Vintageshoppailu Roomassa

Eilen kun päästiin hyvin alkuun, niin jatketaan tänäänkin shoppailuteemalla. Listaan siis hyväksi koettuja, mieleen jääneitä vintageliikkeitä, joissa vierailin kuukauden aikana. Roomassa koin päinvastaisen tarpeen kuin Berliinissä: minulla ei ollut tarpeeksi lämmintä päällepantavaa lokakuiseen Osloon. Löysin lopulta neuletakin ja hameen. Paksut sukkahousut jouduin ostamaan pohjoisesta, mutta vintagelöytöjeni ansiosta en palellut koleassa Norjassa.



Tärkeä huomio ostoksille haluaville on selvittää etukäteen aukioloajat: moni putiikki aukeaa vasta ilta-aikaan, viikonloppuisin juuri mikään ei ole auki, mutta jossakin maanantai on uusi sunnuntai. Ei ollut yksi eikä toinenkaan puoti, joka vaikutti kuolleelta ja kuopatulta päiväsaikaan, mutta heräsi henkiin avautuessaan. Suosikkini ostelulle oli Leonina-, Serpentini- ja Boschetto-katujen muodostama kolmio. Katujen täydeltä pikkuputiikkeja, niin uutta kuin vanhaakin. Näissä myydään oikeasti laadukasta tavaraa, monissa "uuden tavaran liikkeessä" oli tarjolla ompelupalvelu, jolla vaatteesta saa varmasti istuvan. Olisipa tuo normi kaikkialla! 



Pulp Vintage oli valikoimaltaan näistä paras. Pieni, mutta hyvä, erilainen valikoima kokoja ja tyylejä. Ostin Italiassa tehdyn paksun villatakin, ja ihastelin Fendin silkkihuivia. Kuusikymppiä huivista oli liikaa, mutta reilu parikymppiä muhkeasta takista oli hyvä diili.
Via del Boschetto 15



Melkein naapurissa sijaitseva Blue Goose oli pullollaan hienoja mekkoja. High-end -merkkien vintagemalleja, ja tuntemattomia italialaisia suunnittelijoita. Spottasin käyttämättömän näköiset 250 euron Chanelin loaferit koossa 39.
Via del Boschetto 4



Uniseximpi valikoima on Moll Flandersissa. Paljon päheitä äijähattuja ja nahkatakkeja, jostakin syystä nyt myös vain polvipituisia hameita. Bonuksena paikan omistaja-oletettu, joka oli mielettömän hauskan oloinen ihminen!
Via Urbana 132



Berliinistä tuttu Humana löytyi Roomastakin, monin kappalein. Vierailin liikkeessä, jossa oli "tasaraha 11 euroa" -päivät. Löysin täältä kivan ruutuhameen, jossa ei valitettavasti päässyt kyykkyyn, joten päädyin ostamaan hameen luokassa "niin kamala että on jo hauska." Oslossa päälläni ihastutti ja kauhistutti musta kahiseva A-linjainen maksihame, jonka printtinä on pyöristetyn pehmeitä korttipakan maita.
Via Cavour 102



Pifebo sisälsi paljon värikästä kamaa. Liike on valtava, joten tänne kannattaa varata aikaa! Myös pikamuotia 90-2000 -luvuilta. Farkku- ja flanellipaitoja, peplumtoppeja, pikeepaitoja, överiliuhakkeita maksimalisteille. Kitschinomaisia aurinkolaseja. Mitä vain kuvitella saattaa jenkkilipulla varusteltuna... Mulle jäi olo, että tämän liikkeen valikoimasta iso osa on kotona vintillä.
Via dei Serpenti 135-136



Mikäli kaipaa mummon vintiltä tuoksahtavaa, tongittavaa aarreaittaa, Omero e Cecilia on juuri sellainen! Paljon saappaita ja miesten pukuja, sekä menneiden vuosikymmenien hittituotteita. Ihastelin kuulemma panamalaista havaijipaitaa.
Via del Governo Vecchio 110



Mikäli puolestaan kaipaa vain luksusmerkkejä, Ciao Vintage täyttänee nämä kriteerit. Sisälle pääsee ovikelloa soittamalla, ja omaa vuoroaan voi joutua odottamaan. Tämä tuntui ajoittain Guccin poistomyymälältä, laukkuja, lompakoita ynnä muita hyllyjen täydeltä. En edes tiennyt Guccin tekevän pukukoruja! Joukossa oli myös paljon Chanelia, mutta mielestäni ylihintaan - tai sitten vintagepuolellakin seurataan Chanelin hinnannostotrendiä.
Via del Governo Vecchio 71



