Yösilta

Prahan kuuluisin silta, Kaarlensilta, on päiväsaikaan melko ahdistava kokemus kaikkine kaupustelijoineen, jonglööreineen, kerjäläisineen ja turistimassoineen. Massa on otettava kirjaimellisesti, tällaisena turistisesonkina siellä tuskin mahtuu etenemään. Ja liikkuessa saa joka askeleella väistellä selfiekeppejä ja päättömiä kanoja.

Siksi halusinkin kokea sillan yöllä. Turisteja parveili edelleen suomalaisen mittakaavassa paljon, mutta tilaa katselulle ja lähemmälle tutkailulle oli huomattavasti enemmän. Sain kulutettua tunnin puoli kilometriä pitkällä sillalla! Kaupungin valot olivat sanoinkuvaamattoman upeat, kuten myös Vltava-jokea pitkin lipuvat neonvalolaivat. Tummuneet patsaat sillankaiteilla loivat ehkä jopa hieman aavemaista tunnelmaa. Vanhalla sillalla oli paljon sanottavaa.

Kaarlensiltaa koristaa kolmekymmentä pyhimyspatsasta, jotka eivät kylläkään ole ihan alkuperäiskamaa. Goottilaissilta on peräisin 1300-luvulta, valtaosa patsaista pystytettiin 1700-luvun taitteessa katolisen vastauskonpuhdistuksen aikaan. Ja ne aidot patsaat ovat tipahtaneet jokeen tai viety turvaan jo kauan sitten.

Eikä se Kaarlensiltakaan ole mikään alkuperäisnimi. Alkujaan mielikuvituksellisesti Kivisilta, myöhemmin oivaltavasti Prahansilta. Kaarlensilta nimenä on kuitenkin ihan oikeutettu, sillä tarun mukaan itse Kaarle IV, Tsekinmaan mahtavin keisari, kävi eräänä heinäkuisena aamuna ennen kukonlaulua asettamassa siltansa ensimmäisen kiven paikoilleen.

15th

Kaikki pitäisi tehdä nyt eikä viidestoista päivä. Mulla vaan taitaa se viidestoista päivä olla se, jolloin kaikki tapahtuu. Ainakin kaikki reissut ja muut kivat hetket. Barcelonaan lähdettiin 15. maaliskuuta, viime vuoden kohokohdista viisi tapahtui viidentenätoista päivänä. Ja ylihuomenna tapahtuu taas, mä lähden nimittäin Tsekinmaalle.

Matkasuunnitelmassa on ensin entuudestaan tuttua Prahaa päivä tai pari, ehkä kolmekin jos villiksi heittäydyn. Siitä kyyti kaakkoon kohti tuntematonta. Tuntematon on Brno, kaupunki, jonka ääntäminen on mulle täysi mysteeri. Kaupunki, jonka näin mielessäni pienenä maaseutukaupunkina, kunnes avasin äsken Wikipedian ja opin, että se on Tsekin toiseksi suurin kaupunki. Kaupunki, joka on ihan naurettavan lyhyen matkan päässä Itävallan kodista. Mutta sille ei ole tälläkään reissulla aikaa. Tämä on yhden maan ja kahden pisteen road trip.

Pick up the magic of moment and work with that

Harvinaista on kahden vapaapäivän putket. Koska sellaiset napsahtivat nyt keskiviikolle ja torstaille, Johannan oli hyvä tulla vierailulle. Haluttiin ihan konkreettista tekemistä, joten käytiin aluksi Kiasmassa.

Meidän Kiasmassa käyminen oli sitten paljon muutakin kun pikavisiitti Robert Mapplethorpen muutaman riettaan seksitaulun äärellä ja paheksuen ulos. Me kierrettiin koko pytinki läpi, kerros kerrokselta. Katseltiin vartin verran ukkosta ja muuta jännittävää. Itseeni varmaan suurimman vaikutuksen teki installaatio, jossa lähes pimeässä huoneessa oli liikkuva kultainen lattia. Ei ehkä muuten, mutta kun se kultainen lattia oli niin kiva, että harkitsen jo omanikin maalaamista.

Olin jo pitkän aikaa luvannut tarjota Johannalle Suomen parasta sushia. Ikävä kyllä sitä ei saa mun keittiöstäni (jos saisi, mähän en muuta söisi!) joten oli mentävä Korjaamolle, Sushibar+wineen. Valehtelematta, en ole vielä missään muualla syönyt yhtä hyvää sushia kuin Sushibarissa. Ja mä olen sentään aika monessa paikassa sushia syönyt.

Suurena punaviinin ystävänä ymmärrän valkkareista yhtä paljon kuin kivi kiinan kielestä. Kaino toteamukseni itävaltalainen valkkari on ainakin hyvää toi pöytään maailman söpöimmän pullon. Ja maistuvaa oli myös sen sisältö. Paljonpuhuvaa on myös se, että sushin jälkeen syötiin lisää sushia. Kohtuus unohtuu usein hauskojen asioiden äärellä. Mulla on yksi sushisuosikki ylitse muiden, grillattu kampasimpukka. Sitä pitää syödä ihan joka visiitillä! Kunpa vain Sushibar kehittelisi mustekalanigirin.