Koti Venäjällä

Один в каное - Небо

Siinä on teille oikeasti kiva ukrainankielinen biisi, kerta kivoja venäjänkielisiä biisejä multa on joskus toivottu. Vaikka se on ukrainaa, vaikutelma lienee maallikolle sama.

Mä asuin kaksi viikkoa Vasilinsaarella Primorskajan lähellä vanhemman, erittäin ihanan ja puheliaan venäläisen naisen alivuokralaisena. Hän on eläköitynyt arkkitehti, ja käytiin yhdessä kävelemässä pitkin Pietaria, katsomassa hänen suunnittelemiaan rakennuksia. Teetä sai juoda litrakaupalla, ja ensimmäisten kahdenkymmenen neljän Pietarissa vietetyn tunnin aikana kommunikoin venäjäksi varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin elämässäni.

Oltiin ehditty olla saman katon alla noin tunti, kun hän nosti ajankohtaisen aiheen pöydälle: mitä mieltä mä olen Ukrainan tilanteesta? Mä yritin antaa tähän mahdollisimman diplomaattisen vastauksen ja selitin, että Suomessa on paljon venäjävastaista propagandaa, enkä mä tiedä, mikä on totuus. Nainen töksäytti, että Venäjän propaganda on päinvastaista, eikä ihmiset uskalla olla eri mieltä. Hän on, koska hänellä ei ole mitään hävittävää, hänestä sota on aina vastenmielistä. Samaan syssyyn kuulin suurta kritiikkiä Venäjän yhteiskunnallisia kysymyksiä, esimerkiksi homolakeja kohtaan. "Jos rakastaminen on rikos tässä maassa, ei mikään ihme, että täällä menee niin huonosti."

Olen vieraillut Venäjällä noin kymmenisen kertaa, ja mun emäntäni on ensimmäinen tapaamani venäläinen, joka suostuu puhumaan englantia. Hän puhuu sitä erittäin hyvin ja mielellään. Ihmettelin tätä, ja sain vastaukseksi tunnin mittaisen historiakatsauksen, kuinka Hrutšovin aikaan Neuvostoliittoon virtasi vierailijoita lännestä, ja hän toimi vapaaehtoisena turistioppaana, jolloin hänen englantinsa kehittyi. Hän on aina ollut länsimielinen, ja Hrutšovin valtakausi oli kuulemma hänen elämänsä onnellisinta aikaa. Samalla käytiin läpi hänen lapsuutensa nälkävuodet, vaikea Jeltsinin aika, Leningradin piiritys ja perestroika. Poiketen niin englanniksi kuin venäjäksikin sivuraiteiden sivuraiteille, mutta pitäen huolta siitä, että mä ymmärrän kaiken mitä hän selittää.

Emännälläni on poika ja pojanpoika, joista kumpaakaan en valitettavasti koskaan ehtinyt tapaamaan. Tyttö talossa oli selvästi epätavallinen kokemus, emäntäni nautti saadessaan valita mulle seuraavan päivän vaatteet ja esitellessään menneiden vuosikymmenten muotia. Hermès oli yksi yhteinen innostuksen kohde, mä olen aina ollut Birkin-tyttö, mutta hän haaveili nuoruutensa Kellystä. Ja siitä huivikokoelmasta mä olen syvästi kateellinen.

Itse Vasilinsaari alueena jäi mulle vähän vieraammaksi. Kolusin omatoimisesti lähistön joenpengermät, puistot, sataman, merenrannan ja hautausmaan, mutta esimerkiksi kokemani yöelämä rajoittui yhteen pizzeriaan ja kahteen baariin. Ystävääni lainaten, Vasilinsaari on nukkumalähiö. Hiljainen, vihreä, rauhallinen ja rakennuskannaltaan pitkälti neuvostotyylinen, minne piti tulla ajoissa ennen puolta yötä ettei jää viimeisestä metrosta. Saati sitten väärälle puolelle nousevaa siltaa. Itse elämä elettiin keskusta-alueella.

Petergof

Taannoin Pietari Suuri tahtoi rakennuttaa palatsialueen, joka vetäisi vertoja Versailles'lle. Niin Suomenlahden rannalle, noin 30 kilometrin päähän Pietarin keskustasta syntyi Pietarhovi, Petergof. Valtava kompleksi alapalatseja, maisemapuutarhoja, metsäpolkuja ja painovoimalla toimivia suihkulähteitä. Nykyään puistoalueelta löytyy myös lukuisia turistihattukojuja, kitchejä lasten leikkisuihkulähteitä, musiikkiesityksiä, golfautokierroksia ja syötävää laidasta laitaan. Nähtävyydeksi tehty.

Tilasin rapusalaatin. Missä on rapu? Missä on salaatti?

Sisätiloista mä en osaa sanoa mitään - en ehtinyt vieläkään tutustumaan palatsiin. Taannoin koulun kanssa käytiin vain kääntymässä pääsuihkulähteellä, nyt meidän aikamme kului rauhallisesti ristiin rastiin kävellessä ja piknikillä istuskellessa. Kaikkein rähjäisimmilläkin nurmikentillä istuminen on oikeasti kiellettyä, siellä missä kaikki muutkin istuvat. Me ehdittiin piknikoida toista tuntia, kunnes vihainen puistovahti puhalsi pilliin ja käski ihmisiä nousta pois. Vasta toisella kerralla käskyllä näytti olevan jotain vaikutusta. Puistovahtiakin pelottavampi tapaus oli mun kimppuun hyökännyt moraalinvartijamummo, joka valisti muunmuassa, että ruoho ei ole enää vihreää kun kaikki käyvät siinä kuljeksimassa. Näinhän se on.

Pietarhoviin pääsee ainakin Avtovon metroasemalta bussilla numero 200, tai kantosiipialuksella Talvipalatsin takaa. Onneksi me mentiin autolla. Ajoittaisesta pilvisyydestä huolimatta kyseinen sunnuntai oli niin kuuma päivä, että mä vain nuokuin flegmaattisena koko menomatkan. Matka kesti yli tunnin suuntaansa. Julkisilla olisi mennyt vielä pidempään.

Suokki

Siitä on jo aikaa, kun lyötiin viimeksi tyttöjen kanssa hynttyyt yhteen jokin järkevä tekeminen mielessä. Tänään oli järkevä päivä - mentiin piknikille Suomenlinnaan! Mä leivoin mun perinteistä feta-pinaattipiirakkaa, ja Iia oli leiponut marjapiirakkaa. Ostettiin torilta herneitä ja mansikoita, ja lounastettiin sushilla. Syöminen on ihan hyvä syy elämiselle.

Eikä se elämä helpompaa voisi olla ystävien seurassa, meren äärellä auringon paistaessa ja aaltojen kuohuessa. Mä ilmeisesti ehdin tottua Venäjällä tappohelteisiin, koska mulla ei ollut tänään yhtään liian kuuma! Hymyilin vain muiden valittaessa sulamisestaan. Tiedän, että ikävöin näitä helteitä talvella.