Pick up the magic of moment and work with that

Harvinaista on kahden vapaapäivän putket. Koska sellaiset napsahtivat nyt keskiviikolle ja torstaille, Johannan oli hyvä tulla vierailulle. Haluttiin ihan konkreettista tekemistä, joten käytiin aluksi Kiasmassa.

Meidän Kiasmassa käyminen oli sitten paljon muutakin kun pikavisiitti Robert Mapplethorpen muutaman riettaan seksitaulun äärellä ja paheksuen ulos. Me kierrettiin koko pytinki läpi, kerros kerrokselta. Katseltiin vartin verran ukkosta ja muuta jännittävää. Itseeni varmaan suurimman vaikutuksen teki installaatio, jossa lähes pimeässä huoneessa oli liikkuva kultainen lattia. Ei ehkä muuten, mutta kun se kultainen lattia oli niin kiva, että harkitsen jo omanikin maalaamista.

Olin jo pitkän aikaa luvannut tarjota Johannalle Suomen parasta sushia. Ikävä kyllä sitä ei saa mun keittiöstäni (jos saisi, mähän en muuta söisi!) joten oli mentävä Korjaamolle, Sushibar+wineen. Valehtelematta, en ole vielä missään muualla syönyt yhtä hyvää sushia kuin Sushibarissa. Ja mä olen sentään aika monessa paikassa sushia syönyt.

Suurena punaviinin ystävänä ymmärrän valkkareista yhtä paljon kuin kivi kiinan kielestä. Kaino toteamukseni itävaltalainen valkkari on ainakin hyvää toi pöytään maailman söpöimmän pullon. Ja maistuvaa oli myös sen sisältö. Paljonpuhuvaa on myös se, että sushin jälkeen syötiin lisää sushia. Kohtuus unohtuu usein hauskojen asioiden äärellä. Mulla on yksi sushisuosikki ylitse muiden, grillattu kampasimpukka. Sitä pitää syödä ihan joka visiitillä! Kunpa vain Sushibar kehittelisi mustekalanigirin.

Graduation

Viime viikonloppuna vietettiin pikkuveljen valmistujaisia kotikonnuilla Lahdessa! Oli ihanaa nähdä niin sankarin näköiset juhlat: tilaisuuden aloittanut Finlandia-hymni ja muutenkin laajasti Sibeliusta soittanut pianisti sekä tarjoilu oli järjestetty just eikä melkein veljen maun mukaan. Paitsi ehkä toi salaatti ei niin natsannut. Osallistumisprosentti oli kenties suurin ikinä meidän suvun sukujuhlissa, vain kolme serkkua ja mummo jättivät tulematta!

Yleensä sukujuhlat ovat sellaisia kuppikuntakutsuja, joissa höpötellään vain pienemmissä porukoissa. Nyt tunnelma oli rento ja sosiaalinen, omista sukulaisista oppi vaikka mitä uutta. Aika hyvin alkoholittomilta juhlilta!

Olen muuten niin parhaimmillani täyden vastavalon kuvissa, mulla on muutenkin tosi valonarat silmät niin siristelyltä ei voida välttyä. Tuuli puolestaan auttoi sopivasti hiusten tuhoamisessa. Kun joku suostuu ottamaan sinusta tasan kaksi kuvaa, onnistumisprosentti lähentelee kymmentä. Rusketuskin olisi ihan kiva toive tälle kesälle... Näillä mennään, onneksi ei ollut kyse mun valmistujaiskuvista.

No nyt ne tissit

Keskustelupalstalla, joka jääköön nimeämättä, juteltiin pari päivää (yötä) sitten paikoitellen aika rankastikin aiheesta, joka oli kuukausi-pari takaperin melkein kaikkien huulilla. Siellä juteltiin tisseistä. Aihe on myös ylivoimaisesti pyydetyin postaustoive kautta blogihistorian, joten saamanne pitää.

Yleensä mä haistatan piut paut kaikelle keskustelupalstajauhannalle, mutta koska aiheena oli nimenomaan mun tissit, (joista monella on hyvin vääristynyt mielikuva!) en voinut olla sotkematta lusikkaani soppaan. Lisäksi musta on hauskaa olla armottoman myöhässä ajankohtaisaiheista. Jonkun Maisa Torpan lanseeraama tissigate on niin huhtikuuta.

Mua vain ihan vilpittömästi järkytti huomata, kuinka noin sadalla blogiani silloin tällöin lukevalla on musta niin narsistinen ja vastenmielinen kuva. En tiedä miten olen tällaisen mielikuvan onnistunut antamaan, blogissa mun kolmesta päästäni pääosassa on vain yksi.

Kyllä, mulla on isot tissit. Ei, en ole kohottanut, kiristänyt, tai operoinut niitä mitenkään. Ei, en korosta niitä minkäänlaisilla toppauksilla, täytteillä, bombshelleillä tai muilla turborintsikoilla. Ja ei, en todellakaan ole niistä ylpeä, tai pidä niitä kauniina.

En pukeudu burkhaan tai pelkkiin poolopaitoihin, saati karta tietynmallisia kaula-aukkoja estääkseni pienenkään syntisen rinnanosan näkymisen. Mä ostan paitani ihan niistä samoista zaroista ja henkkamaukoista mistä ikäluokkani valtaosa, en mistään isotissisten rättikaupoista. Sanomattakin selvää, että samat vaatteet istuvat minun päälleni eri tavalla kuin nollakoon mallivartalolle.

Mulle tissit ovat vain yksi ruumiinosa muiden joukosta. Tällä hetkellä niistä ei ole minulle mitään hyötyä, enemmän vain haittaa. Tulisin varmasti pienemmilläkin toimeen. Mutta koska jonakin päivänä niille on tarpeellinen tehtävä, ei mun ole vielä järkevää tehdä niille mitään pysyvää.

Joskus olin innolla menossa veitsen alle pienentämään niitä, kävin konsultaatiossakin. Enää en tiedä olisiko se mun juttu. Mielestäni nykyinen kauneusleikkauskeskeinen maailma on jopa pikkaisen huolestuttava. Varsinkin ulkopuolisten kannustava, mutta samalla niin vaativa asenne. "-Onneksi sä pääset helposti leikkauksella sun ongelmasta eroon, ja saat kauniin rintavarustuksen!" Pitäisikö minun kokea isot rintani rumiksi ja ongelmallisiksi? Olenko jotenkin viallinen siksi, että minulla on vähän enemmän etumuksessa?

Ulkonäkö muodostaa valitettavan suuren osan ihmisten ennakkoluuloista ja mielipiteistä, ja näyttävämpi rintavarustus ei juuri positiivista mielikuvaa anna. Mun tapauksessa lisätaakkansa luo vielä blondit hiukset, bimbovaikutelma on taattu. Ennakkoluulot saavat ihmiset supattamaan ja nauramaan päin naamaa, asennoitumaan jo valmiiksi siihen, että uusi tuttava on tietystä muotista.

Sitten mua tuijotetaan silmät lautasen kokoisena, kun tulee ilmi, että tiedän, mikä on Burkina Fason pääkaupunki. Tai se, että mun musiikkimaku ei vastaa kaupallista valtavirtaa, näin vain esimerkkinä. Jotkut ovat tulleet jälkikäteen sanomaan, etteivät ole halunneet aiemmin tutustua, koska näytän niin tyhjäpäiseltä, suoraan Seiskan keskiaukeamalta repäistyltä. Mutta kuinka ollakaan, mä saatan olla ihan kiva. Niistä isoista tisseistä huolimatta.

Kuvat: Busty Girl Comics