Mä haluan, mä tarvitsen...
Olen tyylitön sisustaja. Ehkä tylsäkin. Sen voi allekirjoittaa jokainen joka on käynyt meillä. Kotona on uutta ja vanhaa, enimmäkseen vanhaa. Tykkään esineistä, joilla on tarina kerrottavana. Rakastan kaappia, joka toimi 50-luvulla mummon tv-tasona, ja 1800-luvun venäläistä puurasiaa. Teen mielelläni myös paljon itse. Koti ei noudata mitään tiettyä tyyliä, eikä mikään ole tiptop. Eikä varsinkaan yhtenäistä, antiikkia siellä, vintagea täällä, ikeaa siellä täällä. Mulle enemmän on enemmän. Vaan eihän sekametelisoppa ole sisustustyyli.
Nyt sitten joku kolahti, kovaa ja kalisten. Folklore. Rakastan värejä kodissa, sopimattomiakin sellaisia. Miksen voisi yhdistää punaista ja keltaista? Miksen voisi viettää kaikkia päiviäni virkaten? Torkkupeittoja, tyynyjä ja raheja... Siinä ei ole mitään väärää, jos parikymppisen ihmisen kodista huokuu mummolafiilis.
Vaan raaskisinko uhrata sinisen vintagepinnatuolini ja maalata sen täyteen kukkia? Siinäpä kysymys.
Arvontaan ehtii osallistua vielä tämän päivän loppuun asti.
Kuvat: Pinterest
Hassua että sun mummolla on ollu tv-taso 50-luvulla ku säännölliset televisiolähetykset on alkanu Suomessaki vasta ihan kyseisen vuosikymmenen lopulla. :D en siis mitenkään pahalla tätä sano, mutta pisti silmään kun telkkarit oli tohon maailmanaikaan aika harvinaisia ja ohjelmatarjonta vissiin suht satunnaista. :)
VastaaPoistaMutta ilmeisesti rikkaissa suvuissa on ollu telkkarit yleisempiä. Mun kummankaan vanhemman kotona ei ollu vielä 70-luvun alussakaan tv:tä. Vai olitko jostain ulkomailta lähtösin?
En mä tiedä onko se alunalkaen ollut tv-tasona, mutta mun lapsuuskuvissa (ajalta, joista itselläni ei ole muistikuvia) tuon päällä nökötti telkkari. Myöhemmin sitten radio. Ehkä mediataso olisi sopivampi kuvaus :D Nyt se on kynttilä- ja pikkulaukkukaappina mulla täällä Helsingissä
Poista