1870 tuntia

Niin pitkään tämä blogi on pysynyt hiljaa.

Olenko unohtanut? Olenko lopettanut? Olenko kadonnut?

En.

Lähes rutiiniton elämä (joissakin tapauksissa tunnetaan myös nimellä kongenitaalinen laiskuus) tekee aikaansaamisesta vaikeaa.  Kun pitää ensiksi postaustaukoa pari päivää, kynnys postaamiseen kasvaa kasvamistaan. Tuntuu, että uuden postauksen pitäisi olla jotakin käänteentekevää ja simohienoa. Koska resurssit eivät aina riitä käänteentekeviin simohienoihin postauksiin, on helpompi jättää postaamatta, kuin postata turhaa roskaa. Kierre on syntynyt. Ja uskokaa tai älkää, minä, Suomen noloimmaksi bloggaajaksikin tituleerattu sketsihahmo, olen tuntenut paineita bloggaamisesta. Bloggaamatta jättämisestä. Vaikka mä olen aina luvannut blogata pelkästään itseäni varten.

Vaan miten olen viettänyt nämä vajaa kolme kuukautta käytännössä kokonaan sosiaalisen median ulkosyrjällä?

Mä olen sairastellut. Huomasin eräänä päivänä, että töissä ei ole enää kiva käydä. Olen kokenut burn outin vain muutaman yliopistoviikon jälkeen. Itkin, kun kuulin laulun rinnakkaismaailmasta. Vahingossa mokasin itselleni jälleen harmaita hiuksia. Olen viettänyt unettomia öitä, kokenut spontaaneja krapuloita, seissyt lähtevien junien laiturilla väärässä ajassa ja seurassa. Olen istunut Hietaniemen rantavahdin tuolissa pimeällä myrskytuulen puhaltaessa hiekkaa hiuksiin ja meriveden kyyneleitä poskille, ja kokenut itseni koko maailman kuninkaaksi.

Olen löytänyt uudelleen elämänilon.

Ja sen elämänilon ylläpitoon kuuluu bloggaaminen.

Kräftis

Rakastan rapujuhlia, ja näin rapukaudella voisin osallistua sellaisiin harva se viikko! Onneksi suvussani rapujuhlilla on pitkät perinteet, ja olen etuoikeutettu päästessäni toisinaan myös tuttavien rapujuhliin. Jokaisella kun on omanlaisensa tavat rapujuhlien suhteen.







Meidän suvun rapujuhlissa snapsit ovat olleet sivuosassa ja laulut jääneet laulamatta. Vieraina on ollut kautta vuosien myös paljon rapuvammaisia, joten pöydässä on nähty aina vaihtoehtoisia alku- ja pääruokia. Itsehän voisin vaikka elää äyriäisillä, eivätkä jokiravut tee tässä poikkeusta! Teen varmaan joka juhlissa rapujen syöntiennätyksen.

Yhdet rapujuhlat vietettiin elokuun ehkä kauneimpana iltana. Emäntä oli pistänyt parastaan itse ravustettuine äyriäisineen, tilliviinoineen ja jäisine pullonsuojuksineen. Yhden sijaan kolme pöytää notkui tarjoiluita, eikä näissä pöydissä pelätty puheitakaan. Tunnelma oli rento ja aurinkokin paistoi. Eikä juhlat loppuneet auringonlaskuun, vaan vasta sen nousun korvilla.

Spontaniteetin lyhyt oppimäärä

Tänä päivänä spontaanius tuntuu olevan kirosana. Ihmisen pitäisi olla järjestelmällinen, menestyvä ja ehkä jopa pidättyväinen. Spontaani ihminen mielletään naiivina, vastuuntunnottomana ja huolettomana, näin kärjistettynä. Enkä sano, ettei ihmisessä voi olla monia puolia ja piirteitä. Vastakkainasettelu on vain hauskaa.

Huolimatta yleisestä spontaaneiden huithapelien halveksinnasta saan usein kuulla, että spontaanius on mun kenties ihastuttavin luonteenpiirre. Moni haluaisi itse salaa olla spontaanimpi, ja multa kysytään usein että miten mä sen teen. Tässä siis pilke silmässä vedetty oppivartti teille aloitteleville kaappispontaaneille henkilöille.

Uskalla rikkoa rutiinit

Mulla itselläni ei ole elämässä mitään tuntitarkkoja päivärutiineja, ja koen itse sellaiset todella ahdistavina. Joku kuitenkin elää sellaisten mukaan. Pienikin särö rutiineihin mahdollistaa yllätysmomentin tavalliseen arkeen. Käy toisessa ruokakaupassa sen ainaisen lähikaupan sijaan. Tai kulje kouluun tai töihin eri reittiä. Kokeile päivittäisen välipalaomenan sijasta vaikka päärynää, joka saattaa maistua uudessa tilanteessa kuin uudelta hedelmältä.

Käske järjen ääntä sulkemaan suunsa

Jokaisella meistä on erilaisia ääniä pään sisässä, ja se on ihan normaalia! Kuinka tylsä onkaan se rationaalinen, pohdintaan kehoittava järjen ääni, joka pyytää harkitsemaan toisen kerran. Punnitsemaan eri vaihtoehtoja. Miksi tuota ääntä pitäisi kuunnella? Joskus kannattaa vastata kyllä sille äänelle, joka antaa aina ne hulluimmat ehdotukset.

Lähde, jos tekee mieli lähteä

Tämä pätee ihan kaikkeen lähtemiseen, oli kohteena sitten kahvila tai Kambodza. Maailma on pullollaan näkemättömiä paikkoja, niin lähellä kuin kaukana. Näin helsinkiläisenä mun suosikkitekemistä vapaapäivänä on ottaa julkinen itselleni uuteen paikkaan X ja käydä kävelemässä ja katselemassa - vaikka siellä ei olisi kuin asuinlähiö ja kaljakuppila.

Luota sattumaan

Mä olen itsekin tajuttoman huono valitsemaan kahden vaihtoehdon väliltä. Jos valitset kahden mekon välillä, lorauta entten tentten-värssy tai heitä kolikkoa. Tulos saattaa aiheuttaa heti vastareaktion no en mä nyt oikeasti tuollaista voi..., muista että kyseessä oli sattumankauppa, ei oma päätöksesi. Joskus harvoin satunnainen päätös saattaa osoittautua huonoksi, mutta silloinkin voi lohduttautua sillä ettet itse tehnyt väärää valintaa. Luotit vain sattumaan.