Flamingo Vintage oli se liike, jota kaikki paikalliset ja paikallistuneet suosittelivat. Valitettavasti koin sen itse näistä vähiten kiinnostavana. Valikoima on värikäs mutta pieni, ja liiankin tarkkaan kuratoitu. Jos kaipaa croppitoppeja, täältä kannattaa etsiä. En tiedä olivatko nämä myymälän toimesta modifioituja. Kuten nimestä voi arvatakin, paikka on vaaleanpunainen ja tyttömäinen. Täällä ei saa sitten missään nimessä ottaa kuvia, myyjä tuli ilmaisseeksi asian tarpeettoman tylysti.
Via del Boschetto 123



Klassikkoasemassa oleva sunnuntaikirppis Mercato di Porta Portese ei varsinaisesti ole kirpputori lainkaan. Siellä myydään uutta tavaraa, paljon laatukäsitöitä, mutta myös kiinasälää. Ehdottomasti enemmän huonoa kuin hyvää. Alue on liian iso ja hengästyttävä. En silti sano, että tuo kannattaisi jättää välistä! Kuratoidumpi versio tästä on sisätiloissa järjestettävä Mercato Monti, jossa syksyn trendinä vaikutti olevan vintage-korujen haarniskointi leikkaa ja liimaa -henkeen. Enemmän vanhaa tavaraa myyviä, kokemisen arvoisia viikonloppukirppiksiä on esimerkiksi Mercato Borghetto Flaminio. Tässä on samaa henkeä kuin Wienin Naschmarktilla! Edellisellä reissullani Roomaan löysin täältä kolmen euron silkkipaidan. Tänne oli nyt kahden euron pääsymaksu, en tiedä onko tämä uusi käytäntö, vakiokäytäntö vai meninkö edeltävällä kerralla vahingossa pummilla.


Piazza Porta Portese
Via Leonina 46-48
Piazza della Marina 32

Vintageshoppailu Berliinissä

Tämä on postaus, joka mun olisi pitänyt kirjoittaa jo elokuussa. Tätä toivottiin, kun instastooreissa metsästin shortseja, mutta esittelin kaikkea muuta bongaamaani kivaa. Onneksi mulla on vielä sijainnit ylhäällä ja kuvamateriaalia shoppailupäivistä, joten voin kirjottaa muutaman sanasen käymistäni liikkeistä.


Mun ostoslistalla oli vaaleat farkkushortsit. Omistan yhdet tummansiniset farkkushortsit, jotka unohdin pakata mukaan reissulleni, ja Italian loppukesässä varmasti tarvittaisiin shortseja. Täten vaaleat shortsit eivät jäisi Suomenkaan olosuhteissa käyttämättä. Löysin lopulta viidellä eurolla vaaleat farkkucaprit, jotka suunnittelin leikkaavani shortseiksi, mutta se jäi lopulta tekemättä.


Berliinissä on pitkät perinteet käytettynä ostamiseen. Sunnuntain kirpparit esimerkiksi Mauerparkissa, Neuköllnissä ja Arkonaplatzilla ovat käsite. Kaupungista löytyy niin huolella kuratoituja vintageliikkeitä, yhden vaatekappaleen kauppoja (jos tarvitset kimonoa, Aura-niminen liike löytyy Neuköllnistä!) kuin kirjavakuvioiseen kasarimuotiin erikoistuneita putiikkejakin. Spottailin useita satunnaisia rekkejä kadunkulmissa ja bussipysäkeillä täynnä vaatteita tasarahalla, ilmeisesti sissikirpparointi on ihan yleisesti tunnettu tapa. Listaan alle vierailemani vintageliikkeet osoitteineen.



V VINTAGE

Täällä oli paljon urheiluvaatevintagea - pikeepaitoja, tennareita ja verkkatakkeja. Värikkäitä ohuita bombertakkeja. Sekä ruutupaitoja, löysin hirveän kivan sinioranssin flanellipaidan, mutta se oli liian lämmin sen hetken ajatusmaailmaan. Suurin osa vaatteista oli mukavan sukupuolineutraaleja.

