Tsekkipäiväkirja, osa 2

Sattumalta Brnossa on nyt käynnissä kansainväliset ilotulituskilpailut, ja keskiviikkoiltana käväistiin katsomassa ranskalaisryhmän esitystä. Raketit paukkuivat niin Edith Piafin kuin Hallelujahin tahtiin, tuoreimpia klubihittejä unohtamatta. Alueella oli myös kiertävä yötivoli, mutta ei uskallettu laitteisiin asti vaan keskityttiin tunnelman fiilistelyyn.

Noutointialaista. Jos eläisin missään halvan noutointialaisen keskuudessa, söisin itseni pyhäksi lehmäksi alta aikayksikön. En ymmärrä miten intialaisten ravintoloiden naanleipä on noin täydellistä, isoa ja ohutta. Mun naanleipäresepti on saatu intialaisravintoloitsijalta, ja silti itsetehdyt naanleivät näyttävät aina ihan pitaleiviltä ja maistuvatkin paksulle.

Yksi mielenkiintoinen tsekkijuttu oli kauppojen viinihanat. Muovipulloon valutettiin hanasta haluttua viiniä parin euron litrahintaan. Ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Yleensä vältän busseja kuin köyhä kylä ruttoa, mutta pakko myöntää että Student Agencyn bussit olivat ihan kelvollisia. Vaikka elintilaa ei juurikaan ollut, eikä edes jalkoja saanut nostettua penkille. Naaman edessä oli oma telkkarinäyttö, joskin bussin tarjoamilla kuulokkeilla ohjelmista ei kuulunut kuin musiikit ja satunnaisia AHOJ-huudahduksia. Maisemat olivat koko parin tunnin matkan ajan kauniit ja mukaansatempaavat: villilinnoja, metsiä, viinimaita ja laventelipeltoja.

Olen kehitellyt täysi-ikäisen matkailu-urani aikana jo paljon reissurutiineja, joista tärkeimmät ovat postikorttien kirjoittaminen neuvoa antavan äärellä,  turistimagneetti jääkaapin oveen (unohtui, olen katkera!!) ja jokin näköalapaikka. Joko kattoterassi tai korkea paikka. Brnossa koin niitä kaksi, Pietarin ja Paavalin katedraalin kiertävän, lähes 360 asteen katselunäkemyksen antavan näköalakierroksen, sekä Vapaudenaukiolla sijaitsevan kulttuuri- ja informaatiokeskuksen Terraza-kattoterassin. Prahan näköalapaikoista juttua luvassa myöhemmin.