Seula

Unohdinpa eräät ex-valkoiset kangasballerinat kloriittiliuokseen useammaksi viikoksi. Ex-valkoiset ballerinat muuttuivat näin näppärästi ex-ballerinoiksi. Olisi varmaan muutenkin korkea aika viedä kesäkengät talvisäilöön vintille. En oikein enää pysty uskomaan kolmanteen intiaanikesään. Toisaalta, eikö se menekin niin että kevät tuli kun lumi suli?

Olen unohtanut postittaa kiitoskortit, vaikka valmistujaisistani on aikaa kuukausikaupalla. Edustan tänään töissä kuvan mukaisissa silmäpusseissa, joihin voisi kätkeä kilokaupalla myyttistä natsikultaa. Olen selkeästi unohtanut nukkua riittävästi. Tai meikata riittävästi, onneksi mustavalkofiltterillä voi korjata kolme neljäsosaa naaman pahuudesta. Vaan ratkeaisiko maailman pahuuskin jos päättää nähdä kaiken mustavalkoisena?

Eilen löysin jääkaapin oven ylälokerosta avaamattoman maustetun ruokakerman huhtikuulta. En tiedä kumpi on suurempi synti - siivota jääkaappi perin pohjin vain pari kertaa vuodessa, vai ostaa lisäaineilla kyllästettyä mukakermaa?

Mistä saisi uusia muistikampoja ihmismieleen?

Designer crush: Natali Leskova

Viime kesänä törmäsin Pietarissa paikalliseen nuoreen designeriin, joka on jo muutaman vuoden pukenut pietarilaisia Pietariin. Aiemmin Natali Leskovan luomusten punaisena lankana ovat olleet valokuvaprintit Pietarista, nyt tuoreinta Fall Winter 2016/2017-mallistoa ovat inspiroineet Pietariaiheiset maalaukset.




Natali Leskova ei ole lähtenyt rahastamaan Pietari-gloriallaan, vaan vaatteet ovat hintansa arvoisia laadultaan. Materiaaleissa luotetaan neljään luonnonmateriaaliin: villaan, silkkiin, nahkaan ja puuvillaan. Designerin showroom löytyy Nevan pohjoispuolelta Petrogradin alueelta. Toivon totisesti ehtiväni piipahtaa tuolla talvemmalla.

Mielettömän upeita mallistoja voi katsella designerin kotisivuilla, http://www.natalileskova.com/ Löytyypä sieltä venäjäntaitoisille pieni verkkokauppakin!

Kuvat: http://www.natalileskova.com/

1870 tuntia

Niin pitkään tämä blogi on pysynyt hiljaa.

Olenko unohtanut? Olenko lopettanut? Olenko kadonnut?

En.

Lähes rutiiniton elämä (joissakin tapauksissa tunnetaan myös nimellä kongenitaalinen laiskuus) tekee aikaansaamisesta vaikeaa.  Kun pitää ensiksi postaustaukoa pari päivää, kynnys postaamiseen kasvaa kasvamistaan. Tuntuu, että uuden postauksen pitäisi olla jotakin käänteentekevää ja simohienoa. Koska resurssit eivät aina riitä käänteentekeviin simohienoihin postauksiin, on helpompi jättää postaamatta, kuin postata turhaa roskaa. Kierre on syntynyt. Ja uskokaa tai älkää, minä, Suomen noloimmaksi bloggaajaksikin tituleerattu sketsihahmo, olen tuntenut paineita bloggaamisesta. Bloggaamatta jättämisestä. Vaikka mä olen aina luvannut blogata pelkästään itseäni varten.

Vaan miten olen viettänyt nämä vajaa kolme kuukautta käytännössä kokonaan sosiaalisen median ulkosyrjällä?

Mä olen sairastellut. Huomasin eräänä päivänä, että töissä ei ole enää kiva käydä. Olen kokenut burn outin vain muutaman yliopistoviikon jälkeen. Itkin, kun kuulin laulun rinnakkaismaailmasta. Vahingossa mokasin itselleni jälleen harmaita hiuksia. Olen viettänyt unettomia öitä, kokenut spontaaneja krapuloita, seissyt lähtevien junien laiturilla väärässä ajassa ja seurassa. Olen istunut Hietaniemen rantavahdin tuolissa pimeällä myrskytuulen puhaltaessa hiekkaa hiuksiin ja meriveden kyyneleitä poskille, ja kokenut itseni koko maailman kuninkaaksi.

Olen löytänyt uudelleen elämänilon.

Ja sen elämänilon ylläpitoon kuuluu bloggaaminen.