Kopernikusstraße 18



Picknweightissä vaatteet maksetaan niiden painon mukaan. Vaatteet oli lajiteltu eri kategorioihin, joiden kilohinta vaihteli muistaakseni kahdestakympistä sataseen. Täällä oli paljon ketjuliikkeiden trikoorytkyjä, mutta myös mielettömiä vintage-bukleejakkuja, 50-lukulaiselta vaikuttavia havaijipaitoja ja lappuhaalareita. Tämä on eräänlainen pieni ketju, mutta vierailin vain yhdessä toimipisteessä.

Alte Schönhauser Straße 30



Lena's Lovely Vintage on kaunis vintageliike, jossa oli esimerkiksi vaikuttava kokoelma iltapukuja, silkkipaitoja ja naisellisia takkeja. Valitettavasti mallisto oli elokuun viimeisenä päivänä jo turhan selkeästi syksyssä kiinni omiin tarpeisiini.

Potsdamer Straße 101


Kims Second Hand Boutique vastaa sisällöltään ehkä parhaiten nuorisomuotia. Tai sellaista, miksi minä nuorisomuodin miellän. Suurin osa vaatteista oli Zarasta, Bershkasta ja Pimkiestä. Huvittava löytö oli kaksikymppiä kultaisesta Henkkamaukan jakusta, ostin vastaavan muistaakseni viidellä eurolla alelaarista kymmenen vuotta sitten.

Lausitzer Platz 14

Vintage Stuffissa silmiinpistävintä olivat monenkirjavat rotsit. Oli farkkutakkeja selkäprintillä, tilkkutakkeja, nahkatakkeja kuin kahisevia tuulipuvuntakkejakin. 
Zehdenicker Straße 14



Second Hand Paradies shopissa oli vaikuttava kokoelma tänä vuonna ah-niin-trendaavia cowboy-buutseja. Täällä asui myös suloinen shoppailuassistenttikissa.

Adalbertstrasse 17


SOMETIMES COLOURED on pieni ja ehkä vähän kolkon oloinen putiikki, jossa oli kiva valikoima neulemekkoja. En ole ihan varma oliko tämä enemmän kirpputori kuin vintageliike, mutta hinnat olivat inhimilliset ja osa vaatteista vaikutti käyttämättömiltä.

Grünberger Strasse 87


Trash-schickin rekeillä on Vivienne Westwoodia ja kloorivalkaistuja t-paitoja sulassa sovussa vieretysten. Ja kiinteän hinnan rekkejä, esimerkiksi jakkupukujen ystävä olisi tehnyt hyvän löydön vitosella. Neutraalin tyylin omaavakin voi tehdä löytöjä, mutta parhaiten myymälä palvelee punk-henkisiä pukeutujia. Myyntituloista osa menee suoraan hyväntekeväisyyteen.

Wühlischstrasse 31



Humana on käsittääkseni saman järjestön alainen kuin meille tuttu UFF. Näitä liikkeitä löytyy Berliinistä vähän joka kulmalta, itse vierailin viidessä eri toimipisteessä. 


Frankfurter Tor 3 - Tämä liike on valtava! Kerroksia taisi olla viisi, mutta mulla ei riittänyt kärsivällisyys koluta kaikkea läpi. Bongasin täältä rekin täynnä koripallopaitoja pastelliväreissä. Ja solmuvärjätyn näköisen, ex-valkoisen tekomokkahapsutakin. Ja delfiiniprinttiset reisitaskuhousut. Mitä vaan saattaa tulla vastaan!

Warschauer Straße 55 - Täällä oli kivannäköisiä vaatteita myös pluskokoisten rekissä, erityisesti farkkuja! Valitettavasti koot alkoivat vasta 48:sta ylöspäin. Jostakin syystä täällä oli poikkeuksellisen paljon sellaisen hammastahnan (mintun) värisiä vaatteita.

Oranienstraße - Tämä pop-up -liike on selkeästi arvokkaampi muihin Humanoihin nähden. Paljon Banana Republicin paitoja!

Mehringdamm 35 - Jos olisin maksimalisti, olisin ostanut täältä paljettimekkoni. Suosikissani oli sinivihreitä hapsuja ja liukuväriä. Ilmeisesti Sanna Marin on somistajan tyyli-idoli, mallinukella oli hopeinen paljettimekko ohuella vyöllä ja kirjekuorilaukulla.

Alexanderstraße 7 - täältä lopulta löysin farkkucaprini! Iso liike, jossa vaatteet oli lajiteltu fiksusti koon ja käyttötarkoituksen mukaan. Vintageosasto on kuitenkin mielestäni ylihintainen.


