#WhatIReallyReallyWant

Liian usein kuulee jonkun sanovan jotakin tähän tyyliin:

Tasa-arvohöpinä pitäisi lopettaa, se on mennyt jo liian pitkälle! 

Naiset saavat sentään käydä töissä ja koulussa, mitä muuta he tarvitsevat?

Naisten kuntosalit ovat väärin, mikä itku syntyisikään jos joku perustaisi kuntosalin vain miehille!

Naiset saavat vähemmän palkkaa, koska ovat huonompia työntekijöitä kuin miehet.

Ei naisilla ole mitään hätää.

Länsimaalainen unohtaa liian usein katsoa oman kuplansa ulkopuolelle. Joissakin maissa naisen euro ei ole edes kahtakymmentä senttiä. Joissakin maissa tyttölapsista tulee liian aikaisin vaimoja. Vielä tänäkin päivänä Yhdysvaltojen joissakin osavaltioissa naisia ei kohdella tasa-arvoisesti. Ja Yhdysvallat sentään lasketaan sivistysvaltioksi.

Huomenna tulee kuluneeksi 20 vuotta Spice Girlsin ikonisen Wannabe-biisin julkaisusta. Toissapäivänä Project Everyone julkaisi uuden version tuon kulttibiisin kulttivideosta. Nyt ysärivaatteiset tanssijat edustavat useita etnisiä ryhmiä, ja seikkailevat fancyjen bileiden sijaan kaduilla ja koulussa.

Project Everyone on järjestö, jonka tarkoitus on promotoida YK:n listaamia Global Goalseja. Global Goals on seitsemäntoista tavoitetta, jotka tekisivät maailmasta paremman paikan elää ihan kaikille. Yksi niistä on globaali sukupuolten välinen tasa-arvo. Juuri tämän takia mun mielestä tuo video on niin mahtava! Girl poweria tarvitaan edelleen, ja videolla vahvat naiset julistavat toiveensa. Onpahan mukaan ympätty nykypäivänä ah niin trendikäs someosallistuminenkin.

#WhatIReallyReallyWant

#IsMoreVideosLikeThis

Minä todella haluaisin, että ihan jokaisella ihmisellä tässä maailmassa, sukupuoleen katsomatta, olisi oikeus päättää ihan itse millainen haluaa olla.

Hiuskatastrofi

Moni kanssajärkyttyi eilen Snapchatin puolella todistaessaan blondien klassista hiusmokaa. Hiusmokaa, johon mä sorrun kerta toisensa jälkeen yrittäessäni olla tehokas arjessa. Menen suihkuun, levitän hopeashampoon päähän, peitän sen suihkumyssyllä ja poistun viideksi minuutiksi kylppäristä tekemään jotakin tärkeää. Nyt eilen viidestä minuutista tuli vahingossa lähemmäs kaksikymmentä. Tiskaaminen kun on niin mukaansatempaavaa puuhaa!

Suorittamiseni hopeashampoon kanssa on muutenkin vahvasti vaihtelevaa. Se kun aina unohtuu välillä pitkäksikin aikaa kymmenen muun shampookaverin taakse pyörimään. Kevään aikana ravasin ahkeraan kampaajalla tehohoidoissa ja värihuuhteluissa. Mulla on ollut omaan silmään oikein kivanväriset hiukset, eikä hopeashampoolla läträäminen käynyt mielessäkään.

Tää ei ole edes mikään vuoden 2013 edgy tumblrharmaa, vaan epätasainen, silminnähtävä vahinkoharmaa. Mun hiukset ovat huonokuntoiset, joten tilannetta ei korjata syväpuhdistavilla shampoilla, saati värjäämällä päälle. Ja kokemuksesta tiedän, että kertakäsittely hopeashampoolla kestää mun hiuksissani kauan. On siis varauduttava viettämään loppukesä harmaahapsisena.

Veri vetää itään

Vähintäänkin rivien välistä on tullut selväksi, että omistan vahvat karjalaisjuuret. Mä olen kolme neljäsosaa karjalainen. Olen varma siitä, että jos olisin elänyt sata vuotta sitten, olisin asunut Viipurissa. Siksi mun kesämissiona oli lähteä käymään siellä suvun kotikaupungissa. Käydä vähintään kuvaamassa Torkkelinkatu ja mummon vanha kotitalo.

Voi Viipuri. Pieni rinkelikaupunki. Olisin niin halunnut pitää sinusta. Mutta surullisen kaupungin kaduilla ja vastaantulevien kasvoilla kuvastui liian usein vain rappio ja epätoivo. Raggarinuorisoa ja mennyttä kauneutta. Mä en ole ikinä kohdannut rasismia ulkomailla, ennen kuin Viipurissa.








Viipurissa vihataan suomalaisia. Sitä kanssakansalaisteni menoa ja meininkiä sivusta katsoneena en toisaalta yhtään ylläty tästä - päivällä jo kello kahdeltatoista todistin hirveämpää käytöstä hotellissa, mitä olen ikinä nähnyt Tallinnan laivalla. Respat eivät suostuneet auttamaan venäjäksi, en meinannut saada kaupungin karttaakaan kun suomenkieliset kartat olivat loppu. Minä puhuin venäjää, he vastasivat jotenkuten suomeksi.

Paikalliset elävät konkreettisessa Suomenpelossa - Venäjällä on ilmeisesti ihan vakavissaan(kin) puhuttu Viipurin palauttamisesta Suomelle. Paikkoja ei viitsitä kunnostaa, minkä vuoksi melkein kaikki on jo raunioina. Loput tulevat olemaan lähivuosina.Valtaosa rakennuksista on yli sata vuotta vanhoja, ja suuri osa alkuperäiskunnossa.

Nähtävyyksiinkin suomalaisille oli omat hintansa. Vaikka Venäjällä on tyypillistä "paikalliset vs ulkomaalaiset-hinnoittelu", Viipurissa oli erikseen vielä "suomalaiset"-hintakategoria, eikä näitä hintoja ollut sitten missään näkyvillä. Mulla on ilmeisesti niin hirveä aksentti, että lippukassa tunnisti mut heti suomalaiseksi. Kyllä siinä Monrepos'n porteilla naama venähti kun kassamummo maukaisi suomeksi koolmesata rubljaa -  kolminkertainen hinta sisäänpääsystä.





Kävelin tihkusateista Prospekt Leninaa luoteeseen ihastellen arkkitehtuuria. Funktionalismia, uusbarokkia, klassismia, jugendia, uusrenessanssia, kaikki sulassa sovussa. Seurasin samalla talojen numerointia. Neljätoista, kaksitoista, kymmenen, seitsemän, nyt oltaisiin jo lähellä!

Jäin tuijottamaan tihkusateenväristä viisikerroksista neukkubunkkeria silmästä silmään. Aika tuntuu pysähtyneen. Hengenvaarallisilta näyttävien parvekkeiden rappaukset murtuvat katseen paineesta, jostain kuuluu radioaaltojen säröisiä ääniä. Silloin ymmärsin, miksi mummo ei halunnut yhden kerran jälkeen enää ikinä lähteä nostalgiamatkalle Viipuriin, eikä oikeastaan edes puhua Viipurista. Muistan silmieni kostuneen. En tiedä, johtuiko se vain siitä tihkusateesta, vai oliko joukossa myös kyyneliä?