Odotan sitä päivää, kun kauneus ei ole enää itseisarvo. Lukemattomia ovat ne kerrat, jolloin olen tavannut itsestäni joltakin anonyymipalstalta jotakin tämän suuntaista:
Iida ei tule ikinä olemaan uskottava bloggaajana, koska ei ole kaunis.
Iidalla on kivoja X mutta hän ei inspiroi ulkonäöllään, mikä on se tärkein.
Jos Iida edes meikkaisi itsensä nätimmäksi...
En seuraa Iidaa koska en halua seurata rumia ihmisiä.
Järkyttävää ajatella etten voisi olla ulkonäköni takia uskottava jossakin virassa. Minua inhottaa, kuinka monta kertaa olen kuunnellut vieraita ihmisiä, jotka ovat suorastaan käskyttäneet minua muuttamaan ulkonäköäni. Värjää tummat hiukset, täytä ylähuuli, ota leukaimplantti, laihduta kaikuu edelleen kuin mantrana päässäni. Miksi sitten olen ottanut vastaan ulkonäköäni kritisoivat kommentit paljon avoimemmin mielin, kuin esimerkiksi kritiikin bloggaamistani tai kommenttien julkaisumotiiveita kohtaan? Koska olen aina elänyt ulkonäön arvostelun alaisena. Olen aina saanut kuulla olevani ruma, harvoin sen kuuleminen enää shokeeraa. Koska puhun itse itselleni paljon rumemmin.
Sairaus ja sen hoito veti painon kolmosella alkavaan indeksiin. Ja hiukset päästä. Silti haukut jatkuvat samalla kaavalla. Olen edelleen läski siankärsäinen mulkosilmä tissihirviö, vaikka näytän nykyään eri ihmiseltä kuin vain kolme vuotta sitten. Ymmärsin, ettei mun ulkonäköni haukkuminen loppuisi ikinä. Olen niin eri näköinen kuin vallitsevat kauneusihanteet. Ihan sama. Mun viehätysvoima ja valttikortit ovat jossain muussa kuin ulkonäössäni. Näin se saakin olla.
Tänä vuonna en ole juurikaan meikannut. Tanskan reissulle pakkasin meikkipussiin ripsivärin, sävyttävän huulivoiteen, kosteusnaamion, silmätipat, hammastahnan ja huulipunan. Käytin hammastahnaa, huulivoidetta ja kosteusnaamiota. Kaukana ovat ne ajat kun lomalle pakattiin kaksi pussillista meikkejä, kahdeksan eri luomiväripalettia ja kuudet korkokengät. Olen jo tottunut meikittömään ulkonäkööni, koen laittautuneen peilikuvani oudon näköisenä.
Tällä hetkellä mulla on vihertävät hiukset. Joulukuun lopussa, kun olin pakannut jo kaikki kylppärituotteeni laatikkoon muuttoa varten, lainasin sinihiuksisen kaverini sinisyyttä ylläpitävää hoitoainetta, jonka hän oli unohtanut suihkuuni. Virhe, megalomaaninen virhe. Mun huonokuntoiset hiukset imaisivat sävyn kunnolla itseensä. Valosta riippuen, nämä näyttävät toisinaan ihan homeisilta. En tiedä leikatako kaljuksi vai värjätä päälle. Eniten tässä
Helpointahan olisi mennä kampaajalle ja pyytää oma väri takaisin. En vain uskalla, saati tiedä minne mennä. Helsingin kampaajaviidakko on mulle melko tuntematon. Mä en ylipäätänsäkään ole vuosiin käynyt kampaajalla, jollei lasketa syksyä 2018 jolloin leikkautin 30 senttiä hiusten pituudesta pois syöpäsairaiden lasten peruukkitarpeisiin.
En ole löytänyt Helsingistä sellaista kampaajaa, jonka kanssa henkilökemiat menisivät yksiin. Mä olen äärimmäisen uskollinen palveluihmisten suhteen, mutta yhtälailla vaadin kampaajalta palvelua. En halua tuntea olevani kävelevä pankkiautomaatti, mikä on ikävä kyllä jäänyt päällimmäisenä mieleen useammalta käynniltäni.
Riippuen siitä mitä suosituksia tulkitaankaan, saatan olla koronaviruksen riskiryhmää. Siksi pysyn edelleen kotona. Sydäntä särkee, haluaisi omalta osaltaan tukea taloutta taantumaa estäen ja tukea erityisesti pienyrittäjiä. Samalla haluan pitää omista periaatteistani kiinni, ja ostaa vain tarpeeseen. Senkin aika koittanee vasta tilanteen rauhoittuessa.
Käyn kauneushoitolassa vain kärsimässä. Olen jo vuosia käynyt samalla kosmetologilla sokeroinnissa, ja nypityttämässä ja värjäämässä kulmakarvat. Saan todella herkästi sisäänpäinkasvaneita karvoja, jonka vuoksi sokerointi on korvannut sheivauksen. Koska mulla ei ole mitään symmetriatajua, on ollut helpompi antaa toisen hoitaa kulmien nyppiminen ja värjäys. Pelkät kulmakarvatkin tekevät paljon. Olen miettinyt kestotaivutusta ripsiin, joka tekisi vielä suuremman eron. Tuntuu, että pitkät ja kaarevat ripset osuvat geenilotossa ihmisille jotka niitä eivät jaksa arvostaa. Yleensä pojille.
Vaan koronan myötä tämäkin lysti on loppunut. Nilkkakarvani ovat niin pitkät ja pistävät, että ne tuntuvat collegehousujenkin läpi. Kulmakarvat ovat ylikasvaneet ja beigehtävät. Näytän olmilta. Mutta kotoillessa sillä ei juuri ole mitään väliä. En katso peiliin edes hampaita pestessäni.
Ei kommentteja
Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!
Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.