Roomassakin pääsin harjoittamaan second hand -shoppailua, mutta sillä kertaa päinvastaisista syistä: sain mahdollisuuden osallistua työpajaan Oslossa Rooman kurssin jälkeen, ja tarvitsin jotakin lämmintä päällepantavaa. Rooman vintageskene oli hyvin poikkeava Berliinin ja meidän Helsingin vastaavista, joten ehkäpä kirjoitan lähipäivinä sanasen Roomastakin.

Mikä jäi kokematta Roomassa?

Kotiinpaluusta on vierähtänyt tovi, mutten saa elämää toimimaan. Ensimmäiset päivät nukuin ihan pelkkää uupumusta pois, tämä kostautuu nyt unettomuutena. On aika katsoa kuvia läpi, reflektoida oppimaansa - ja suunnitella jo seuraavaa reissua. En edes hakenut kolmen kuukauden kurssille kevättalveksi, joten asiaa kaupunkiin minulle tuskin tulee seuraavaan pariin vuoteen. Mutta eihän sitä tiedä, elämä saattaa yllättää!


Yöelämä
Ei sillä, että olisin mikään kova bilettäjä, jossakin olisi ollut kiva käydä ihan kokemuksen vuoksi. Leikkiessäni turistia harrastan mielelläni kattoterasseja, ja niitä olisi Roomassakin muutamia potentiaalisia. Kuitenkin kurssiohjelma eli siihen malliin, että vapaa-aika jäi minimiin, ja toipumisaika sitäkin minimimmäksi. Koska siivoojat tulivat arkisin kello yhdeksän, yömyöhään ei auttanut notkua. 

Ainoaksi yöelämäkokemukseksi jäi visiitti Trasteveren Bar San Calistoon (joka on jees myös päiväsaikaan Campari Sodalle) viimeisenä kurssi-iltana. Musiikki eli, bileet olivat levinneet kadulle, ja siellä mekin viihdyimme kunnes rankkasade ja ukkonen pakottivat ahtautumaan terassin päivänvarjojen alle. Taistelimme elintilasta virolaisten kanssa, jotka yllättyivät ettemme olleet lomalla lainkaan. Yhden tuttu oli kuulemma opiskellut joskus hetken latinaa, mutta sitten piti hankkia oikea koulutus ja alkaa tienaamaan rahaa. Kannustavaa.


Rahan heitto Fontana di Treviin
Jos seisoo selin ja heittää kolikon oikealla kädellä vasemman olkansa yli Fontana di Treviin, takaa paluun Roomaan. Toinen kolikko lupaa uutta romanssia, ja kolmas hääkellojen kalkatusta. 

Kävimme suihkulähteellä melko alussa kurssia, mutta väkeä oli niin paljon, ettei rahan heittelylle ollut mahdollisuutta. En halunnut heittää ketään kolikolla päähän. Suunnitteilla oli palata joskus myöhään yöllä, jos ei nyt leikkimään Silviaa La Dolce Vitan henkeen (en suosittele kenellekään Fontana di Trevissä uimista, sillä käytös on epäkunnioittavaa ja sakotettavaa), ainakin viskaamaan se kolikko. Ja ottamaan kuva vähemmän väen aikana, Johannes kun ei ottanut hehkeää kuvaa suihkulähteestä ja minusta vaan pelkästään jälkimmäisestä. 

Traditio rahan heittämisestä Fontana di Treviin on itselleni hämärän peitossa. Tämäkin juontanee juurensa antiikin Roomaan, jossa rahan heitolla anottiin veden jumaluuksilta turvallista kotiinpaluuta tai geneerisempää hyvää onnea. Traditio popularisoitiin Kolme kolikkoa lähteessä -elokuvassa, jossa kolmesta naisesta yksi kieltäytyy heittämästä kolikoita Fontana di Treviin, sillä hän haluaa avioitua Yhdysvalloissa. Käsittääkseni elokuvan myötä rahatraditio koki inflaation, ja rahaa kylvetetään päivittäin kahden-kolmen tonnin edestä. Rahat lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Caritas Romalle.

Kurssiohjelman eläminen torppasi myös yövierailun suihkulähteelle. Ei vaan ehditty, koska öisin piti nukkua. Sitä paitsi, noin hurjilla turistimäärillä yöaikakin olisi todennäköisesti ollut ruuhkainen. Koska raha jäi heittämättä, paluuni Roomaan saattaa nyt olla uhattuna. Se on minusta itsestäni kiinni.


Olin joissakin määrin utelias maistamaan viiniä monen litran kanisterista. En sitten kuitenkaan tarpeeksi utelias, että olisin lähtenyt raahaamaan moista pönikkää. Ehkä parempi näin.

