Never say never

Koko viikon sää on ollut kaunis kuin morsian Tuksun häissä, tyypillinen lomasää. Ilman sateenvarjoa lähteminen on sulaa hullutta, sen sain kokea karvaasti eilisellä sunnuntaikävelyllä. Kai perjantainakin voi sunnuntaikävellä, jos perjantaipäivä on pyhä?

Mä kun joskus uhosin, etten monogrammia sitten koskaan päälleni pue, mutta olen kova likka pyörtämään päätöksiäni. Toi Louis Vuittonin monogrammihuivi on kuitenkin tosi kiva, vaikka mä alkuunsa epäilinkin että osaanko mä käyttää tollasta minkään kanssa. Lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Eikä lahjahuivin.

Vielä vähän Barcelonaa

Jälkeenpäin kaduttaa etten mennyt vieläkään Sagrada Familian kirkkoon sisään. Viime yönä näin unta, jossa olin kirkon vessassa, joka sijaitsi tuossa maissintähkätornissa ja siellä oli koko seinä lasimaalausta. Aurinko paistoi suoraan lasin läpi ja peilailin itseäni kauan värin ja valon leikissä, kunnes laskeuduin tornista alas hissillä, jolla pääsi Notre Dameen. Notre Damessa mut ryöstettiin välittömästi - selkeä alitajunnan vinkki minne ei kannata matkustaa. Sagrada Familia on positiivisten arvioiden mukaan valmis vuonna 2026 - silloin viimeistään sisätiloihin!

Ravintoloiden Menu del día-tarjoukset lounasaikaan kannattaa hyödyntää. Me käytiin tällä reissulla Ciutadella-puiston pohjoissisäänkäyntiä vastapäätä sijaitsevassa italialaisessa paikassa, jossa reilunkokoinen alkupala, pääruoka, jälkiruoka, leivät, juoma sekä vesi maksoivat kymmenen ja puoli euroa. Myös vähän kuppaisimmillekin ruokapaikoille kannattaa antaa mahdollisuus. Marinan metroaseman kupeessa olevasta kahvilasta sai täydellisiä mustekalarenkaita, ihan itkettävän hyviä. Kuvan ruuat ja kaksi olutta maksoivat alle kymmenen euroa!

La Boguerian legendaarinen kauppahalli on täydellinen paikka ruokaostoksille. Ihanan värikkäässä kauppahallissa kannattaa kierrellä useampikin hetki. Mun suosikkeja ovat erityisesti euron valmiiksipilkotut hedelmäboksit, mitkä on kätevä syödä sitten jossakin rantabulevardilla. Nyt uskalsin ekan kerran maistaa myös tollaista puolen euron mielettömän hyvää makkaratikkua.

Vaikka Barcelonaan saa sikanäppäriä ja edullisia julkisen liikenteen irtolippuja ja matkakortteja, kävellä kannattaa paljon! Pitää uskaltaa pikkukujille, pitää uskaltaa eksyä! Niin vain näkee enemmän, eikä kävele onnensa ohi. Esimerkiksi lempiravintolastani olin kyllä tietoinen, mutta mulla ei ollut aavistustakaan missä se sijaitsi. Harhailin vain pikkukujia pitkin, kunnes tajusin että tossahan on se! Samalla tapaa tällä reissulla löytyi kiva sisustusliike El Bornista, kävelin vain ohi kunnes huudahdin apua, kissipatsaita! Ja se oli menoa se.

On my fingers

Mullahan on juuri sellaiset sormet, joissa ei suositella pidettävän minkäänlaisia sormuksia. Lyhyet, paksut ja punakat. Silti mun sormista löytyy kaksi sormusta miltei joka päivä.



Molemmat lempisormukseni ovat vanhoja, naarmuisia, suvun perintöä, ja juurikin siksi niin rakkaita. Pronssinen kissasormus on kummitädin vuosikymmeniä sitten hetken mielijohteesta teettämä. Vaikka mä puhdistan sen päivittäin, siinä näkyy vuosien naarmut ja vihreä patina, jota en saa irti sitten millään. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin pidän kissoista. Harmi, että pronssi on materiaalina sellainen, joka värjää mun sormea vihreäksi, enkä raski kisusormusta ihan päivittäin käyttää.

Siro kultainen kaareva sormus puolestaan on myös vuosikymmeniä sitten teetetty 1800-lukulaisen isoisotädin vanhasta vihkisormuksesta. Sama kulta ja samat kivet, mutta täysin eri muoto. Harmi, että mulla ei ole tarkkaa tietoa miltä alkuperäinen sormus on näyttänyt. Se on ollut mulla yötä päivää oikeassa nimettömässä viime syksystä asti, kun sain sormuksen itselleni, ja näen aina välillä painajaisia jossa tuo kyseinen sormus katoaa. Jos mun pitäisi valita mulle tärkein esine, se olisi juurikin tuo sormus. Materiaan kiintyminen on kummallista.