Interior crush

Mä haluan, mä tarvitsen...

Olen tyylitön sisustaja. Ehkä tylsäkin. Sen voi allekirjoittaa jokainen joka on käynyt meillä. Kotona on uutta ja vanhaa, enimmäkseen vanhaa. Tykkään esineistä, joilla on tarina kerrottavana. Rakastan kaappia, joka toimi 50-luvulla mummon tv-tasona, ja 1800-luvun venäläistä puurasiaa. Teen mielelläni myös paljon itse. Koti ei noudata mitään tiettyä tyyliä, eikä mikään ole tiptop. Eikä varsinkaan yhtenäistä, antiikkia siellä, vintagea täällä, ikeaa siellä täällä. Mulle enemmän on enemmän. Vaan eihän sekametelisoppa ole sisustustyyli.

Nyt sitten joku kolahti, kovaa ja kalisten. Folklore. Rakastan värejä kodissa, sopimattomiakin sellaisia. Miksen voisi yhdistää punaista ja keltaista? Miksen voisi viettää kaikkia päiviäni virkaten? Torkkupeittoja, tyynyjä ja raheja... Siinä ei ole mitään väärää, jos parikymppisen ihmisen kodista huokuu mummolafiilis.

Vaan raaskisinko uhrata sinisen vintagepinnatuolini ja maalata sen täyteen kukkia? Siinäpä kysymys.


Arvontaan ehtii osallistua vielä tämän päivän loppuun asti.
Kuvat: Pinterest 

Elämäni farkut

Koin juuri vastustamattoman halun juosta Zaraan ja ostaa tuon kuvissa näkyvän asukokonaisuuden. Kokonaan. Harvoinpa näin käy, vaan tuossa on kaikki kohdallaan! Rakastan kuinka farkkujen väri toistuu parissa graafisen paidan raidassa, ja keltainen on väri joka lupaa kevättä. Pystyraita ei ainakaan levennä! Olen myös ikionnellinen, jos nuo kapeat vyöt palaavat! Kunhan päivät tästä lämpenee, voisi asuun yhdistää kevätkaduille vyönvärisen mokkableiserin... Ja ennen kaikkea noi farkut, täydelliset farkut!

Farkut on mulle vähän meh. Sellainen housuvalinta, johon päätyy kiireessä, tai jos ei ole mitään ideaa mitä laittaisi ylle. Siniset farkut ja valkoinen t-paita, mikään ei mene pieleen. Vaan kun joka toinen ihminen tulee kadulla vastaan farkut jalassa, haluan taistella massaa vastaan ja hiihdellä hameessa ja kukkasukkahousuissa.

Joskus olin farkkutyttö. Kaapit pursusivat Acnea, Dieseliä ja Tiger of Swedeniä, jopa sitä kammoksuttua Miss Sixtyä. Vaatebudjetti supistui, ja jalkaan jäi Leet, Cheap Mondayt ja Dr. Denimit. Aina liian pitkillä lahkeilla. Sitten ne pakattiin vintin unholaan, farkut vaihtuivat hameisiin, mekkoihin ja muihin housuihin.

Vaan jospa sitä tänä keväänä yrittäisi jälleen rakastua farkkuihin. Ja rohkaistua leikkaamaan ne liian pitkät lahkeet, jos en ole niitä viiteen-kymmeneen vuoteen myynyt, en tule myymään koskaan. Voin vain nipsaista vanhat farkut tylysti katki, sen kummemmin kääntelemättä ja siistimättä. Revityt ja viillellyt farkut ovat jo totaalisen out, mutta lahkeet saavat vielä hapsottaa.

Q&A

Eiköhän se olisi kysymyspostauksen aika! Viime kerrasta on vierähtänyt yli puolitoista vuotta, ja paljon on myös tapahtunut. Uusia lukijoita on tullut melkoisesti, ja uskonkin, että moni haluaa kysyä suunsa puhtaaksi.

Sovitaan deadlineksi 5.2.

Vastailen kaikkiin hyvän maun mukaisiin kysymyksiin. Otan vapauden jättää vastaamatta liian henkilökohtaisiin kysymyksiin. Kannattaa toki kokeilla, mutta en ota vastaan pettyneitä kommentteja tyyliin yhyy mitä pahaa mun kysymyksessä oli, kasvata paksumpi nahka jos pidät julkista blogia. Alla listattuna jo valmiiksi muutama esimerkkikysymys, jonka tapaisiin en tule vastaamaan:

Kuppikokosi?
Mitä kaverisi Hermanni/Gunilla/Oiva-Mansikki tekee työkseen?
Vuositulosi?
Rasvaprosenttisi?


Kysyä voi siis melkein mitä tahansa, aina helmikuun viidenteen päivään asti!

Mä olin julkaisevinani tämän postauksen jo lähemmäs kaksi viikkoa sitten, ja tänään piti olla alustavasti viimeinen päivä kysyä. Olin todella suruissani kun en saanut yhtään kysymystä. Suruissani ja harmistunut, luulisi että joku haluaa kysyä edes että mitä kuuluu? Kävin katsomassa oliko postaus jotenkin poikkeuksellisen vähän luettu verrattuna muihin postauksiin, onko tämä yksinkertaisesti sellainen asia, joka ei lukijoita kiinnosta. Sain huomata, että tämä postaus olikin palautunut takaisin luonnokseksi. Mielenkiintoinen tuo luonnosten hautausmaa.