Kuvaushetki viherkaaren alla
Jo ennen reissua haaveilin vihreän ja oranssin täyteisestä kuvasta roikkuvien oksien alla. Eikö reissut olekin aina hyvä suunnitella kuvausperspektiivistä? Via Marguttan ikoniset kadun yli kaartavat oksat olivat kasvaneet erilleen. Tiedä häntä, johtuuko se vuosikymmenistä vai syksystä. Näyttävämmän lopputuloksen saisi Montin pikkukaduilla, tai kutakuinkin Via Panisperan ja Via del Boschetton kulmassa. Valitettavasti tämä on melko trafiikkinen spotti ja mulla oli todennäköisesti jotakin tylsää päällä, kun hiihdettiin tästä ohi kaveriseurassa.

Cinecitta
Ei ole varmaankaan jäänyt epäselväksi, että olen elokuvien ystävä. Isä kävi vuosi sitten joulukuussa Roomassa, ja on hehkuttanut kokemusta siitä lähtien. Sen vuoksi aloin itsekin suunnitella Cinecittavierailua varmaan ensimmäisestä kurssipäivästä alkaen.

Koronatilanne ilmeisesti vaikutti vielä täällä aukioloaikoihin. Arvata saattaa osuivatko vapaapäivät ja aukiolopäivät yhteen. Tänne ei päässyt ilman opastettua kierrosta, joita ei kovin myöhään järjestetty, ja yli tunnin matka suuntaansa olisi ollut varsin raskas kurssipäivän jälkeen. Yritin, mutta oli pakko luovuttaa. Tarvitsisin puhtaan hupireissun Roomaan.


Ilmeeni kertonee mielipiteeni salaatista pitsassa. Poikaystäväni painajaispitsa. Ei se varsinaisesti pahaa ollut, mutta odotin jotakin aivan muuta täytettä, jonka takia petyin kokonaisuuteen. Tämä todistaa, kuinka heikossa jamassa italiantaitoni ovatkaan.

Fine dining
Nautin yleensä aina ulkomailla aterian jos toisenkin valkoisten liinojen paikoissa, jopa fine diningia. Ravintoloissa tuli toki istuttua, mutta ne olivat lähinnä kansankuppiloita, osterioita tai trattorioita. Kyselin vinkkejä kaupungin konkarilta, ja sainkin vihjeen Marco Martinista, joka vaikutti kaikin puolin sopivalta toiveisiini. Mun piti mennä tänne viimeisenä Roomapäivänä, mutta havahduin haaveeseeni liian myöhään, enkä saanut enää varattua pöytää. Päädyttiin tilaamaan Johanneksen kanssa pitsat Villa Lanten terassille.




Bocca della Verita
Moni varmasti muistaa ikonisen kohtauksen Loma Roomassa -elokuvasta, jossa Audrey Hepburnin roolihahmo laittaa epäröiden kätensä Totuuden suu -nimellä tunnetun pyöreän veistoksen suuaukkoon. Legendan mukaan kun suu puree valehtelijalta käden irti.

Vaikka Forum Boariumilla tulikin käyskenneltyä, totuuden suu jäi lääppimättä. Kävelin aukion poikki useamman kerran sekä osana kurssiohjelmaa, että vapaa-ajan temmellyksessä, mutta jono oli joka kerta melkoinen. En jaksanut, vaikka tämä olisi voinut olla hauska tapa selvittää kuinka valkoisia valkoiset valheeni ovatkaan. Toisaalta, käden tunkeminen antiikin aikaiseen pystyyn nostettuun viemäriaukkoon vaikuttaa vähän arveluttavalta.

Pietarinkirkon kupoli
En ole rappusten ystävä. Tämä on ollut joka reissulla mielessä, mutta sitä on aina lykätty "huomiselle". Mä miellän tämän ehkä sellaiseksi ensimmäisen päivän tekemiseksi. Tiedättehän sen tunteen, kun on saapunut jännittyneenä uuteen kaupunkiin ja yhtäkkiä näet sen kaiken mikä on avointa sinulle.

Koska kaupunkinäkymät Villa Lantelta ovat henkeäsalpaavat, suhtauduin tällä reissulla Pietarinkirkkoon vähän turhan karsastaen. Voisiko se pistää paremmaksi näköalojen puolesta? En osaa vastata tähän, koska tämä on vielä kokematta. Ehkä joku päivä!