Milloin viimeeksi?

Milloinkohan viimeksi? Olen juuri nyt itsestäni suorastaan sanoinkuvaamattoman ylpeä. Mä suoritin tehtävän näkymättömältä tehtävälistaltani, tehtävän, joka on odottanut suoritetuksi tulemista varmaan lähemmäs kaksi kuukautta.

Mulla on suhteellisen paljon siveltimiä, joten puhdistusvälit pääsee aina venymään. Kun on siveltimet joka viikonpäivälle, niiden likaantumista tuskin ehtii havaita. Joka kerta, kun mä olen saanut puhdistettua siveltimet, lupaan itselleni tehdä sen vähintään joka toinen viikko. Ja kuinka usein pystyn noudattamaan omia lupauksiani?

Käytän puhdistamiseen Marseille-saippuaa, koska luin joskus, että se on hellävarainen varsinkin aitokarvaisille siveltimille, mutta poistaa tehokkaasti myös rasvaisen lian. Varmaan joku erityinen siveltimienpesuspray ajaisi asian vieläkin paremmin, mutta vanhoista tavoistaan on hankalaa päästä eroon. Oon niin kiintynyt tohon isoon kissanpäällä koristettuun saippuakimpaleeseen. Sitä paitsi, vanhassa vara parempi. Tota saippuaa käytettiin kun mummoani lapsena kylvetettiin pihavannassa keskellä Karjalan korpia.



Nyt kaikki siveltimet paitsi näyttää, myös tuntuu ihan kuin uudelta. Eikä projektiin mennyt kuin 15 minuuttia! En ihan ymmärrä itseäni, miten on niin vaikea itseisnapata niskasta kiinni ja putsata ne sudit vähän useammin. Pitää alkaa varmaan liimailemaan post it-muistutuksia joka paikkaan. Ja post it-muistutuksia siitä, että muistaa katsoa ne muistilaput... Siveltimien pesuhan on jollain askeettisella tavalla puhdistava kokemus, kun näkee likaisten meikkivanojen piirtävän kuvioitaan lavuaariin. Menee heittämällä ainakin kuppauksen edelle, kun puhdistavia kokemuksia rankataan.

Secret single behavior

Sinkkuelämää-sarjassa Carrie paljasti kerran syövänsä seisaaltaan suolakeksejä hillon kanssa. Niinkutsutuista SSBistään Carrie sai jälleen yhden kolumnin kirjoitettua - ja kukapa sinkkisfani ei muistaisi tuota legendaarista käsitettä?

Oivalsin, että mä olen ihan samanlainen. Yksin ollessa vain tulee tehtyä tiettyjä outoja asioita, toistuvasti.

Yksin kotona mä esimerkiksi...

...siemailen vettä martinilasista. Joskus jopa tipautan joukkoon oliivin. Sitten istun todella chicisti sohvannurkassa ja luen esimerkiksi Stockan kuukausikuvastoa tai Kirkko & Kaupunki-lehteä.

...testailen asuja. Tavoitteena löytää se epätavallinen, mutta oikeasti toimiva asu, jolla kääntää katseet tilanteen niin vaatiessa. Ja huvittaa itseäni testailemalla ihan jäätäviä yhdistelmiä. Ja suunnitella seuraavien kissanristiäisten, edustuspäivien ja päivä jona isken henkilö X:n asut kenkiä ja asusteita myöten valmiiksi.

...pidän tanssitunnin. Mä en oikeasti osaa tanssia tippaakaan, mutta niin vain joskus käy, että pistän Youtubesta kasan karmeita tanssibiisejä videoineen ja heilun menemään. Sellaisia, mitä en normaalisti arjessa ikimaailmassa kuuntelisi. Otan mallia niin Spaissareiden, Rihannan, Beyoncen, Kylie Minoguen kuin JLonkin videoista, parhaani mukaan, vähissä vaatteissa. Mun ehdoton suosikkini on tämä, osaan tuon melkein ulkoa ja pystyn käymään makuuhuoneessakin pomppimassa. Tämä on käytännössä ainoaa liikuntaa jota harrastan.

...luen mangaa. Mä olin joskus ala- ja yläasteella kai jonkin sortin fani, ja isäni taannoin toi mulle kassillisen mangaa pois nurkistaan pyörimästä. Niitä olen nyt sitten lukenut salaa, pokkarit ovat visusti piilossa eräässä laatikossa.

...teen ihan hienoja (vaikka itse sanonkin) meikkejä, joista en suunnilleen koskaan kehtaa ottaa todistusaineistoa, saati lähteä julkisille paikoille sotamaalit naamassa. Inspiroidun niin muotikuvista, musiikkimaailmasta, kuin fantasiamaailmastakin. Turhia taitoja on kiva osata.

...kuuntelen klassista musiikkia. Kissani rakastaa klassista musiikkia, (erityisesti pianopainotteista) ja tykkää käydä nukkumaan korva kaiuttimessa kiinni. Mä selittelen aina että kuuntelen klassista kissan pyynnöstä, mutta kyllähän mä siitä itsekin ihan oikeasti pidän.

...käytän crop toppia. En kehtaisi ottaa ikinä vieraita vastaan noin niukassa, mun (ja rehellisesti sanottuna, kaikkien muidenkin) vartalolle sopimattomassa yläosassa. Jotkin paikat on vaan hyvä jättää näyttämättä.

Muistan Monrepos'n

Sisimmissäni olen luonnonlapsi. Kun saavuin Monrepos'n puistoon, otin ensitöikseni kuvan kartasta. Jotta löytäisin puistosta kaikki jännät sillat ja patsaat, jotten eksyisi satojen hehtaarien puistoon. Kului kolme minuuttia, ja eksyin tieltä polulle, viidessä minuutissa polulta täyteen pöpelikköön.











Kolmen Viipuripäiväni aikana en juuri nähnyt aurinkoa. Onneksi se alkoi paistaa matkalla Monrepoohon, tokkopa puisto olisi ollut kivaa kuljettavaa sateessa. Vaan sade oli jättänyt jälkensä. Käyskennellessäni liukkailla kallioilla varpujen ja saniaisten kastelemissa leopardiballerinoissani mietin monta kertaa, että pääsenkö täällä hengestäni. Nuo ajatukset eivät sitten kuitenkaan hidastaneet seikkailua. Eikä edes neljä-viisi läheltä piti-tilannetta.












Monrepos'n puisto oli niin puhdas, niin vihreä ja niin rauhallinen, että unohdin edes olevani Venäjällä. Puiston nimi on juonnettu ranskankielisestä ilmauksesta mon repos - lepopaikkani. Ja tunsin todella lepääväni tässä puistossa, joka kadotti ajantajuni. Istuin tuntitolkulla hyttysten syötävänä rantakalliolla, tuijotellen merelle tuntemattomaan. Kuinka olinkaan onnellinen!