä olevan useita maalauksia Frida Kahlosta - Frida on mulle henkilökohtaisesti kenties maailman suurin taiteilija.

Ravintolan sisustus on aivan ihana! Niin perinteistä Meksikoa, niin kitchiä, niin värikästä ja niin villiä. Missään muussa ravintolassa en ole nähnyt värikkäitä paperilumihiutaleneliöitä katosta roikkumasta. Jopa vessan laatat oli tarkkaan harkittu erivärisiksi. Ja tarjoiluastiat, lasitettuja värikkäitä savikulhoja, rustiikkisia emalilautasia, mistä on silminnähden lusikoitu tuhansia annoksia ääntä kohti. Sisustustyylinä sekametelisoppa, muttei silmiä särkevällä tavalla.

Machiton guacamole on eräänlainen klassikko. Mä en tiedä mitä taika-ainesta ne siihen laittaa, mikään muu guacamole ei voisi ikinä maistua samalta. Saisin tuon koko kulhollisen kevyesti yksin alas. Tällä kertaa otin varsinaiseksi ruuaksi kala-rapu-kampasimpukka-cevicheä. Rantakohteissa syön aina mereneläviä yli äyräiden. Ruoka oli kylmä mutta maukas, varmasti elämäni maukkain ceviche. Sellainen annos, joka varmisti, että tänne palataan seuraavallakin Barcelonanreissulla. Päällimmäisenä mielessä pyörii vain yksi kysymys: miksi en syö cevicheä useammin?

Knoppitietona vielä se, että barcelonalaisen vaatejätti Desigualin kevätmallisto, Christian Lacroixin suunnittelemana kuvattiin muutama viikko takaperin juuri tässä ravintolassa.

BCN

Kaksi ekaa Barcelonapäivää takana, ja tuntuu ihan kuin olisi kotona. Vajaassa kahdessa vuodessa kaupunki on muuttunut melkoisen kiinnostavammaksi, tai sitten musta on vain tullut rohkeampi kulkemaan. Uutuudenviehätys on palannut. Mutta yhtä asiaa en tajua: miten olen joskus jaksanut kävellä tuntitolkulla korkokengissä tässä kaupungissa?

Kylmähän täällä on. Merituuli on armoton, eikä kevät ole vielä päässyt kunnolla alkamaan. Hevoskastanjoissa ei näy silmun silmua, onneksi palmut ovat ikivihreitä. Vaikka mä en ole mikään vilukissa, ei ilman takkia uskalla lähteä edes lähikauppaan. Ulkona katetulla terassilla syödessä sai hytistä kylmästä. Vuonna 2010 taisi olla poikkeuksellisen aikainen kevät kun tein helmikuussa kaupunkidebyyttini - kaikki oli vehreämpää ja lämpimämpää.

Ensimmäisen päivän kohde oli Tibidabo-vuori, josta kuulemma avautuu Barcelonan parhaat näköalat, mutta joka on aina mun aikaisemmilla reissuilla tuntunut liian kaukaiselta. Onneksi tällä kertaa vaivauduin lähtemään, näköalaväite ei todellakaan ollut valetta. Parhaimmat näkymät olivat uusgoottilaisen kirkon ylätasanteelta. Tibidabon huvipuisto oli sympaattinen, mutta ei mun juttuni, joten skippasin sen suosiolla.

Ylösmennessä otin kalliin turistiratikan, joka oli sympaattisuudestaan huolimatta vähän turha. Bussilla pääsi paljon nopeammin ja se kuului julkisen liikenteen piiriin, eli matkakortilla ilmainen. Vuoren juurelta sitten haahuillen niin isoilla väylöillä kuin pienemmillä kujilla aina Katalonian aukiolle asti. Väsymys oli kova päivän päättyessä.