A miracle has happened

Mulla on viherpeukalon sijaan kalmapeukalo. Vaikka välillä näyttäisi kukoistavan, saan ajan mittaan kaiken hengiltä. Ruukkuyrtit, perintökiinanruusun, jopa kaktus on päättänyt päivänsä mun hoidossa. Vaikka yritän olla hellä ja rakastava kodinhengetär, joka googlettaa yksityiskohtaisia hoito-ohjeita, vaihtelee ikkunoita ja pyrkii tekemään kutakuinkin kaikkensa kotinsa keuhkojen tähden. Niin ne kaikki vain nuupahtavat.

Mulle hyvin rakas orkidea (jonka ostin taannoin Plantagenista ehkä viidellä eurolla - laatukasvi selvästi!) alkoi osoittamaan elämästä hiipumisen merkkejä arviolta jokunen vuosi sitten. Eräänä päivänä, kun olin aikeissa laskea murheenkryynini viimeiselle matkalleen biojäteastiaan, anoi kahvivierailulla ollut äitini armoa kasviraiskan puolesta. Orkidea muutti sitten äidille.

Ei kai oikeesti-ilmeellä vastaanotin orkideani tuparilahjana. Se näytti ihan samalta kuin ennenkin, repaleiset lehdet, juuret pursusivat ulos ruukusta, eikä nupun nuppua missään. Kovan onnen kasvi muutti ikkunalaudan nurkkaan asumaan koska äitini vaatimalla vaati antamaan sille mahdollisuuden. Sinne se unohtui, omaan nurkkaansa, häpeämään kukkimiskyvyttömyyttään ja masennustaan.

Ja kas kummaa. Kun pari päivää takaperin palasin Tsekinlomalta kotiin, minua tervehti orkideankukka. Ja vähän ajan päästä puhkesi toinenkin. Nuppuja on rivissä seitsemän, muhkeana ja täynnä toivoa. En tiedä mitä poppakonsteja sun muuta woodoota äitini on kasviparalle tehnyt saadakseen sen jälleen heräämään henkiin. Olkoon orkidea ikkunani ilona aina seuraavaan kuolemaansa asti. Ehkä kasveillakin on yhdeksän henkeä.

John Lennonin seinä

John Lennon ei olisi kymmenen ensimmäisen henkilön joukossa, jotka yhdistäisin Prahaan. Ainakin minun mielestäni on ollut hivenen yllättävää, että Lennon on ikonisoitu omaan seinäänsä. Matkoilla onneksi tapaa ulospäinsuuntautuneita paikallisia, jotka kertovat tarinoita ja avaavat taustoja. Maailma on niin paljon tylsempi, kylmempi ja vieraampi, jos ihmiset pysyvät hiljaa.

Tsekkoslovakian poliittinen tilanne Lennonin kuolinvuonna 1980 oli epävakaa. Sananvapaus oli olematonta ja kommunismin ja hallituksen kritisoiminen oli ankarasti kiellettyä. Hallitusta vastustavat mielenosoittajat alkoivat kirjoittaa vastikään murhatun Lennonin lyriikoita ja muita rauhanpropagandalauseita satunnaiseen prahalaiseen muurinpätkään, tärkein niistä oli Give peace a chance. Poliisivoimat kävivät aktiivisen kymmenvuotisen sodan pesten ja päällemaalaten "sabotaasin" pois. Vasta Tsekkoslovakian murroksen kynnyksellä sosialismista liittotasavaltaan Ranskan suurlähettiläs antoi tukensa mielipiteen vapaalle ilmaisulle seinällä. Hallitus jatkoi edelleen protestiaan seinää vastaan.

John Lennonin seinä on ihastuttava pieni kansalaistottelemattomuuden merkki. Viimeksi viime talvena seinä maalattiin kokonaan valkoiseksi, tekstillä Wall is over. Parissa päivässä värit ja lennonit olivat vallanneet seinän takaisin. Nykyään seinän omistaa Maltan ritarikunta, joka sallii graffititoiminnan. Seinälle on siis täysin luvallista tulla tussi tai spraymaalipullo kädessä, ja jättää omat rauhanterveisensä.

Lähistöllä sijaitseva John Lennon Pub on sekin ihan vinkeä ja käymisen arvoinen keltaisine sukellusveneineen ja puhelinkoppivessoineen. Mutta soveltuva vain juomiseen. Söin tuolla hampurilaisen, ja vaikka hinnasta olisi miinustanut puolet turistilisänä, hinta-laatusuhde ei natsannut.

Tsekkipäiväkirja, osa 2

Sattumalta Brnossa on nyt käynnissä kansainväliset ilotulituskilpailut, ja keskiviikkoiltana käväistiin katsomassa ranskalaisryhmän esitystä. Raketit paukkuivat niin Edith Piafin kuin Hallelujahin tahtiin, tuoreimpia klubihittejä unohtamatta. Alueella oli myös kiertävä yötivoli, mutta ei uskallettu laitteisiin asti vaan keskityttiin tunnelman fiilistelyyn.

Noutointialaista. Jos eläisin missään halvan noutointialaisen keskuudessa, söisin itseni pyhäksi lehmäksi alta aikayksikön. En ymmärrä miten intialaisten ravintoloiden naanleipä on noin täydellistä, isoa ja ohutta. Mun naanleipäresepti on saatu intialaisravintoloitsijalta, ja silti itsetehdyt naanleivät näyttävät aina ihan pitaleiviltä ja maistuvatkin paksulle.

Yksi mielenkiintoinen tsekkijuttu oli kauppojen viinihanat. Muovipulloon valutettiin hanasta haluttua viiniä parin euron litrahintaan. Ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Yleensä vältän busseja kuin köyhä kylä ruttoa, mutta pakko myöntää että Student Agencyn bussit olivat ihan kelvollisia. Vaikka elintilaa ei juurikaan ollut, eikä edes jalkoja saanut nostettua penkille. Naaman edessä oli oma telkkarinäyttö, joskin bussin tarjoamilla kuulokkeilla ohjelmista ei kuulunut kuin musiikit ja satunnaisia AHOJ-huudahduksia. Maisemat olivat koko parin tunnin matkan ajan kauniit ja mukaansatempaavat: villilinnoja, metsiä, viinimaita ja laventelipeltoja.

Olen kehitellyt täysi-ikäisen matkailu-urani aikana jo paljon reissurutiineja, joista tärkeimmät ovat postikorttien kirjoittaminen neuvoa antavan äärellä,  turistimagneetti jääkaapin oveen (unohtui, olen katkera!!) ja jokin näköalapaikka. Joko kattoterassi tai korkea paikka. Brnossa koin niitä kaksi, Pietarin ja Paavalin katedraalin kiertävän, lähes 360 asteen katselunäkemyksen antavan näköalakierroksen, sekä Vapaudenaukiolla sijaitsevan kulttuuri- ja informaatiokeskuksen Terraza-kattoterassin. Prahan näköalapaikoista juttua luvassa myöhemmin.